Perussuomalaiset

Sanna Antikainen

Sananvapaus vai rajoitettua keskustelua?

Kaksi naista menetti henkensä Turun terrori-iskussa 18.8.2017. Euroopassa ruton lailla lisääntynyt terrorismi rantautui Suomeen. Keskustelu terrorismin estämisestä ja turvallisuudessa kääntyi kuitenkin pian epäolennaisuuksiin.

Turun iskun jälkeen hallitus ei ole kyennyt tekemään tarvittavia toimenpiteitä suojellakseen kansalaisiaan. Rajat ovat kaikille auki, poliisin tai puolustusvoimien määrärahat eivät ole kasvaneet tarpeeseen nähden riittävästi. Turun terroristi valehteli ikänsä ja kävi lastemme kanssa samaa (ylä)koulua. Kaiken huippuna palanneille terroristeille valmistellaan ohituskaistaa asuntojonoihin ja muihin sosiaalipalveluihin. Näiden esimerkkien valossa on selvää, että maamme johtajat ovat epäonnistuneet. Kuitenkin samaan aikaan suurimpana yhteiskunnallisena ongelmana nähdään vain kritiikkiä esittävät kansalaiset.

Suomalainen yhteiskunnallinen keskustelu on tilanteessa, jossa sitä yritetään ohjata voimakkaasti sellaiselle uralle, missä ihmisiä mietityttävistä ongelmista puhuminen yritetään hiljentää. Eräät tahot keksivät koko ajan uusia tapoja ja termejä, joiden avulla he voivat leimata ja sivuuttaa toisenlaiset, omaan agendaan ja maailmankatsomukseen kelpaamattomat näkemykset ja mielipiteet.

Historian valossa kansalaisten sana- ja ilmaisunvapauteen puuttuminen ei valitettavasti ole uusi ilmiö. Erilaisia mielipiteitä ja kritiikkiä on siivottu erilaisissa valtioissa ja erilaisten johtajien toimesta historiassa useammin kuin kerran. Näin toimineet hallitsijat, päättäjät ja valtiot ovat voineet olla erilaisia, mutta lopputulos sanan- ja ilmaisunvapauteen puuttumisesta on aina ollut samanlainen eikä tämä lopputulos ole ollut hyvä.

Kansalaisten esittämä asiallinen kritiikki ei voi koskaan olla ongelma. Keskustelu ja dialogi ovat avoimuuden ja demokratian kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Keskustelua tarvitaan myös päätöksenteon tueksi. Asiallisen kritiikin, erilaisten kehitysehdotusten esittäminen ja julkituominen pitää olla aina toivottavaa. Kannustankin lämpimästi koko yhteiskuntaamme osallistumaan keskusteluun, kuinka 100-vuotias Suomi voitaisiin tehdä entistä paremmaksi ja turvallisemmaksi paikaksi elää.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Ja lisää halutaan. Tänään Vihreät haluavat nostaa pakoloiskiintiön 2500.

”Vihreät nostaisi kiintiöpakolaisten määrän heti 2 500 ihmiseen
Pakkopalautukset vihreät keskeyttäisi väliaikaisesti. Suomen kiintiö on tällä hetkellä 750 pakolaista vuodessa.” (Yle)

Luulisi, että poliitikkojen ykkössijalla on OMA kansa, eli me suomalaiset. Siitähän saavat palkkionsa mm. Eduskunnassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Islamia ei ymmärretä, siksi sitä kumarretaan
#2

Miksi ylläpitää / nostaa jotain keinotekoista pakolaiskiintiötä. Rajat ovat käytännössä nyt parhaillaan kaikille avoinna. Se vähäinen rajavirkailijoiden kopeistaan suorittama tarkkailu ei ole mistään kotoisin. Kaikki tulevat Suomeen vihreätä väylää pitkin.
Kun ketään ei, jos eivät halua poistua maastamme, saavat jäädä, onko rajoilla mitään tarkoitustakaan käytännössä?

Kun nyt alamme tarjoamaan muslimijihadeille etuoikeuden kaikkeen hunajaan, on tämä maa menossa suohon. Tulijoita riittää.

Lullaanko ihan oikeasti voitavan kotouttaa länsimaahan henkilöitä, jotka uskontonsa nimissä taistelevat tappaen levittäen omaa uskontoaan.
Muslimi ei luovu uskostaan antamalla heille hunajaa jonojen keulilla. Hän halveksii almijen antajaa. Heitä ei kotouta millään tavalla!

Sitten kun Suomi on islam- maa jossa jihadistin oma uskonhaara on ainoa, on kotoutus tapahtunut. Siihen mennessä on muut uskontohaarat alistettu tai tapettu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Some on shittiä
#3

Oletko Sanna ollenkaan huolissasi niistä ihmisitä, jotka ovat joutuneet vaikkapa MV-lehden aktiivien kampanjoiden kohteeksi, tarkoitan mustamaalaamista, asioiden kaivelua ja suoranaista satuilua ? Jos asioista voitaisiin vain keskustella ”sivistyneesti” niin kenenkään ei tarvitsisi olla huolissaan näistä maalittamisista ym. mutta kun ihmiset siirtyvät asiat tappelevat näkemyksestä ihmiset tappelevat moodiin ollaan hakoteillä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pro
#4

Asiallinen kritiikki ja keskustelu
ON VAIENNETTU!
Sen takia ihmiset käyttävät somessa törkeää kieltä.
Poliitikot haloo,
SITÄ SAA MITÄ TILAA!
Muutenkin monet johtajamme näyttävät todella vähä-älyisiltä.
Pistäähän se vihaksi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mielipide vaino.
Hämmentynyt
#5

Haluaisin näin maallikkona tietää onko yhdenvertaislaki ja perustuslain syrjintää ja vainoa osoittavat lait kumottu, koska vihapuherikos koskee vain ja ainostaan kantaväestön kritiikkiä maahanmuuttoa kohtaan. En tarkoita väkivaltaan yllyttäviä viestejä vaan kritisoivia viestejä. Tämä vihapuhe vaino on jo perusoikeuksien rikkomista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000