Perussuomalaiset

Sanna Paasikivi

Vyöryvaroitus

Suomi osoitti myötämielisyytensä GCM-sopimukselle Marokossa joulukuussa ja jo 7.1. seisoo kissanpojan kokoisilla kirjaimilla maakunnan valtalehdessä, Turun Sanomissa ”Migri varautuu Suomeen tulijoihin”.

Lähes koko sivun laajuisen artikkelin ingressissä yritetään vesittää otsikon sisältöä toteamalla, että tarve vastaanottokeskuksiin on vähentynyt, mutta lukija hoksaa, että hiljaiselo on päättynyt; toitotetaanhan samassa yhteydessä, miten Migri on avannut 10 miljoonan euron hankinnan uusista vastaanottokeskuksista. Summa on arvio ja nähtävästi taas asia, johon voimme liittää fraasin ”jäävuoren huippu”?

Varaudutaan. Haetaan uusia vastaanottokeskusten toiminnan järjestäjiä. ”Jos”, toteaa maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Mikko Välisalo. Jos mitä? ”Koskaan ei voi täysin tietää, mitä maailmalla tulee tapahtumaan, eihän keväällä 2015 tiedetty millainen tilanne on saman vuoden syksyllä”. Paitsi että Suomen päättävissä elimissä hyvin mahdollisesti tiedettiin. Vain Suomen kansa ei tiennyt.

Hankintajärjestelmä on auki elokuuhun 2021 asti, kertoo TS. Se on uusittu, helppo, täysin sähköinen ja dynaaminen. Perinteisestä puitejärjestelmästä on luovuttu siltä osin, että uudet palveluntarjoajat ovat tervetulleita mukaan koko aukioloajan. Osallistumishakemus on hyvä olla olemassa jo nyt, jos myöhemmin haluaa mukaan kilpailutukseen, ”jos tulee äkkinäisiä käänteitä”, kertoo ylitarkastaja Välisalo. ”Kiinnostusta on, vuoropuhelua on käyty”.

Miten me veronmaksajina osallistumme näihin äkkinäisiin tulevaisuuden käänteisiin? Me maksamme taas kerran Suomeen saapuvien henkilöiden majoituksen, ateriat, sosiaali-ja terveyspalvelut, vastaanotto-ja käyttörahan, tulkkaus, työ- ja opintotoiminnan ja vapaaehtoisen (epätodennäköisen) paluun. Toki meille voidaan selittää, että rahan reitit eivät maahanmuuttopolitiikan kuluissa sivua meitä mitenkään negatiivisesti, mutta tähän väsähtäneeseen väitteeseen tuskin monikaan enää uskoo. Missään nimessä eivät perussuomalaiset.

Mitä me veronmaksajina sitten saamme vastineeksi vastaanottokeskusten perustamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta? Aikaisempaa tilastodataa tutkimalla ja arjen havaintoja hyödyntämällä voimme ennakoida, että kymmenen vuoden kuluttua tulijoiden työllisyysaste on maksimissaan 10-20 % ja me olemme taas saaneet Suomeen lisää pääosin sosiaalietuuksilla eläviä, täysin terveitä, ostarilla oleilevia nuoria miehiä. Suomalaisia ikäihmisiä hoitavat edelleen kantasuomalaiset lähihoitajat eikä turvapaikanhakijoina maahamme saapuneita juuri nähdä Uudenkaupungin autotehtaalla. Saamme myös lisää suomalaisen elämäntavan kyseenalaistamista, yhteiskuntarauhan alasajoa sekä monikultturismin autuutta puolustavien vanhaa virttä siitä, miten suomalaiset ovat muukalaiskammoisia rasisteja. Saamme lisää hillijalanjälkiä, joita ilmastonmuutospanikoijille ei ole olemassakaan. Saamme myös lisää yksittäistapauksia. Toki vain yksi kerrallaan, peräkkäin tai ringissä. Me olemme tämän jo nähneet. On syytä vaihtaa levyä ja kertoa tämä äänestäjille.

Eduskuntavaalikampanjan aikana ei mitään ennakoivia kaikuja tulijoiden vyörystä kuulla. Kaikki puolueet puhuvat yllättäen samanmielisesti välttävää persua ja presidentti Niinistön uuden vuoden puheen sitaatit vilisevät kannanotoissa maahanmuuttopolitiikan haasteista keskusteltaessa. Moni suomalainen astuu harhaan ja kokee, että on luontevaa äänestää demarit vuorostaan hallitusvastuuseen. Gallupien ennakkosuosikin puolella on muutenkin mukava olla. Tästä on kansalaisia varoitettava. Antti Rinne pääministerinä tarkoittaa, että Suomessa aukeavat kaikki ovet ja ikkunat, Punainen risti sekä Pihlajalinna nettoavat ja äänestäjäparka miettii, mitä oikein tapahtui.

Suomalaista mediaa on näinä aikoina luettava myös rivien välistä eikä ns. valemaahanmuuttokriitikoihin pidä luottaa. Näitä seikkoja on teroitettava äänestäjille kentällä. Heille on kerrottava, miten tärkeää on ennakoida tulevat maahanmuuttopoliittiset virheet ja miten olennaista on äänestää nimenomaan aitoa, tinkimättömästi maahanmuuttoasioihin perehtynyttä ehdokasta, perussuomalaista. Ilmastonmuutosihmettelijöihin kannattaa vedota arkipäiväisesti; yhdessä voi miettiä, mahtaako maapallon lämpötila pudota 1,7 astetta tulevien vaalipaneelien ansiosta ja mitkä ovat kritiikittömän maahanmuuttopolitiikan ympäristövaikutukset. Kevään eduskuntavaalit tulevat olemaan mitä suurimmassa määrin maahanmuuttovaalit. Vyöryvaroitus annettiin tänään Lännen mediaan kuuluvassa Turun Sanomissa. Se kannattaa pistää korvan taakse kun lähtee seuraavan kerran teltalle.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Ulkoministeri petti suomalaiset
#1

Timo Soini petti Suomen Kansan jälleen!
Suomi allekirjoitti tuon sopimuksen vastoin Soinin lupausta. Kts vaikka you tubesta Soinin hokema eduskunnassa persujen kysymykseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Niin teki , ja nin olisi tehnyt Rykijä-Anttikin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Kymmenen miljoonaa lisää, kaiken varalta? Tietysti myönnetty raha alkaa poltella näpeissä, eihän sitä kehtaa käyttämättättä jättää.
Sama tilanne kuin entiselllä TVH:n varastonhoitajalla. Määrärahoja uhkasi jäädä käyttämättä, jos ei käytä niin seuraavaksi niitä pienennetään. Niinpä sitten olikin Tiekarhun teriä nurkissa kolmenkymmenen vuoden tarpeisiin. Eli ainahan voi pienen tietoiskun laittaa maailmalle , että nyt on taas rahaa ollut jaossa.
Missä muuten viipyy selvitys tuon vastaanotto ja kotoutustouhun kustannuksista?
Kiinnostaa suuresti, kun seurailee muutaman vanhuksen ”kotonahoitoa”. Paino sanalla ”hoitoa” ja vertailee tilannetta kadulla hiippailevien, nuorten ja verevien miesten huippuhuolintaan .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Saaaatan
#3

Tuo lehtijuttu on kuin KUTSU saapua! Onhan asunto- olot kunnossa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sodanlapsi -39
Iloinen
#4

Hieno juttu, että Suomi auttaa hädässä olevia. Olen tästä niin ylpeä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#7

Näyttävät pääosin ihan hyvävoimaisilta, älykännykän käytön hallitsevilta, nuorilta miehiltä.
Mikähän uhka niillä onkaan ollut? Luulisi nyt nuorten miesten pystyvän laittamaan maidensa asioita kuntoon? Miten siellä vanhukset ja nuoret naiset pärjää? Ihmeellisiä yhteiskuntia, joissa pääasiassa vain nuoria miehiä ahdistellaan.
Täällä sitten ilmeisesti soveltavat saamiaan oppeja lapsiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Häpeät väärin
#8

Minä en ole ylpeä tämänlaisesta auttamistavasta! Häpeän tätä tyyliä”auttaa” varakkaita nuorukaisia Eurooppaan suuntautuvilla matkoillaan sen sijaan että auttaisimme leireillä olevia olojensa paranemiseen.
Kivaa heillä on ollut mukavissa Euroopan eri kohteissa facebook seurannan mukaan. Rahaa he ovat polttaneet niissä enemmän kuin minä koskaan. Tänne he erehtyivät pm Sipilän houkuttelemana.
Suuri osa heistä on tietty paossa kotimaassaan tekemistä vakavista rikoksista. Osa on tänne komennettu uskonnollis-poliittisista syistä uskoaan levittämään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Simos
#5

Ei tässä enää sanoja löydä miten meidän päättäjät k:vat kansalaisiaan.
Perkele kun pitää leikkiä jotain laupias samarialaista, oman maan asioitakaan ei saada kuntoon ja lisää huollettavia odotetaan tulevan.
Älyvapaata touhua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000