Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

EU on suuri uhka mm. suomalaisille veronmaksajille

Mitä tarkoitan tuolla otsikolla? Otsikko pohjautuu YLEn tuottamaan CNN:n julkaisemaan uutiskirjoitukseen, jossa Euroopan komission puheenjohtaja Junckerin kerrotaan sanoneen ”Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker pitää populistipuolueita uhkana Euroopan solidaarisuudelle, mikä on hänen mukaansa EU:n tärkein tavoite.” (lihavointi kirjoittajan)

Siis kuvitelmaapa hyvät suomalaiset EU:n tärkeimmän tavoitteen olevankin solidaarisuus muiden jäsenmaiden ja kolmannen maailman kansalaisille. Mitä tästä pitää ajatella? Olemmeko todella niin hölmäjä, että korkean verokannan veroilla alammekin yhä enemmän rahoittamaan tulonsiirtoina solidaarisuuteen perustuen alhaisemman veronkannan omaamia maita ja vieläpä joka tuutista maksamaan solidaarisuuteen vedoten rahaa kolmansille maille, joista osa on hyvin suuresti korruptiomaita. No, tämähän ei ole ollut, eikä ilmeisesti ole komissiossa minkäänlainen este tulonsiirroille.

CNN:n kirjoituksen mukaan Juncker on myös ottanut kantaa unionin ns. populistisiin puolueisiin ja niiden kannattajakuntaan sanoen ”Nämä populistit, nationalistit, tyhmät nationalistit ovat rakastuneita omiin maihinsa. He eivät pidä niistä, jotka tulevat kaukaa. –– Meidän tulee olla solidaarisia niille, jotka ovat meitä huonommassa tilanteessa.”

Kysymys kuuluukin tuohon Junckerin sanomiseen viitaten. Tällaiseen EU:hunko haluamme kuulua, jossa ei saa eikä voi puolustaa kansallista hyvinvointia ensisijaisesti vaan pitäisi olla rahapussi avoinna jotta Juncker ”pesueineen” voi tyhjentää siellä vielä pohjalla olevat rahat solidaarisuuden nimissä vieraille apajille? Miettikäähän suomalaiset haluammeko todella kuulua tällaista talouspolitiikkaa harjoittavaan unioniin. 

Ei ihme, että meillä on jo hoivapalvelut sekä terveyspalvelut miltei alasajettuna (osaksi maassa), kun pitää olla solidaarinen vähän jokaiseen paikkaan ulkopuolelle oman maan. Toki syy on myös tällaisen eu-talouspolitiikan hyväksymisellä maamme omilla poliittisilla päättäjillä.  

EU-vaalien tuloksen soisi muuttavan eu-talouspolitiikan suuntaa kotiinpäin tuovaksi ja siten keskittyvän kauppa- ja turvallisuuspolitiikkaan muunlaisen ”hössötyksen sijaan”. Kehitysapu on asia erikseen ja sekin tulee muuttaa sellaiseen muotoon, ettei selvää rahaa jaeta vaan annetaan neuvontaa ja muunlaista asiantuntija-apua kohdemaiden talouden kehittämisessä talouden sallimissa rajoissa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Nimetön
#1

Nyt on siirrytty hypridivaikuttamisen todellisuuteen, jossa yhdistetään samanaikaisesti taloudellisten, diplomaattisten ja sotilaallisten keinojen käyttö. Siinä ei ole sijaa kansallismielisyydelle eikä isänmaallisuudelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#6

Pistetään silmät kiinni, ollaan hiljaa ja mennään mukana että heilahtaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

EU:n taholta on vaikuttaminen eu-vaaleissa nyt ennennäkemätöntä. Voidaan sanoa että jopa hybridivaikuttamista suurempaa, sillä tuleehan tämä unionin sisältä veronmaksajien rahaa käyttäen. Tasapuolista vaikuttaminen ei suinkaan ole vaan kuten Juncker on asian ilmaissut pyrkimysten olevan tärkeimmältä osin unionin toiminnassa solidaarisuudessa.

Junckerin oma kotivaltio on kuitenkin saanut eu:lta vuonna 2017 rahaa enemmän kuin sinne on maksettu. Miksihän eu palkitsee veroparatiisimaata?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit
Hämmentynyt
#11

Junckerin nimitys oli suunnilleen sama kuin jos Ahti Karjalainen olisi aikanaan valittu Suomen presidentiksi. Enkä tarkoita tällä edes näiden herrojen alkoholiongelmaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Mielummin tyhmä kansallismielinen, kuin globalisti -ja vielä ylpeä siitä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Pienen valtion poliitikolla uran huippu ei välttämättä ole se pääministerin pesti jolloin on vaara että jo pääministerikaudella alkaa ajaa EU:n etua oman maan edun sijaan niin varmistaa nimityksensä komissaariksi. Nimityshän päätetään muualla ja Suomi vain esittää. Tällainen moraalihasardi esitettiin jossakin yhdysvaltalaisessa julkaisussa samoihin aikoihin kun Katainen siirtyi komissaariksi. En muista enää mikä julkaisu mutta asiassa on kyllä paljon perää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Suomessa vain on ollut maan tapana pääministeripuolueen esittävän komissaarin meiltä ja käytännössä tulevan myös komissaariksi. Siis pääministeripuolueesta. Katainen (kok) ollessaan pääministeri esitti itseään ja tuli komissaariksi Junckerin hyvällä avustuksella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Katainen saavutti täydellisen luottamuksen tullakseen komissaariksi ja saadakseen Junckerin tuen. Miten tällainen luottamus saavutetaan? Mikä saisi sinut vakuuttuneeksi, että voit vuorenvarmasti luottaa alaisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

On vain tosiasia, että näin korkea poliittinen asema edellyttää ehdotonta luottamusta, eikä kysymys ole nyt kansanluottamuksesta, koska tässä ei käydä kansanvaaleja. Tästä ei julkisuudessa ole käyty lainkaan keskusteluja. Minä kyllä tietäisin, mikä tekisi alaisesta ehdottoman luotettavan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Asia on hyvin arkaluontoinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#13

Jyrki Kataisen mielestä Junckerin tapa ottaa häntä korvista on sydämellisen ihmisen tavallista käytöstä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Totta. Lisäksi puolueista vihreät ja muut vasemmistolaiset puolueet haluaisivat antaa EU:lle vielä lisää oikeuksia periä erilaisia veroja jäsenmaidensa kansalaisilta. Toivottavasti suomen 18-25v ikäiset äänestäjätkin heräisivät vihdoin järkiinsä ja lopettaisi vihreiden äänestämisen vaaleissa, etteivät nuoretkin joutuisi maksamaan lisää veroja EU:lle sitten kun ne nuoret mahdollisesti joskus työllistyvät.

Artikkeli 23.5.2019 UusiSuomi. Vihreissä ja vasemmistossa kannatusta EU-veroille, perussuomalaiset vastustavat jyrkimmin – ”Tiettyjä haittaveroja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#10

Vanhastaan tiedetään vasemmistopuolueiden rakastavan korkeaa verotusta, joka käsittää uusien veromuotojen käyttöön ottamisen vanhojen lisäksi. Toinen seikka, jota vasemmistopuolueet rakastavat on valtion työntekijöiden määrän kasvattaminen, vaiika siihen ei olisi mitään tuottavaa syytä.

Toivon samalla tavalla, että varsinkin nuoret äänestävät PS:ää, sillä kaikkinainen kustannusten lisääminen niin kansallisella tasolla kuin EU:sta johtuen tehty tulee nuorten maksettavaksi myöhemmin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000