Perussuomalaiset

Sanna Paasikivi

Keijo

Onko Keijo jo etsintäkuulutettu? Autammeko häntä loikkaamaan Tornion kautta Ruotsiin ja sieltä Yhdysvaltoihin? 

Keijo Kaarisade on parodiahahmo sosiaalisessa mediassa; keksitty vihapuhepoliisihahmo ja suosittu satiirinen yhteiskuntakriitikko. Keijoa ei ole olemassa, mutta maailma, josta hän kertoo, valitettavasti on. Nyt Keijo on kielletty. 

Älkää naurako. Tämä on paluu suoraan Neuvostoliiton ja sen hallitsemien etupiirien aikoihin. Nuorempi polvi ei ymmärrä, jollei heille kerrota, miten ihmiset itäblokista yrittivät henkensä kaupalla paeta kotimaastaan siksi, ettei siellä ollut sanan- ja mielipiteenvapautta eikä tilaa edes huumorille. Kuka tahansa saattoi joutua valtion epäsuosioon, kotiarestiin, vankileirille ja surmatuksi mielipiteidensä vuoksi. Ulkomaanmatkoille pääsivät vain tarkoin vartioidut taiteilijat ja hekin yrittivät usein loikata. He anoivat turvapaikkaa ulkomaisista lähetystöistä vaikkei heidän kotimaassaan ollut sotaa tai suoranaista nälänhätää.

Minun ikäpolveni muistaa, millaista oli ulkopuolisena mennä totalitarismiin sisälle, ohi julmailmeisten koppalakkien ja ihmetellä väritöntä, nuhjuista ympäristöä ja ihmisten alistuneita katseita. Propagandamaalaukset kommunismin autuudesta talojen seinissä olivat räikeässä ristiriidassa todellisuuden kanssa ja koskaan ei oikein tiennyt, mitä tapahtuu seuraavaksi. Pelon ilmapiiri oli sakea.

Suomessa media on punavihreiden toimijoiden ja globalistieliitin hallussa ja se on viestinnässään yksipuolinen ja käyttää koviakin propagandistisia keinoja tuodakseen esiin totalitaristista maailmanmallia. Kaikki on tarkoin suunniteltu ja ovelasti piilotettu. Suomessa ennakkosensuuri on käytössä. Vai montako kansalaisten kirjoittamaa mielipidetekstiä olette nähneet sanomalehdissä haittamaahanmuutosta tai islamin ihmisoikeusloukkauksista? Nuoret ihmiset luulevat, että tällainen on normaalia. Kielletyt aiheet ja lopulta vakoileminen ja ilmiannot.

Minua on sensuroitu Facebookissa nyt vuoden ajan toistuvasti. Tästä nimenomaisesta yhteisöpalvelusta ihmiset nyt ”loikkaavat” muualle, koska heidän on pakko.

Ei alistuta. Ei vaieta. Valistetaan nuoria sananvapauden tärkeydestä, koululaitos nimittäin ei sitä tee.

Äänestetään Perussuomalaiset voittoon. Me olemme ainoa puolue, joka edes puhuu sananvapauden loukkauksista maassamme. Muut puolueet väijyvät kansalaisia vihapuhesanktioineen.

Pelastetaan Keijo. Pidetään hänet Suomessa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Hyvä Sanna ja PS – ainoa älykkäiden ihmisten puolue Suomessa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Olavi Koskela
Tyytyväinen
#2

Oikealla asialla! Mutta tuota sensuuritouhua harrastavat myös toinen toistaan tärkeämmät blogistit, joiden kirjoitusten kommentointiin liittyy aina: ”Kirjoituksesi tulee näkyviin, kun blogin ylläpitäjä on HYVÄKSYNYT sen” (tms, versaalit minun). Tavallista on, että blogistin käsitysten kanssa eri mieltä olevat kommentit eivät ole mitenkään hyväksyttävissä, vaikka ne olisivat muuten kuinka korrekteja tahansa. Mitä tuohon lärvikirjaan tulee, niin mikä täytisen autuus se vakoilu- ja käyttäjien tietojen markkinointiviritys on? Zuckerberg kyllä kiittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Illu
#3

Kiitos.
Oikeaa asiaa, ja plussana kaunis käsiala.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000