Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Britit on ottanut eron EU:sta - vihdoin

Brittien erosta on kuultu paljon porua, jos minkälaista. On jopa ministeri Tuppuraisen kuultu sanovan tv-keskustelussa Britannian poimivan eronsa johdosta rusinat pullasta tai ainakin haluavan sitä, mutta sitähän ei jäsenmaat tule hyväksymään. Mitä ihmeen rusinoita? Kysymys on aiheellinen, sillä eihän Tuppurainen kertonut mistä ja minkälaisista unionin rusinoista olisi kyse.

Onko ylipäänsä EU:n jäsenyys antamassa tai tuottamassa rusinoita muille jäsenmaille kuin nettosaajamaille? Käsittääkseni ei suinkaan ole, sillä nettomaksajamaat, kuten Suomi (myös Britannia), on joutunut antamaan juurikin rusinoita maksuosuudellaan nettosaajamaille. Onhan noista Suomen ja Britannian sekä muiden nettomaksajamaiden maksamista maksuista saaneet suuria määriä rusinoita saajamaat saaneet elintason ylläpitämiseen ja investointien lisäämiseen. Miksi ylipäänsä Suomen veronmaksajien on osallistuttava jonkun toisen maan tekemiin investointeihin ja muihin menoihin rikkaassa Euroopassa ja itsenäisen toisen valtion hyväksi?

En ihmettele laisinkaan brittien halunneen enemmistönä erota EU:sta ja saada näin oman maan ja kansalaisten käytöön sen nettomaksuosuuden, joka on jäsenyyden aikana kulutettu muiden jäsenmaiden hyväksi. Ei järjellä ajateltuna ole ollut minkäänlaista etua tai hyötyä briteille. Haittaa ilmeisesti ovat brittipäättäjät kokeneet jäsenyydestä. Maksuosuuden määrä, jonka britit ovat nettona vuosittain maksaneet, on ollut muutaman miljardin euron luokkaa. (vuonna 2018 netto n. 6,8 mrd, 2017 netto n. 4,6 mrd, 2016 netto n. 5,7 mrd)

Mitä Suomi ja kansalaisemme ovat saaneet EU:n jäsenyydestä? Ei ainakaan rusinoita. Sen sijaan olemme saaneet valtion talouden ohjausta lainsäädäntöineen enemmän kuin riittävästi suurien jäsenmaiden vaatimuksista. Nuo ovat johtaneet maamme velkaantumiseen jäsenyysaikana ennennäkemättömän kovalla nopeudella. Vuoden 1995 valtion velkamäärä oli tilaston mukaan n. 31,1 mrd euroa ja viime vuoden 2019 lopussa jo 106,2 mrd euroa. Toki BKT on muuttunut vuosien saatossa kasvun suuntaan, mutta velkamäärä on kolminkertaistunut. Tulee väistämättä mieleen, että nettomaksujamme olemme makselleet muille jäsenmaille velkarahalla. Samaan aikaan olemme tuhonneet omaa kansalaistemme hyvinvointia, kuten vanhuuspalvelujen tason laskun alle hyväksyttävän tason. Terveydenhoidossa on suuria ongelmia. Ei ole enää kouluverkosammekaan liioin kehumista. Elinkustannuksemme ovat nouseet osin eu:n omista päätöksistä johtuen ja tottamaar kaikki tämä maamme päättäjien hyväksynnällä. Onko tässä mitään järkeä? Omasta mielestäni ei ole. Ei pienintäkään järkeä, että hyväksymme kaiken mitä suuret jäsenmaat ehdottavat oman maansa edut huomioiden, kun samaan aikaan oman maamme talous sekä kansalaisten hvyinvointi kärsii.

Brexitin toteuduttua jäämme mielenkiinnolla odottamaan seuraavan unionin budjetin hyväksymiseen liittyvää keskustelua vai kuulemme siitä mitään ennen kuin Suomikin on sitoutunut kasvattamaan omaa jäsenmaksuosuutta, josta suurin osa menee nettosaajamaiden hyväksi. Nettojäsensaajamaat, jos jotkut pomivat rusinat pullasta ja monet noista maista vuosikausia. Muuten, kuka muistaa vielä sen, kun tuolloin pääministeri Lipponen jäsenyyden tuomana etuna sanoi, että tulemme olemaan nettosaajamaa? Totuus on osoittautunut aivan muuksi eli olemme olleet kolmea vuotta lukuunottamatta maksajamaa.

https://www.youtube.com/watch?v=Diu6dY6x6sM

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


28 kommenttia
#1

> Tuppuraisen kuultu sanovan tv-keskustelussa
> Britannian poimivan eronsa johdosta rusinat
> pullasta

Tuppurainen on aivan oikeassa ja poliitikot, varsinkin EU-poliitikot sen tietävät: Rusinat ovat EU:n ulkopuolella. Niiden kerääminen on jäsenvaltioilta kielletty.

Senkin totuuden poliitikot tietävät EU:sta, että
– Ei tästä nyt pullaa tullut.
– No tehdään sitten lettu!

Kansalle kyllä luvataan pullaa ja rusinoita, mutta lopulta syötetään vain jauhoja. – Jos niitä on sattunut jäämään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Musta Pekka, voi tosiaankin katsoa niiden rusioiden olevankin unionin ulkopuolella, joten britit pääsevät nyt nauttimaan rusinapullista omiin poliittisiin päätöksiin nojaten. Ei tarvitse ottaa vastaan Saksan ja Ranskan vaatimuksia, jotka ovat noiden maiden etujen mukaisia.

Itse kuitenkin katson, että selvemmin noita rusinoita poimivat unionissa ollessaan juuri nettosaajamaat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomalainen
Iloinen
#2

Minä äänestin EU liittymisen puolesta ja nyt 25 vuotta myöhemmin olen edelleen sillä kannalla, että kyllä kannatti. Synnyin -50 luvulla, aloittelin työt -70 luvulla ja muistan hyvin ajan ennen EU:ta. 40% tullit vähän joka tuotteelle, 7% inflaatio, kaksinumeroiset korot, devalvaatiot, suomettuminen ja ikuinen ryssän vaara. Näistä kaikista haluttiin eroon ja vahvistaa sekä taloutta, että turvallisuutta. Suomi liittyi osaksi eurooppaa ja samalla veropohjaakin laajennettiin liikevaihtoverosta arvonlisäveroon. Tullit poistuivat ja korot lähtivät jyrkkään laskuun. Suomi oli nyt viimein profiloitunut osaksi läntistä eurooppaa ja kaupan vapautuminen toi paljon hyvää maahamme. Nyt on tarjolla paljon edullisia tuotteita, joista aikaisemmin vain unelmoimme. On Ikeaa, Bauhausia, Giganttia, Lidliä ja paljon paljon muuta, jos saamme ilakoida. On tietysti niitäkin ihmisiä jotka kaipaavat Impivaaraa ja kaikkea vanhaa sontaa, mutta onneksi he ovat vähemmistössä ja useimmiten vain näillä palstoilla!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yrittäjä
#8

Suomalainen, sinunkin osuutesi valtionvelasta on n. 20000€!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Niina
#9

Suomi oli ennen EUta osa Eurooppaa. Oli hyvinkin tarpeellista olla olemassa nuo rajamuodollisuudet henkilöille.Hyvä että oli, pysyivät roistot ja huuneet pous ja tiedettiin jojaisen henkilöllisyys. Toisin kuin on nyt..
Tullimaksuja on aina ollut.
Eivätkä EU alueella tuotetut tuotteet täällä Suomessa mitenkään halpoja ole nytkään.
Kiinalaisesta sähköavusteisesta polkupyörästä maksan nyt tullia noin 84 %.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#10

Miten voi olla noin huono muisti, dementiaako sairastat? Et muista Suomen olleen Eftan jäsen? Muistat korotkin väärin, ne olivat yksinumeroisia ennen kuin Koivisto sotki asiat. Sitäkö onni on, että on tarjolla valtavasti kiinalaista rojua?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#15

Luulen, että on monenlaisia harhaisi näkemyksiä tai sitten uskomus väärien lausumien uskomisiin. Monilta kun näyttää puuttuvan itseltä kyky hakea faktatietoa, vaikka sitä on netistä saatavissa vaikka kuinka paljon.

Faktatietoa on saatavissa juuri noista asioista joihin eastfinn kiinnitit kommentissasi huomiota, kuten EFTAan ja korkoihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

muisti lyhyt
#18

Hohhoijaa Abdallah…kaiva vanhat valokuvat esiin ja unohda se että itse olit aikoinaan nuori ja optimistinen. Itse ajat olivat köyhiä, harmaita ja epädemokraattisia. Vapaus oli puheissa ja käytäntö muualla. Nykystandardit ovat niin paljon korkeamalla ettei 60/70/80 -luvun alun tilannetta voi niihin edes verrata. Ei se tehnyt aikaa onnellisemmaksi ettei epäkohdista puhuttu ja ettei paremmasta haaveiltu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#19

Väität siis, että kehitys maassamme on taphtunut yksinomaan eu:sta johtuen? Hohhoijaa vain sinulle. Kyllä maamme olisi kehittynyt ja veikkanpa parempaan suuntaan ilman eu:ta. EU:lle törätyt rahat olisi voitu käyttää oman maan kehittämiseen ja kansalaisten hyvinvointiin sen sijaan, että on verovaroillamme kehitetty muiden jäsenmaiden talouksia ja kehitystä ylipäänsä.

Kannattaa myös miettiä minkä lisäpanoksen sosiaalitukien rahoittamiseen on eu saanut aikaan. Mm. muiden jäsenmaiden kanssalaisille pitää maksella erilaisia sosiaalitukia, vaikka perhe asuu toisissa jäsenmaissa. Tuo vain yksi esimerkki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

osa 2
#20

Tuohon sinun vastineeseesi ei voinut enään kirjoittaa joten tässä: Ei tietenkään pelkästään EU:sta mutta se antoi sekä taloudellisen (moniko vientiyritys huutaa eroa Eurosta/EU:sta) tuen, että henkisen yhteenkuuluvuuden muuhun Eurooppaan. Enää ei tarvinnut sepittää tarinaa ilman muiden tukea taistelevasta yksinäisestä Suomesta vaan saattoi alkaa hankkia omaa liikkumatilaa vahvalla selkänojalla. Kokonaisvaikutus on ollut positiivinen Suomelle. On harvoja asioita joita oikeasti emme päättäisi itse jos niin haluamme. Se on sääli että EU:n kautta tuemme Puolan ja Unkarin tapaisia maita, jotka eivät tahdo noudattaa EU:n perusasrvoja mutta eihän se ole tieteenkään yksittäisten kansalaisten vika noissa maissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomalainen
Iloinen
#21

Nyt oli järkevää puhetta. Osa meistä kaipaa jotain sellaista maailmaa, jota ei enää ole. Heinät seipäille ja hevoskärryihin. Niillä ei enää montaa ruokita. Kiitos kommenteistasi!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#12

Suomalainen-nimimerkille; kirjoitat jotain sellaista väärää, jota on syytä oikaista. Kirjoitat mm. ”Näistä kaikista haluttiin eroon ja vahvistaa sekä taloutta, että turvallisuutta. Suomi liittyi osaksi eurooppaa ja samalla veropohjaakin laajennettiin liikevaihtoverosta arvonlisäveroon.” Aiemmin oli kylläkin liikevaihtovero käytössä verotuksessa, joten eu:hun liittyminen sai aikaan vain nimen muutoksen arvonlisäveroksi ja tietenkin hieman laajentavan verotuskohteita. Siis verotusta enemmän jotta voitiin maksaa silloin jo unionin jäsenmaksua.

Kauppaa voidaan hyvin tehdä pelkän kauppasopimuksen ja turvallisuutta siitä laaditun sopimuksen mukaan. Ei siis tarvita näin valtaisaa organisaatiota, eikä tietenkään suuria jäsenmaksuja, puhumattakaan siitä, että pitää maksella muiden nettosaajamaiden kustannuksia ja investointeja. Jotain kuvittelisin voitavan ajatella ihan omatoimisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

# 2 Suomalainen taitaa olla siinä suhteessa väärässä , ei anna todelliselle Suomen itsenäisyydelle sitä arvoa , mikä Suomelle kuuluu !?! Kyllä ne rusinat ovat E U uun ulkopuolella ainakin nettomaksajilla !? Repikää siitä !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eulainen
Iloinen
#7

Nettomaksuissa Ruotsi ja Saksa ovat ykköspaikoilla. Paljon rahaa EU:lle tilittävät asukasta kohden myös Sveitsi ja Norja. Kyllä. Kaksi maata, jotka eivät ole edes EU:n jäsenmaita. Norjan maksut EU-maksut asukasta kohden ovat yli 170 euroa, ja Sveitsillä 77 euroa. Kumpikin maa maksaa siitä, että ne pääsevät EU:n sisämarkkinoille ja voivat toimia EU:n järjestelmissä ja ohjelmissa, siis niissä, jotka ovat kummallekin maalle elintärkeitä – ja kaikki tämä siis ilman poliittista päätösvaltaa EU:n hallinnossa. Norja noudattaa osittain EU:n lainsäädäntöä ja harmonisoi toimintaansa EU:n direktiivien mukaan.

Norja ja Sveitsi nyppivät EU:sta rusinat pullasta eli ne asiat, jotka oikeasti hyödyttävät tai ovat elintärkeitä molemmille kansantalouksille. Mutta ilmaiseksi se ei tapahdu.

Itse asiassa Suomen 54 euroa asukasta kohden EU:lle on sangen vähän, kun ottaa huomioon, että se antaa valtakirjan Suomelle olla mukana tekemässä unionia koskevia päätöksiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

KP
#13

54€ /asukas on 20v aikana yli 1000€, laskuun voi lisätä osuuden valtiovelasta n. 20000€ joka on pitkälti EU:n ansiota. Eli ei läheskään ilmaista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#14

Mitä Helvetin! päätöksiä?.Siellä Brysselissä ei paljonkaan Suomalaisilla EU-parlamentaarikoilla ole sananvaltaa.Ovat vaan hiljaisia takuumiehiä.Saksan,ja Ranskan määräämällä tahdilla siellä mennään!Ei ihme,että Britit saivat tarpeekseen kyykytyspolitiikasta!Vilpittömästi toivon,ja uskon että Britit hoitavat maansa asiat nopeasti kuntoon.Nyt he ovat Itsenäisiä,ja saavat päättää omista asioistaan,ja säätää omat lakinsa.Niinkuin Poris Johnson totesi Eu-eron jälkeen.Tietenkin Briteille olisi hyväksi uusi THE-PEATLES ilmiö niinkuin 1960 luvulla.Mutta eivätköhän he ilman sitäkin pärjää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#17

Olen samoilla linjoilla komission ja etenkin suurten jäsenmaiden painostamisesta tiettyihin päätöksiin Suomenkin päättäjien eli hallituspuolueiden tuella. Suomihan tekee tunnetusti Saksan tahdon mukaan ja nyt saattaa tulla tekemään myös Ranskan tahdon mukaan. Pahalta näyttää tuleva aika.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
#16

Ruotsilla ja Saksalla on oma valuutta eli valuutan avulla myös ne poimivat rusinoita – euro on seurannut Saksan talouden tarpeita hyvin joten kelluva euro on ollut Saksalle lähes yhtä hyvä kuin Ruotsille kelluva kruunu. Ruotsihan on periaatteessa velvoitettu euroivaluuttaan siinä kuin Suomikin mutta Ruotsi ei ”saa liittyä” euroon ennen kuin se täyttää lähestymiskriteerit. Sellaista hulluutta ei Ruotsista löydy että se lähtisi Suomen tapaan näitä kriteereitä enää täyttämään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

risoo
#4

Uuden ajan ja vuosikymmenen alku.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Henkka
#5

EU:n hyödyllisyys on harhaa. Valtionvelka kasvaa kasvamistaan.
Kansallisomaisuutta on myyty ja myydään.
Ulkomaiset kaivosyhtiön rosvoavat mineraalimme.
Työpaikat on viety. Monikansalliset yhtiöt kiertävät veroja. Kehitysmaalaisia otetaan elätettäväksi lähes rajattomasti.
Elintasopakolaiset, kerjäläiset, huumediilerit, taskuvarkaat, raiskaajat, sotarikolliset, terroristit, murtokoplat ja muu paskasakki pääsee vapaasti rajan yli idioottimaisen Schengenin ansiosta.
Korruptoitunut komissio toimii diktaattorin elkein.
Ei on demokratian irvikuva.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#11

Juurikin rikollisuus on kasvanut ja saanut monia eri muotoja joita ei olisi mikäli olisi rajavalvonta käytössä. Samalla valvonnalla olisi maahamme tullut huomattavasti vähemmän turvapaikanhakijoita edellyttäen ettei hallituspuolueet olisi tehnyt Ruotsin kanssa rajat ylittävääsopimusta ja päästää joukkoja hakijoita ttänne. Ilmeiesti näin saattoi muutenkin käydä 2015, että hallituspuolueena sisäministerinä ollut kokoomusministerin Orpon vaatimuksesta niin meneteltiin. Olihan Ruotsin puolelta järjestetty uutisoinnin mukaan selvää ohjausta kuljetuksineen tänne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000