Perussuomalaiset

Sanna Paasikivi

Sädekehä putoaa

Oikein pohdituttaa ulkoministeri ja puolipyhimys Pekka Haaviston edesottamusten jälkiselvittelyt perustuslakivaliokunnassa.

Pekka on suomalaisen politiikan pitkän linjan Hannu Hanhi, ylioppilas, joka päätyi kahdesti presidenttiehdokkaaksikin. Pekka on ollut tähän saakka pelkkää teflonia, häneen ei ole tuntunut tarttuvan mikään tahra. Aina tasaisesti hymyilevä, ystävällinen, rauhallinen Haavisto.

Vaan aikansa kutakin. Totuus pyrkii esiin ja se on vähintäänkin yllättävä; Pekkaa on jopa pelätty omassa ministeriössään. Ei Pekka olekaan niin kiva ja lempeä. Sitä paitsi hän on kenties ministerinä valehdellutkin ja toiminut väärin.

Voi ihan kuulla, miten sädekehä putoaa kilahtaen lattialle.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Charlie Black
Hämmentynyt
#1

Eipäs tuomita etukäteen, Pekka pisti persu – Timon kuriin, varmaan ihan hyvästä syystä. Pekka on hyvä ulkoministeri, Erkki Tuomiojan jälkeen toiseksi paras, ovat molemmat persujen mielestä väärissä puolueissa, siksi heitä haukutaan persujen suunnalta. Mikäli kyseessä olisi persuministeri, ei vastaavia kommentteja tulisi, vaan täälläkin kehuttaisiin suoraselkäisestä toiminnasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Tsot tsot, nyt on Charliella kokonaiskuva mustunut ja arvostelu osuukin omaan nilkkaan – tietenkään vihervassari-ministeriä ei saisi kritikoida edes jo ilmi tulleiden asioiden myötä, pitäisi vaan olla ihan hiljaa = viherpuna-fasismia sanon minä!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Hämmentynyt
#9

Mitä asioita on tullut ilmi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

– Haavisto ei ole avoimesti tuonut ilmi edes eduskunnalle saati mediaan miten hän on ryhtynyt omavaltaisesti toimiin joille ei ole laillista hyväksyntää eikä edes poliittista PÄÄTÖSTÄ
– painosti konsulipäällikköä laittomiin toimiin ja kun tämä ei suostunut niin Haavisto siirsi konsulin pois tehtävistä(!!!) mutta kun koko suhmurointi paljastui niin yhtäkkiä Haavisto sanoi konsulille että juu, hän saa sittenkin palata tehtäviinsä (!!!) ooops mitä sekoilua….
– oliko konsulin siirto lainmukaista – no ei todellakaan!!!
– Haavisto on painostanut muutakin ulkoministeriön henkilökuntaa, josta henkilökunta kertoi mediaan, että ministeriöön on luotu pelon ilmapiiri

RIITTÄÄKÖ VAI JATKANKO?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

lue nyt sitä valtamediaasi ju…liste!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Seniili eläkeikäinen ryssänkätyri Tuomioja paras ulkomisteri? Hyvin sä vedät Charlie! ? ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
Tyytyväinen
#8

Ulkoministeriä on pidetty EU-aikana seurustelu-upseerin pestinä jossa on nykyään lähes mahdoton epäonnistua mutta nyt näyttää siltä että Haavisto saa murrettua tämän myytin. Aikaisempi saavutus on presidentin virasta Tarja Haloselta; ennen Halosen kautta presidentin valinta näytti yhdentekevältä, että siinä virassa pärjää kuka tahansa, mutta Halosen tuplalimbokausi osoitti että näin ei ole. Kierosti voisi sanoa että Tarja Halonen palautti presidentti instituution arvostuksen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Sanna ja Ystävät hyvästä; ihmisanalyysistä. Armoa se on Pekankin kohdalla; että Totuus esiin tulee jo nyt; ettei; vasta sit’, kun se jokatapauksessa; täällä maireasti hymyilevältäkin tulee. Kiitos, Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Ei , ei ,,Carlie olet nyt taas kerran , tulkinnut asiat aivan päin mäntyä !?! Eivät ole väärässä puolueessa , saavat olla missä tahtoo persut tuskin heitä , kaipaavat !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Paasikiveltä täyttä asiaa! Haaviston menettely kertoo ylimielisestä asenteesta demokratiaa ja sääntöjä kohtaan, hän on itsensä nostanut niiden yläpuolelle ilman pienintäkään epäröintiä – puhumattakaan hyväksyttävistä käytöstavoista esimiesasemassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Puolihymy kasvoilla, miellyttävästi ja sovittelevasti jutteleva Haavisto on antanut itsestään kuvan erityisesti ”laajempiin tehtäviin sopivana” ja niissä ansioituneena toimijana.
Vuosien takaa muistan sankaritarinan jostain Afrikan Sarvesta, jossa HÄN neuvotteli joidenkin terroristien kanssa yön pimeydessä, nuotiotulien loisteessa rauhan eri osapuolten välille. Pettymys olikin suuri, kun samasta asiasta tuli ranskalainen dokumentti. Siinä todettiin erääksi ongelmaksi, että miten syntynyt sopimus esitetään siten ,että ”PEKKA EI SUUTU”? Pekalla kun ei lopultakaan ollut kovin isoa osaa asian suhteen. Oli toki ollut mukana.
Eli meillä taitaa olla periaatteessa parikin ulkoministeriä veistelty vähän samasta puusta? Juttua tulee sujuvan letkeästi, mutta teot eivät lähempää tarkastelua kestä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000