Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Ek-vaaleilla on vaikutus myös eu-vaaleihin

Ranskassa ja muissakin eteläisissä eu-jäsenmaissa esiintyy monenmoista kriittistä suhtautumista oman maan johtoon tai sitten unionin toimintaan.  

Ranskassa on jatkunut ”kelta-liivien” mielenosoitukset jo useamman kuukauden, eikä loppua ole vielä näköpiirissä. Kelta-liivit protestoivat presidentti Macronin kansallistapolitiikkaa kohtaan. Protestoivat eivät ymmärrä esim. polttoaineiden hinnankorotuksia, eikä nyttemmin monia muitakaan poliittisia päätöksiä. 

Kelta-liivien rinnalle on lauantaina ilmestynyt ”puna-huivi” protestoijat, joiden kerrotaan toisaalta olevan vastustamassa kelta-liivien protestointeja ja eritoten vastustamassa rikollista toimintaa mielenosoitusten yhteydessä. Toisaalta taas kerrotaan puna-huivien olevan Macronin politiikkaa puolustamassa. Ota tuosta nyt sitten selvää mitä puna-huivit ovat ajamassa takaa. Macronin kannatus mittaustuloksen mukaan on välillä hieman kohonnut alimmasta lukemasta. Kannatuksen kerrotaan olevan 31 prosenttiyksikön luokkaa. Ei siis millään tavoin mairittele, kun huomioidaan hänen saamansa vaalitulos tullessaan valituksi presidentiksi vaalien toisella kierroksella, saaden 66 prosenttia äänistä. Kannatuksensa on jokseenkin puolittunut vajaassa kahdessa vuodessa. 

Italia, Puola ja Unkari ovat mitä ilmeisimmin saamassa eu-vaaleissa unioniin kriittisesti suhtautuvien puolueiden massiivisen vaalivoiton, jolla on myös vaikutusta unionin myöhempien vuosien toimintaan ja päätösten tekemisiin. Miten eu-vaaleissa tulee käymään pohjoisissa jäsenmaissa? Voiko kaikki kriittisesti nykyiseen unionin toimintaan suhtautuvat jäsenmaat löytää yhteisen sävelen, jolloin väistämättä unionin suunta tulisi muuttumaan enemmän kansallisvaltioiden omiin päätöksiin nojaten, eikä kuten nykyisin Saksan ja Ranskan etukäteen yhteisen polun voimalla päätökset runnoen. Viimeisimmän unioniin kriittisesti suhtautuvien suurten puolueiden kannatusmittaustulokset;

Italia Lega ja M5S yhteensä 58 %

Puola PiS 45,4 %

Unkari Fidesz 53 %.

Onpa uutisoitu Ranskan kelta-liivien mahdollisesta osallistumisesta eu-vaaleihin. Tuolla ryhmällä kerrotaan olevan jo jonkimmoinen kannatus, jos tieto osoittautuu vaalituloksena todeksi, sillä kannatuksen kerrotaan olevan jopa 13 prosenttia, ollen maan kolmanneksi suurin tuolla lukemalla. Viimeisimmän kannatusmittaustuloksen 23/1.2019 mukaan kahden suurimman puolueen kannatuslukemat; En Marche 23,5% ja National Rally 20,5%.  

Eu-parlamenttivaaleihin osallistumisilla jäsenmaittain katsottuna on suurikin merkitys unionin tulevaan toimintaan ja päätösten tekemisiin. Suurilla jäsenmailla on meppien lukumäärät paljon suuremmat kuin pienillä mailla, kuten Suomella. Käytännössä suuret jäsenmaat pääsevät sanelemaan paljon unionissa päätettäviin asioihin. Etenkin jos päätökset runnataan läpi määräenemmistöpäätöksin.

 

Nähtäväksi jää onko jäsenmaissa suurta kiinnostusta EU-parlamettivaaleja kohtaan. Ne kun ovat meillä jo kuukauden päästä eduskuntavaaleista eli toukokuussa. Uskon unionin toimintaan kriittisesti suhtautuvissa maissa äänestysinnostuksen olevan suurenpuoleista. Toivottavasti osallistutaan vaaleihin ja sanotaan painava sana äänestämällä sitä puoluetta, joka ajaa oman mielipiteen mukaista politiikkaa. Jokaisen äänestäjän äänellä on suuri merkitys Unionissa harjoitettavan politiikan suunnalla.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
#1

Eu-jäsenmaissa seitsemässä on tänä vuonna myös parlamenttivaalit eu-vaalien lisäksi. Joissakin maissa ko. vaalit käydään samaan aikaan.

Nuo 7 jäsenmaata ovat; Belgia, Tanska, Viro, Suomi, Kreikka, Puola ja Portugali.
Voihan olla, että joissakin jäsenmaissa vielä eteen tulee ennenaikaiset valtiolliset vaalit.

Paljon voi jo seitsemän maan valtiollisten vaalien tulos vaikuttaa eu-parlamenttivaaleihin, mikäli ennusmerkit eripuolilla unionia pitävät paikkaansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000