Perussuomalaiset

Sanna Paasikivi

Samu-sirkka lautasella

Jotenkin kuvittelin, että kahdeksas vitsaus, heinäsirkat, jotka söivät kaiken kasvillisuuden, olisivat jääneet toiseen Mooseksen kirjaan. Vuonna 2019 heinäsirkat kuitenkin lentävät lasten ja vanhusten lautasille Jyväskylässä ja lapset ja vanhukset syövät ne sirkat, kertoo IS.

Armosta annetaan lihaa, kalaa tai kananmunia kerran viikossa. Vihreät ilkkuvat vanhuksille, että hyvinhän te pärjäsitte silloin sota-ja pula-aikanakin. Hamppua harkitaan myös ruokavalioon (meillähän on kokemusta vain pettuleivästä).

Toki tiedän, että alueilla, joilla on syötäviksi kelpaavia hyönteisiä eikä riittävästi muuta proteiinia, on toukka poskessa aivan hyvä vaihtoehto. Suomessa kyllä olisi ympäristöystävällistä karjataloutta, joka kaiken lisäksi on Keski-Suomesta ylöspäin olevilla alueilla tärkeä elinkeino. Mihin nämä naudat, siat ja kanat nyt sitten pistetään, lahdataan ilmeisesti ja lihantuottajista uudelleenkoulutetaan sirkkafarmareita. Kalastaakaan ei saa.

Metsästäjä-keräilijäkin oli METSÄSTÄJÄ, koska tajusi, ettei keräily riitä ja neoliiittisen vallankumouksen myötä maanviljelyn rinnalle kehittyi alusta lähtien vahvasti karjatalous.

Puhumme ihmisrodun koko kehityskaaresta, jossa lihansyönnillä on ollut merkittävä, positiivinen rooli. Jos aivot ja koko keho olisivat voineet hyvin pelkällä vegellä tai hyönteisproteiinilla, kai ihmiskunta olisi näitä ravintoaineita puputtanut? Eivät ihmiset tyhmiä olleet. Nyt en ole enää varma asiasta.

Ai niin, mutta gro-magnonilla ei ollut tehtaanpiippua, autoja eikä tiedostavaa punavihreää propagandaa mutta jokunen pienempi päivittäistoimia haittaava jääkausi kylläkin, jota varten tarvittiin vielä turkiksiakin. Apua.

Antaa mennä. Minä en välitä. Ammutaanhan hevosiakin, niin miksei sitten lehmiä ja ennen pitkää ihmisiäkin?

Kyllä kärpästen herra nauraa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Sanna. Niin. Kyllä, meidän viisautemme, on tullut, meidän hulluudeksemme. Ylhäältä tulleella viisaudella ja sen noudattamisella olemme pääseet kansana, tähän asti. Onneksi konsrvatiivinen ajattelutapa tulee voittamaan, Euroopan laajuisesti. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#2

Niin, kyllä kärpästen herra nauraa, ihminen ei pelkästään kuvittele että on syypää ilmastonmuutokseen, vaan kuvittelee, että Samu sirkoilla saa säädeltyä ilmastoa.

Itse asiassa ilmastonmuutos on kaikkea muuta, se ei muutu, on muutettava ymmärrystä; kasvukausi on se, mikä muuttuu. Pakkaspäivänä, ja niiden välisinä aikoina ei tilanne muutu miksikään, ravintoa ei tule, tai tarvittaisiin pidempiä kasvuun riittäviä lämpötiloja.

On vain eri lämpöisiä vuorokausia, johon vaikuttaa tuulen suunnat, ja pilvisyys. Ilmastoa pitäisi siis pohtia kasvukausien pituutena. Tuo mm. siksi, että lämpiminä kausina hiilidioksidi vuo on kohden kasvillisuutta, ja hiilidioksidin määrä ilmakehässä laskee.

Ilmaston lämpeneminen on täysin harhaan johtava seurattava, sen minkä auringonsäteily päivällä lämmittää, se yön kylmät tappaa. Lämpö ilmakehässä ei voi kumuloitua, joka kaataa koko lämpenemisteorian. Suora säteily sen sijaan muodostaa lämpövaraumia meriin ja mantereihin.

Kiitos Sanna

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#4

Sen verran on lisättävä, kun ihminen kuvittelee hallisevansa ilmastoa; niin tekeekin äärimmäisen pieneltä osin. Tuo johtuu kasvualan vähenemisestä, sademetsien vähentämisestä, hitaasta muutoksesta, jonka huomaamme, mutta emme ymmärrä. Hiilidioksidin kumuloituva kasvu johtuu sekä ilmaston kylmenemisestä, hiilidioksidi vuo käy vähemmän kohden kasvikuntaa. Ainota hetket hiilidioksidi vuon kulkuun on yksinomaan kesät, valoa ja lämpöä. Hiilidioksidin määrä ilmakehässä on luokkaa 750 miljardia tonnia, eikä se lisäänny suhteessa ihmisen tuottamaan hiileen. Vähäinen kasvu voidaan selittää em. mainituilla seikoilla, kasvualan vähenemisellä, ja vaikka kylmistä kesistä johtuen. Hiilestä ei ole ihmiselle mitään haittaa nykyisillä ilmakehän pitoisuuksilla, ihminen ei sitä voi aistia muutoin, kuin tekniikan avulla. Hiilidioksidin määrä ilmakehässä elää lämpötilojen mukana, ja tämä meidän tulisi vihdoin ymmärtää. Jos esim. sademetsien hävittäminen lakkaisi nyt, hiilen taso ei jäisi nykyiselleen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gew
#3

Se, mitä tuohon Samu-sirkan ravintopitoisuuteen tulee, se koostuu pääosin kitiinistä, joka on polysakkariineja, ja on veteen liukenematonta. Ravinto on siis oltava Samu-sirkan sisäelimissä, suolistossa.

En ymmärrä, kuka ihme on keksinyt käyttää samuja ihmisravintona, mutta on kai se parempaa kuin vaikka ylivuotiset heinät ym., ja ei vihreät paljoa erota, onko ne kärpästen tai sirkkojen suolistoa, kunhan siellä riittää ”ravinteita”. Itse asiassa, jos ihmiset söisivät suoraan sirkkojen ruokaa, hyötysuhde olisi parempi. Sirkkojen kasvatuksessa hukkaantuu lämpöä, eikä se kitiini sellaisenaan ole kuitenkaan hyvä ravinto.

Emäksiin deasetyloimalla siitä saadaan kitosaania, joka sitten kyllä liukenee happamaan vesiliuokseen, eli suolistonesteisiin. Tai sitten, syödään vain sitä lihaa, lihakarja pystyy muutamaan maapallon yleisimmän kasvilajin, heinäkasvit lihaksi, maidoksi, juustoksi ja muiksi maitotuotteiksi, ja siitä aivotkin tykkäävät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000