Perussuomalaiset

Sanna Paasikivi

Kauhujen kesälomat

Olen aiemminkin ottanut useasti kantaa maahanmuuttajatyttöjen ”lomamatkoihin” kotimaihinsa. Vaikka tyttö olisi syntynyt Suomessa, silloinkin hänet voidaan lähettää esipuberteetissa ja murrosiässä vanhempiensa synnyinmaahan ”lomailemaan”.

Voin kuvitella riistiriidan, jota suomalaista peruskoulua käynyt maahanmuuttajatyttö kokee joutuessaan Afrikkaan tai Lähi-Itään. Voin kuvitella sen paineen, jota lapsi kokee vanhempien ja suvun edessä. Kaksi maailmaa, joista toinen tarjoaisi koulutusta, mahdollisuuden työhön ja itsensä kehittämiseen sekä myös ehjät sukupuolielimet, ehjän seksuaalisuuden ja naiseuden ja toisen, jossa suku hyväksyy – tietyin ehdoin. Jälkimmäinen tulee valituksi, pakotettuna. Mitä muutakaan keskenkasvuinen tyttö voi tehdä? Vaihtoehtoinen valinta voisi tarkoittaa kuolemaa.

Maahanmuuttajatyttöjä on lähetetty alistettaviksi, nöyryytettäviksi, pahoinpideltäviksi ja raiskattaviksi kurjiin oloihin koulujen kesälomilla jo vuosia maassamme. Kouluissa ei olla reagoitu, vaikka osa tytöistä ei ole edes palannut syksyllä kouluun. Kulttuurisensitivistä pedagogiikkaa harjoittavat opettajat ovat katsoneet muualle. Terveydenhoitajat ovat vaienneet, vaikka ovat aavistaneet ympärileikkauksia tapahtuvan. Tänään Ilta-Sanomat julkaisi jutun, jossa maahanmuuttajatyttöjen raaka kohtalo kaikkine pakottamisineen ja irvokkaine kunniakäsitteineen tunnustetaan todeksi ja poliisin mukaan jopa arkipäiväiseksi. Joku jossain puhkaisi kuplan. Kiitos.

Entä nyt? Olisiko jo aika tunnustaa, että lastenoikeudet ja ihmisoikeudet kuuluvat myös muslimitytöille? Olisiko aika vihdoin pudottaa islam jalustaltaan? Islam nimittäin on kuitenkin juurisyy siihen, että suomalaisessa peruskoulussa tapahtuu räikeää lasten oikeuksien rikkomista.

Päästimme pahan Suomeen. Pahasta kärsivät suomalaiset lapset ja nuoret pääasiassa muslimitaustaisten maahanmuuttajien tekemien seksuaalirikosten muodossa. Pahasta kärsivät myös islaminuskoisissa maahanmuuttajaperheissä elävät lapset, pääsiassa tytöt. En yleistä, kaikki muslimitytöt eivät joudu kokemaan partaterän viiltoja saastaisessa majassa oudossa ympäristössä mutta silti; meillä on käsissämme aivan uudenlaisia haasteita lastensuojelusektorillamme.

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Päästiin perseen myyjistä
#1

Millä rahoilla nämä matkat tehdään ?
No Sosiaaliturvalla tietenkin !
Siis Suomalaisten työntekijöiden ja Yrittäjien maksamilla verorahoilla ja tulevien sukupolvien ( vielä maksamattomilla) valtion velalla.

Viher Komunisti Hallitus nostaa mm. Polttoaineen hintaa kerätäkseen lisää rahaa tähän ihmiskauppa pakolaisbisnekseen !
Ja näin kerää kaikki eläkeläisille luvatut pienet korotukset pois !
Koska polttoaineen hinta nostaa kaikkia hintoja ja inflaatiota myös !!!
Samalla se huonontaa Suomen kilpailukykyä ja kustannustasoa ja näin tuhoaa työpaikkoja.
Sairasta politiikkaa kuten kaikki Kommunisti Hallaituksen politiikka on !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Erik
#2

Kehitysmaalaisten kotoutumista ei tapahdu niin kauan kun näitä primitiivisiä tapoja täällä vain hiljaa hyväksytään.
Sitäkään tosiasiaa ei yksikään valtapuolueen edustaja uskalla ääneen sanoa, että kehitysmaalaisten monet tavat ja uskonnon ohjeet ovat vastoin lakejamme, demokratiaa, tasa-arvoa, ihmisoikeuksia, sivistystä ja tervettä järkeä!
Asioita jotka suomalaisten tekeminä kyllä aiheuttaisivat paheksuntaa ja jopa rikosilmoituksia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
Hämmentynyt
#3

Pohjoismaista Norja voi poistaa tp-hakijastatuksen siltä joka lähtee lomailemaan maassa josta on paennut turvapaikkaa hakemaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#6

Uudet vaalit tulee heti kun Keskusta lähtee Hallituksesta !
Hallitus hajoaa siihen tai viimmeistään seuraavaan epäluottamus äänestykseen.
Tämä on vain ajan kysymys….. Keskusta tukee Hallituksessa Kommunisti politiikkaa jota kukaan Keskusta äänestäjä ei halua tehtävän tässä maassa …. Tämä taas takaa sen että Keskustan kannatus heikkenee kiihtyvää tahtia kun äänestäjät pakenee kuin rotat uppoavasta laivasta… Uusi puheen johtaja ei tilannetta pelasta vaan pako pahenee entisestään oli puheen johtaja kumpi tahansa..
Kepulla ei ole mitään muuta toivoa selvitä tästä sekoilusta joka alkoi Sipilän pakolais kiimasta ja jatkuu nyt Kommunismin harjoittamisella kuin Paavo Väyrysen valinta 2020 joka varmasti kaataa Hallituksen ensi töikeen jos Kepun oman edun ajajat sitä ennen ei ole Hallituksesta tajunnut lähteä…silloin kepu on jo 5 % puolue..
Paavollakaan ei tule Helppoa olemaan…. Mutta Kepulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihainen
#4

Kunniaväkivalta on taas julkisen keskustelun aiheena, mutta saadaanko taaskaan mitään aikaiseksi. Kyllä meidän persujen on se tehtävä! Tarvitaan ainakin ohjelma kunniaväkivallan kitkemiseksi, jossa luodaan pysyvät toimintamallit ja johon kuuluu toimintamalli tyttöjen pelastamiseksi noihin barbaarisiin maihin pakottamiselta. Aion tehdä tästä valtuustoaloitteen täällä Espoossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomi oikeasti takaisin
#5

On näiden tulijoiden uskonto sitten mikä tahansa (islam, buddhalaisuus, taolaisuus jne jne), kun naaman perusteella ovat suurin osa kaukaisimmasta aasiasta. Kun ne kaikki vaativat kantaväestöön menemään niiden tahdon mukaan ja haluavat tehdä mitä haluavat, niin miksi ei niitä lähitetä suoraan sinne kaakkois-aasiaan ja itä-aasiaan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000