Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Gallup-kannatus on saanut tietyn kuplan intoontumaan

On ollut merkille pantavaa jo pidemmän aikaa somekeskusteluissa se valtavan suuri perussuomalaiset-puolueen kannattajiin kohdistuva kaikenlainen ivaaminen ja erilaisten nimittelyjen käyttäminen. Johtunee pitkälti PS:n gallup-kannatuksen suosiollisesta kehityksestyä heti ek-vaalien jälkeen. Ainakin US:n Puheenvuorossa näkyy selvä tiettyjen henkilöiden muodostama kuplaantuminen. Nämä kuplassa esiintyvät voisin jopa nimetä, mutta jätän sen kullekin itsensä havaittavaksi. 

Ihmettelen suuresti, kun esimerkiksi keski-iän ylittäneet keskustelijat eivät osaa käydä asialllista keskustelua ja ymmärtäen, ettei kaikki – eikä varsinkaan PS:n kannattajat – ajattele asioista samalla tavalla kuin kuplassa olevat, mahdolliset viher-vasemmistolaiset. Tämän kun he sisäistäisivät, niin ehkäpä keskutelukin voisi olla asiallisempaa, eikä kaiken aikaa nälvivääja solvaavaa. Onhan nimittäin niinkin, ettei aina kannata ottaa osaa keskusteluun, jos ei osaa esittää eriävää mielipidettään perustellen. Sama epäasiallinen keskustelun taso vaivaa kylläkin tämän alustan uutiset-osion keskusteluissa, joissa näyttäisi samanlaisessa kuplassa elävät purkavan omaa pahaa oloaan. Tämä osoittaa vain sen kuinka ”nukkavierua” väkeä esiintyy muissa puolueissa. Ei osata käyttäytyä itse, mutta ollaan toisaalla vaatimassa sellaista muilta.  

Saa nähdä paraneeko Puheenvuoron keskustelun taso nykyisestä kunhan saavat uuden alustan käyttöön? Jos ei tule muutosta, niin veikkaanpa Puheenvuoron ”kuolevan” hiljalleen tai ainakin menettävän merkittävän keskusteluareenan muualle. Mihin se jää nähtäväksi.

Osallistu keskusteluun!


45 kommenttia
Nimetön
#1

Hyvä ja terve itsetuntoinen liike kestää aiheetontakin kritiikkiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Kaiketi noin, mutta mitä tuollaisella käyttäytymisellä saavutetaan? Opetaanko nuoria ja lapsia samaan keskustelutyyliin vai miksi öyhötetään asiattomasti?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Öyhöttäminen on kaotiikkaa, eikä sitä saa hallintaan. Ainoa mihin voi vaikuttaa, on kehittyä öyhötyksen kestäväksi. Öyhöttöjien tarkoitus on sotkea kilpailijoiden kuvioita, vaikka sitten tekisi itsestään idiootin. Nimettöminä erittäin helppoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kansa nouee jaloilleen
Vihainen
#22

Asiat pitää sanoa, niin kuin ne ovat !
Ei saa olla kiero ,niin kuin liero .
Tieto ja totuus palkkansa saa .
Persut jatkaa nousuaan, toisilla paskat housuissaan !
Hallitus hajoaa ,,Alas se vajoaa ,
Halveksittu kansa, nousee jaloilleen !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Uusi Suomi on keskustelutasoltaan aika huono kun aloittajana on persu. Johtuu siitä, ettei esitettyä asiaa juurikaan kommentoida asiallisesti faktatiedoin.

Jos persu sanoo auringon nousevan idästä, löytävät he tästäkin faktasta jollakin tavalla valeen, kiihotuksen, rasismin, natsismin ja sitten ollaankin jo aloittajan iholla.

Muutama sama tyyppi nousee omasta mielestään liberaaleina selittämään, kuinka tuo persumyönteinen on valehtelija, äkkiväärä rasisti ja kaikki PS- myönteiset siinä samalla sitä samaa tuubaa.

Keskustelu persun aloittamasta aiheesta tehdään mahdottomaksi joko tyhmyreiden tai jonkun poliittisen tahon komentamana, joiden palveluksessa nuo tietämättään ovat.

Tämä on eräs tapa estää keskustelu kipeistä aiheista, joista pitäisi kiihkottomasti puhua lokaa heittämättä.

Oma-aloitteisesti tuskin kukaan jaksaa olla Uusi Suomi- sivuilla päivittäin heittämässä hiekkaa persumielisen aloittamaan keskusteltavaan aiheeseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

täysin tympääntynyt keskustelun tasoon
#7

Olen its elopettanut aktiivisen alustan seuraamisen. Kuplien takaa annetut kommentit ovat sellaisia joihin en halua samaistua. Ei edes millään tavoin kommentoimalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Johtuu siitä että persun argumentit eivät perustu faktaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Tyhjät tynnörit kolisee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Kumotkaa persun väitteet faktoilla jos pystytte. Eipä ole kumottu, on vain öyhötetty melki iholla.

Halla-aho on hyvä esimerkki. Jussi perustelee sanomansa NIIN perusteellisesti faktoin, että eipä ole Jussin väittämiä pystytty kumoamaan. On vai huudettu juuri niin kuin tuo, joka väittää persujen argumenttien olevan valetta taas perustelematta sanallakaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kyllä se kritiikki on ihan samaa kuin ennen gallup suosiotakin. Ja johtuu ihan aiheesta: persun arrogantista tietämättömyydestä, persujen tyhjistä puheista ja persujen kyvyttömyydestä saada mitään aikaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Tyhjärt tynnörit kolisee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#10

Oiskohan kuitenkin niin, että kommentoijan polittinen koti on toisaalla ja sitä myöten aatteesta johtuen erilainen maailman katsomus eri asioihin sekä oman maan arvostukseen? Tuskinpa ps-somekirjoittajien kirjoituksien sisältö on sen enempää tyhjempää kuin muiden puolueiden kirjoittajien. Tyhjyys kun on kunkin lukijan itse pääteltävissä oleva asia. Ihan kuten kommentoija tuossa kommentissaan kertoo katsovansa ps-kirjoittajien sanoman olevan tyhjää. Onko kommentoija koskaan miettinyt sellaista mahdollisuutta, ettei lue niitä tyhjää sisältäviä kirjoituksia? Näin voi välttyä pelkiltä tyhjyyttä pursuavilta kirjoituksilta? Vai onko niin, että aina on kova kiinnostus lukea tai vain kommentoimaan ps-kirjoittajan blogeja? Jotenkin olen saanut tuollaisen käsityksen monien kuplassa olevien kirjoituksista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Iloinen
#18

Et ole ilmeisesti kovinkaan hyvin selvillä muiden lehtien kommentoijista. Kyllä tämä joukko täällä on aivan omaa luokkaansa, sekä tietämättömyydessään, että tyhmyydessään!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Tervetuloa joukkoon..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#21

En käy muiden lehtien kommentteja lukemassa. Joskus olen lukenut muutaman s24 sivustolla ja se kyllä riitti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Kannattaa lukea kaikkialla muualla kuin tällä palstalla, niin saattaa sivistyä. Suomen”uutiset” sisältää erittäin lapsellista, kapeakatseista ja totuuden vastaista lillukanvartta. Persu ihannoi tiedon puutetta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#25

Kuulehan nimetön, sinä saat ihan vapaasti kulkea millä saiteilla hyvänsä. Sinun mielipiteelläsi ei valitettavasti ole minulle merkitystä siinä millä keskusteluareenoilla minä käyn ja kirjoitan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Ei kenenkään mielipiteiteillä ole mitään merkitystä. Ainoastaan faktoilla on merkitystä. Faktoja ei tämän palstan artikkeleista löydy. Ainoastaan naiveja mielipiteitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#27

Hyvinpä näyt tällä sivustolla viihtyvän , vaikka esität sellaista mielipidettä jotta pitää tuota olemistasi ihmetellä. Itse en nimittäin lueskele sivustoja joilla ei mielestäni kerrota faktaa blogeissa. Kommenteissä kylläkin nimettömillä on tapana liioitella ja puhua täyttä puppua. Yleensähän nämä tällaiset kommentit tulevatkin ilmeisesti ns. ulkopuolisilta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Ulkopuolinen tarkoittaa tässä varmaan järjettömän persukuplan ulkopuolista. Täällä on kiva käydä naureskelemassa Suomen luusereille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#29

Nimetön, tuossa kommentissasi osoitat selvästi minkälainen persoona olet. Sinulle näyttää olevan tärkeää käydä rääkymässä ja arvostelemassa muita sen sijaan, että kiinnittäisiy huomiota omaan itseesi liittyvään käyttäytymiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Uuden poliittisen kodin löytäminen voi olla vaikeaa, vaikka vanhat puolueet helpottavat huomattavasti asiaa. Etsivä kyllä löytää. Kaikki lähtee siitä, mitä ihminen omassa kehossaan tuntee omakseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#11

Aivan, hyvä kommentti.
Jokaiselle on suotava oikeus ajatella omilla aivoillaan vaikkapa siitä mikä poliittinen puolue ajaa eniten omaa arvomaailmaansa eduskunnassa. Eri mieltä voi ja saa olla asioista, mutta niistä erimielisyyksistä on voitava keskustella asiallisesti ja perustellen ne omat vaateet jotka katsoo omikseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#16

Sirpa – olen samaa mieltä kanssasi.
Asiallinen erimielisyys on vain liian vaikeaa asennetasolla.

Olemmehan sivistysvaltio mutta jokainen määrittää itse oman sivistystasonsa.

Timo Soini aloitti oman sanallisen miekkansa oppositiosta lähtien oma henk.koht.mielipiteeni,jotta sen kautta nostetaan tabutkin pöydälle tapaan.

Asiallisuus uskottavalla tavalla on hyvä poliittinen ”ase”…niitäkin on toivon mukaan olemassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pertti Ilmari
Tyytyväinen
#5

Oma suositukseni perussuomalaisille blogisteille Uudessa Suomessa on, että estäkää kommentointi kokonaan niin kuin esimerkiksi Iivi Anna Masso näköjään tekee. Luulen, että se suorastaan satuttaisi.

Ja jos haluatte erikseen keskustella, julkaiskaa sama kirjoitus vaikka täällä Perussuomalaisesen blogissa kommentointimahdollisuuksin. Jos joku täällä riehuu, vaikutus olisi joka tapauksessa erilainen usarissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#12

Pertti Ilamri, on aivan eri kun Puheenvuoroon kirjoittaa Iivi Anna Masso kuin joku ps-kirjoittaja. Nimittäin jos ei ole kommentointimahdollisuutta, niin sitten siitä kirjoitellaan mainitsemastani kuplasta kirjoitusta kommentoinnin estämisestä eli siitä ettei pääse v**tuilemaan ja nimittelemään kirjoittajaa sekä puoluetta.

Omassa kuplassaan olevat voivat minun puolestani olla keskenään, jos kerran Puheenvuoron kirjoitusohjeetkaan eivät ole/päde kaikille yhtäläisesti.

Väittteet kirjoituksessa valehteluun ilman perusteltujen faktojen esittämistä näyttää riittävän US:n toimitukselle kirjoitusten poistamiseksi, mutta ei sen sijaan selvät kuplasta sinkoilevat valehtelut ja törkeätkin nimittelyt anna toimituksen puolelta aihetta mihinkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pertti Ilmari
Tyytyväinen
#15

Mikä ongelma se on, että ”vittuilevat” kommentointimahdollisuuden puuttumista. Onko jotenkin mielyttävämpää, kun esimerkiksi eilisessä Korpisen blogissa ensimmäinen kommentoija toi esille ajatuksensa ”Höh” ja seuraava komppasi, että ”Naulankantaan”. Ja sitä jatkui kymmeniä kommentteja suunnilleen samaa rataa.

Muuten. ”Vittuilu” juuri osoittaa, että kommentointimahdollisuuksien puuttuminen on harmittavaa
näille sanataitureille. Siksi he painostavat oikeudesta kommentoida. Heidän takiaan ei kuitenkaan kannata tuntea omantunnontuskia: he eivät ole reiluja eivätkä edes rehellisiä.

Tietenkin Masso on huipputaitava ja -älykäs kirjoittaja. Mutta jokaisella kirjoittajalla on omat lukijansa. Hänen lukijakuntansa ei välttämättä ole sen suurempi kuin monella muulla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#19

Niin no, on se jonkinmoinen ongelma, sillä luulen jokaisen blogikirjoittajan haluavan asiallista keskustelua. Ei ainakaan minun mielestäni ole mitään mieltä kirjoittaa ko. alustalle juuri mainitusta syystä. Ei aja laisinkaan tarkoitusperää. Parempi olla hiljaa ihan ilman kirjoittelua. Tämä ei suinkaan poissulje halukkaiden ko. alustalle kirjoittamista. Kukin tehnee kuten parhaaksi näkee.

Siispä ilman kommentointia ei ole mielestäni tarkoituksellista kirjoittaa keskustelualustalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Juuri näin, jokainen kirjoitus kaikuu erilaisia vasta- tai myötäreaktioita, eli kaikupohja on varsin epätasainen. Kaikupohja on kuitenkin välttämätön, jotta tiedetään reaktiot ja mahdollisesti tuo kehittää uusia ajatuksia, ajatuksen evoluutio.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000