Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

EU-ministerivaliokunta - Suomen linjaus rahoituskehykseen

”Suomelle merkityksellisiä kysymyksiä jatkoneuvotteluissa ovat muun muassa maaseudun kehittämisrahoitus, tutkimuksen ja innovaatioiden tukeminen sekä unionin varojen käytön kytkeminen oikeusvaltioperiaatteeseen. Kantoja yksittäisiin ohjelmiin voidaan vielä tarkentaa neuvottelujen edetessä.”

Tuolla tavalla on meidän Marinin hallituksen EU-ministerivaliokunta linjannut unionin budjetin pitkän aikavälin rahoituskehyksestä vuosille 2021–2027. Tuon ministerivaliokunnan kokoonpano pysyvine asiantuntijoineen selviää tästä linkistä.

Suomen esille nostamat ja ilmeisesti myös tulevissa neuvotteluissa vaatimat asiakokonaisuudet, kuten maaseudun kehittämisrahoitus, tutkimuksen ja innovaatioiden tukeminen, ovat merkittäviä rahoituskohteita maallemme. Sen sijaan jälleen kerran Suomen esille nostama unionin rahoituksen kytkeminen oikeusvaltioperiaatteeseen on kylläkin eriskummallinen vaatimus ottaen huomioon niin oman maamme kuin johtajamaa Saksan tekemät poliittiset päätökset (turvapaikkaa hakevien kustuminen) tai jopa Saksan CDU puolueen viime päivien sekaantuminen osavaltio Thüringenin pääministerivaalien äänestystulokseen. Missä onkaan Saksan oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen, kun ei hyväksytä demokratianpelisääntöihin kuuluvaa käyttäytymistä suljetun lippuäänestyksen tuloksesta? Missä on unionin oikeusvaltioperiaatteet, kun ollaan ilmeisesti hyväksymässä Saksan käyttämiä menetelmiä, mutta ei sitten esimerkiksi Unkarin ja Puolan omaan lainsäädäntöön perustuvaa toimintaa? 

Minilexin nettisivulla sanotaan yksiselitteisen selvällä suomenkielellä Oikeusvaltioperiaatteella tarkoitetaan, että valtio on organisoitu oikeussäännöksin ja näitä oikeussäännöksiä noudatetaan valtion eri tahojen toiminnassa. Oikeusvaltioperiaate siis palautuu perustuslain vaatimukseen siitä, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti kaikilla valtion kansalaisilla ja viranomaisilla on velvollisuus noudattaa oikeussääntöjä. Oikeusvaltioperiaatteen kautta toteutetaan yksilöä suojaavaa menettelyä.”

Saksan parlamentissa istuu Merkelin ja hänen puolueensa CDU, kuten moni muukin puolue, ja oikeistokonservatiivipuolue AfD. Eikö virallinen maan poliittinen puolue ja sen kannattajakunta olekaan Saksassa demokraattiseen toimintaan hyväksyttäviä kansalaisia? Eihän tuon puolueen toimintaa ole suinkaan kielletty maassa, joten puolue kuuluu hyväksyttävästi osana maan parlamentaariseen toimintaan. Voikin kaiketi kysyä, mihin Saksa ja EU tällaisen toiminnan johdosta onkaan menossa? Se oikeusvaltioperiaate taitaa olla hukassa niin Saksassa kuin monissa muissakin jäsenmaissa. Niin se on ollut meillä Suomessakin.

Meillä on oikeussääntöjä joita olisi pitänyt noudattaa jo vuodesta 2015 alkaen (kaiketi aiemminkin), kun maamme poliittinen johto katsoi läpi sormien Dublin ja Schengen sopimuksissa sovitut maamme edun kannalta olennaiset sopimuskohdat. Jo yksistään Schengen sopimuksen perusteella olisi voitu ja voitaisiin edelleenkin toimia siten, että monien jäsenmaiden tavoin otettaisiin käyttöön sisärajavalvonta, jolloin Ruotsin kautta tulevia turvapaikanhakijoita ei tarvitse päästää maahan, sillä Ruotsi on turvallinen jäsenmaa, eikä tulijoilla voine olla Schengen-alueella kulkulupaa turvapaikanhakijoina. Se turvapaikkahakemus on siten jätettävä Ruotsiin, jos kerran Ruotsi on päästänyt tulijat maahan (Schengen-sopimus). Lainsäädäntömme noudattaminen muutoinkin sallii esimerkiksi maahan jo päästetyt ilman oleskelulupaa olevat ottamaan säilöön, niin perustuslain 9§:n (ei ole vapaata likkumisoikeutta) kuin ulkomaalaislainsäädännön nojalla. Miksi Suomi julkisena vallankäyttäjänä ei vieläkään noudata omaa lainsäädäntöämme ja rikkoo siten itsekin oikeusvaltioperiaatetta ja kuitenkin näyttää jatkuvasti nostavan esille oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen?  

EU:nkin olisi jo itse korkea aika tunnustaa, ettei ole noudattanut omia sopimuksia, eikä lainsäädäntöä omissa toimissaankaan. Pois kaikkinainen tekopyhyys, kun jäsenmaa toisensa jälkeen osoittautuu rikkovan oikeusvaltioperiaatetta.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Yrittäjä
#1

EU on DEMOKRATIAN IRVIKUVA!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Eihän kaikissa EU-hun kuuluvissa jäsenmaissa,ole edes samat lait,ja diregtiivin liitteet,niinkuin pitäisi olla!?Kuitenkin EU-n Päättäjien taholta peräänkulutetaan ”yhtenäistä Euroopan Unionia”!?Koko EU on suuri vitsi!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000