Perussuomalaiset

Sanna Paasikivi

Menestystarinoita

Eilen kampanjateltallani vieraili hymyilevä, eduskuntavaaleista kiinnostunut vietnamilaisperhe. He kertoivat tulevansa suoraan töistä ja ottivat mielellään grillimakkaraa. Perheenpää kertoi saapuneensa Suomeen yhdeksänkymmentäluvulla ja painotti ylpeänä työskennelleensä saman yrityksen palveluksessa jo vuodesta 1996. Nykyään myös vaimo oli töissä samassa firmassa. Tytär oli vielä koulussa.

Keskustelimme Vietnamin nykypäivästä, turismin kasvusta, Suomen presidentinvaaleista ja vähän kaikesta. Itselleni jäi iloinen olo näiden maahanmuuttajien, tätä nykyä Suomen kansalaisten kohtaamisesta.

Kun Vietnamin sosialistista hallintoa pakoon lähteneet ”venepakolaiset” saapuivat Suomeen ensimmäisen kerran 1970-luvulla, olivat he liikkeellä pääosin perheittäin. He olivat paenneet kiikkerällä paatilla, paitaressuina. He olivat kärsineet. En epäile yhtään, etteikö heille olisi alussa tullut shokkina vastaan marraskuun pimeys ja kylmä ilmasto tai suomalainen elämäntapa. En epäile, etteikö heitä olisi joku katsellut pitkään tai etteikö jotakuta olisi kiusattu. Kaikesta huolimatta he kotiutuivat menestyksekkäästi. He opettelivat oudon kielen, opiskelivat uuden ammatin tai hyödynsivät vanhaa osaamistaan. Monet ryhtyivät yrittäjiksi ja menestyvät tänä päivänäkin. He valloittivat meidät ahkeruudellaan ja myönteisyydellään.

Muistaako joku, että vietnamilaisten kohdalla olisi jouduttu kohtaamaan lähes ylitsepääsemättömiä ”kotoutuksen haasteita” tai pumppaamaan loputtomasti yhteiskunnan rahaa heidän työllistämiseensä heikoin tuloksin? Muistaako joku, että meidän olisi käsketty sopeutua vietnamilaiseen uskontoon tai kulttuuriin? Vietiinkö aikuisia vietnamilaisia miesryhmiä suomalaisiin kouluihin ja päiväkoteihin? Ovatko vietnamilaiset miehet olleet yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa? Tarvitseeko vietnamilainen maahanmuuttaja vielä 15 vuotta Suomeen saapumisensa jälkeen tulkkia?

Vietnamilaisia on maassamme vähemmän kuin esim. irakilaisia tänään. Joku voi tietysti väittää, että määrä lisää ongelmia. Minä väitän, että kahdella eri kulttuurilla voi olla keskenään niin suuri ero, että maahanmuuttajaryhmän koolla ei ole merkitystä. Jotkut yksinkertaisesti kykenevät sekä säilyttämään identiteettinsä että sopeutumaan uuteen kotimaahan, sillä heidän uskonnollinen taustansa ei kiellä tätä prosessia kun taas jotkut elävät sovittamattomassa ristiriidassa lähtömaansa uskonnon asettamien vaatimusten ja uuden kotimaan yhteiskuntajärjestyksen kanssa. Toinen kulttuuri tahtoo, että pyörä pyörii ja elämä rullaa, toinen taas työntää kapuloita rattaaseen, jolloin minkäänlainen yhteiselo ei ota onnistuakseen.

On haittamaahanmuuttoa ja hyvää maahanmuuttoa humanitaarisista lähtökohdistakin. On kaarnalaivoja ja on oikeita menestystarinoita.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
burgeri
Tyytyväinen
#1

Muistan omasta lapsuudestani nämä nöyrät, kiitolliset ja ahkerat mamut!
Meidänkin koulussa oli yksi vietnamilainen poika, ja suuri ihmetyksen aihe oli, kun ihan Afrikasta asti tuli yksi musta poika. Sellaista ei oltu nähty kuin televisiossa, vaikka eleltiin jo 90-luvulla! Kumpikaan poika ei ole tiettävästi raiskannut ketään tai vuollut puukolla pikkutyttöjen genitaaleja.
Entäpä sitten nämä kuuluisat, hyvät, kristityt mamut? Tarkoitan näitä koko kansan rakastamia: Niel Hardwick ja Roman Schatz. Heidän puheenparrestaan ei enää edes kuule, että he eivät ole saaneet syntyä Suomessa, vaan ovat tulleet tänne jostain kaukaa, vieraasta paikasta.
En nyt sano, että kaikki lähi-idän miehet ovat huonoja, epäkiitollisia ja rikollisia mamuja. Mielestäni Arman Alizad on sellainen hyvä, perinteinen kunnon tv-mamu. Hänen olemuksessaan on sellaista nöyrää mutta ylpeää kiitollisuutta suomalaisuutta kohtaan. Hänkin muuten puihuu tosi hyvää suomea!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#2

Tänne tulleissa ihmisissä ja ihmisryhmissä todellakin on eroja. Suurin erojen syy on tulijan entinen kotimaa ja sen kulttuuri.

Vietnamilaisia ei juurikaan esiinny v-median palstoilla, koska heitä ja heidän tekemisiään ei tarvitse valkopestä.
Toisin on eräiden muiden tulijoiden kanssa. Jos heidän entisessä kotimaassaan on tänne sopeutumaton eräs i-alkuinen kulttuuri, tiedossa ei ole kuin ongelmia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Mites nää vietnamilaisten rikoksista kertovat uutiset Iltalehdessä, Ilta_sanomissa, Hesarissa, MTV:ssä ja Ylellä? Eiks nää oo niitä v-medioita?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Että silleen
#3

Näin on! Työmoraali ja suvaitsevaisuus sekä Suomen arvojen ja tapojen kunnioitus on kohdallaan. Sama koskee Chilestä marraskuussa 1973 tulleita.

Alamäki alkoi somalien/lähi-itäläisten myötä. Nuo yllämainitut ominaisuudet kun heiltä puuttuivat. Tosin somalimies on ylpeä, kun pystyy elättämään työllään perheensä. Valitettavasti harva siihen on kyennyt. Suomessa hän siihen käytännössä kykenee, koska me tulemme apuun kaikessa asuntoa myöten. Perhe voi hyvin vaikka perheen pää ei ole palkkatyössä. Vapaa-aikaa on kaikki aika ja elintaso on vähintään Suomalaisen duunarin tasolla. Aamukuuteen ei tarvi duuniin mennä. Voidaan keskittyä maanmiesyhteisön eloon kotimaan tapakulttuuria myöten. Ollaan fyysisesti läsnä mutta henkisesti kotimaassaan.
Kun vertaa somaleja aasialaisiin, on ero kaikessa valtava.
Aasialaiset harjoittavat uskontoaan kotonaan pienoisen temppelinsä ääressä eivätkä julista uskontoaan pukeutumisellaan julkisissa tiloissa.
Sossutuet asuntoineen mahdollistavat olonsa täällä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tsin Tsong
Vihainen
#4

Kyllähän näistä aasialaistaustaisten rikollisten tekemisistä on ollut uutisia, jos suvakkiudeltaan pystyy niitä lukemaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

”Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut Tampereella toimivan vietnamislaisravintolan taustahenkilöt vankeusrangaistuksiin muun muassa ihmiskaupasta.”

Että ollaan niin fiksuja ja nöyriä ja rehellisiä?

Kyllä nää suvakkiblogistit vois siirtyä vassarilehden palstoille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#7

”Syyttäjä vaatii kahdelle vietnamilaiselle rangaistusta Kemissä elokuun 2007 ja toukokuun 2015 välisenä aikana tapahtuneista törkeästä kirjanpitorikoksesta, törkeästä veropetoksesta ja kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä.”

Voi hyvää päivää! Ollaanko tässäkin ns. Paasikiven linjalla? Tolla suvakkiasenteella pääsee eduskuntaan, vasemmistoliiton listalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joku Toinen
Iloinen
#10

Katos katos, nämä kaksi ovat kotoutuneet suomeen todellakin perinpohjaisesti, niin hyvin että heistä on tullut aivan ilmettyjä kokoomuslaisia. Onnittelut heille tästä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Nää ihmiskauppajutut, talousrikokset ja aasialaisten huumeliigat on niitä Paasikiven menestystarinoita…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Aina herää kysymys miten Paasikivi on itse mukana bisneksessä. Promoaa ihmiskaupan harjoittajia. Follow the money. Ajetaan nää koloistaan ja tuomiolle!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Tuosta kulttuurista. Meillä oli eilen täällä vierailulla Namibian Ulkoministeri. (liekö Soinin kutsuma? Isommin ei ole tapaamista hehkutettu, kuten monien muiden kohdalla, ”hyvää ystävyyttä” vannoen)
Haastattelussa Kaveri totesi, mm. naisten koulutuksesta, että se on heillä hieman ongelmallista, koska naiset JOUTUVAT TYÖSKENTELEMÄÄN NIIN PALJON PELLOILLA!!!
Taisi olla kyllä harvinaisen rehellinen tyyppi. Koska olette afrikkalaisen miehen kantavan risukuormia, hakkaavan jyviä huhmareissa tai kuokkivan pellolla, lapsi selässä, auringon paahteessa?
Pisti pohtimaan, että paljonkohan mekin on rahaa hakattu tuohon maahan ja tuossa on minsterin kommentit? Mikähän on panos/tuotos laskelma, eli täysin turhaan meni nekin rahat?
Aasialaiset ovatkin aivan toinen juttu. Löytyy ahkeruuden mallia ihan kenelle vaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

VIRALLINEN LEHTI voit lukea netistä
#8

Kirjoittaja tarkoitti TYÖMORAALIA, joka aasialaisilla on Pohjoismaista tasoa. Heitä tulee sienen- ja marjanpoimintaan Vietnamista asti! Työstään saa palkkaa joka on kotimaassa ruhtinaallista.
Bussikuskina ollessani vein vinosilm. aasialaisia eka klo 05:00 vuorolla ravintoloihinsa työhön. Lähi-Itäläisiä alkoi ilmaantumaan noin klo 10 maissa matkalla cityyn. Siihen aikaan ei mennä työhön eikä koulutukseen….

Tottakai rikollisuuttakin esiintyy. Virallinen Lehti kertoo karua kieltään minkänimisiä henkilöitä kutsutaan kuultavaksi oikeustoimia ajatellen.
Suurin osa on arabialaisia nimiä erilaisissa asioissa. Numerossa 9 on noin 52 ulkomaista nimeä (olinpaikka tuntematon….). Suomalaista nimiä on 9 kpl joukossa. Lista on kuin jonkin Lähi-Idän valtion, eikä Suomen…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Oliks nää aamuyön ravintolahommiin menijät niitä ravintolan omistavia gangsteri omistajia vai niiden orjatyövoimaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000