Perussuomalaiset

Sanna Antikainen

Kuinka hallitus aikoo estää ISIS-terroristien maahantulon?

Terroristijärjestö Isiksellä on meneillään joukkoinvaasio Lähi-Idässä. Sen vuoksi Suomea on kohdannut elokuuhun mennessä valtava turvapaikanhakijoiden aalto. Vastaanottokeskuksia alkaa kohta pompahtamaan pystyyn kuin sieniä sateella. Maahanmuuttovirasto valmistelee uusien vastaanottokeskusten perustamista pikavauhtia. Ennen uusien keskusten valmistumista on esimerkiksi Kirkkonummella potkittu majoituskeskuksesta pois virolaisia työmiehiä turvapaikanhakijoiden tieltä.

Valtion huolehtii vastaanottokeskusten kustannuksista. Viime vuonna niiden ylläpitoon meni 54 miljoona euroa. Tänä vuonna kustannukset nousevat yli 70 miljoonaan. Nämä ovat vain vastaanottokeskusten rakenteista johtuvia kuluja. Lisäbudjetista halutaan myös 18 miljoonaa turvapaikanhakijoista koituviin kuluihin. Vertailun vuoksi on kerrottava, että päivähoidon ryhmäkokojen suurentamisen arvioidaan tuottavan ensi vuonna lähes 24 miljoonan euron säästöt. Rahaa siis näyttää riittävän maahanmuuttovirastolle ja vastaanottokeskuksiin. Uusia koulurakennuksiakin tarvittaisiin Suomessa vanhojen homeisten tilalle, mutta tällä hetkellä vastaanottokeskukset näyttäisivät olevan prioriteettilistan huipulla. Tämä voi koetella monen suomalaisen veronmaksajan käsitystä oikeudenmukaisuudesta.

Kokonaisuudessaan Perussuomalaisten laskelmien mukaan maahanmuutosta koituu Suomelle vähintään 700 miljoonan euron kustannukset vuosittain. Nettovaikutukset veronmaksajien kukkaroissa ovat kuitenkin eri kansallisuuksien mukaan suuria: saksalainen tuo noin 2300 euroa valtion kassaan kun taas somalialainen vie lähes 14 000 euroa. Suosimalla siis tiettyjä kansallisuuksia maahanmuutossa pystyisimme vaikuttamaan olennaisesta maahanmuutosta aiheutuneisiin kustannuksiin. Miksi näin ei ole tehty vaikean taloustilanteen aikana? Perussuomalaiset ovat valmiita maahanmuuton rajoittamiseen kansallisuuden perusteella.

Suomeen tänä vuonna tulleista turvapaikanhakijoista 78 prosenttia on ollut nuoria miehiä. Kummastelen, miksi vainoa lähtevät karkuun juuri nuoret miehet? Mihin jäivät naiset, lapset ja vanhukset? Keitä nykyinen järjestelmä haluaa suojella ja palvella?  Kaikkein heikoimmat eivät valitettavasti pääse konflikti alueelta pois. Nykyisen maahantulo-aallon suurin syypää on terroristijärjestö Isis. Irakissa ja Syyriassa toimiva julma ja raaka Isis-terroristiryhmä on tunnettu julmista teloituksistaan. Tämän lisäksi se käyttää hyväkseen lapsia ja raiskaa naisia – eikä tässä kaikki.

Perustavanlaatuinen ongelma Suomen nykyisessä järjestelmässä on se, että länsimaalainen yhteiskunta tarjoaa turvaa ja suojaa vain vahvimmille: heille, jotka pystyvät matkaamaan päiviä ja kuukausia vauraaseen länsimaahan ja heille, joilla on rahaa maksaa salakuljettajille. Tämän hetkistä tilannetta kuvaa hyvin se, että naiset ja lapset jäävät Isiksen armoille Lähi-Itään. Sen sijaa vahvemmat nuoret miehet pääsevät turvaan.  On myös selvää ettei tulijoiden virta lopu koskaan Afrikan ja Lähi-Idän huiman väestökasvun takia.

Se, että Suomen valtio synnyttää heikon taloustilanteen aikana lisää uusia menoeriä vastaanottokeskusten muodossa on kestämätön. Lisäksi turvapaikanhakijoiden sosiaaliturva luo lisää suuria kustannuspaineita. Miksi lasten hyvinvoinnista säästetään ja samaan aikaan maahan päästetään lähes pelkästään nuorista miehistä koostuvia ryhmiä? Tämä ei ole minun oikeustajuni mukainen – lapset ensin.
Ääri-islamistinen Isis-järjestö ei kaihda keinoja sodassaan länsimaista yhteiskuntaa ja sen ihmisiä vastaan. Brittiläinen Quilliamis – järjestöstä taistelee Isiksen kaltaisia ääriryhmiä vastaan. Tämä järjestö sai käsiinsä dokumentin Isiksen taktiikoista: ääri-islamistit ohjeistetaan naamioitumaan ”laittomiksi maahan pyrkijöiksi” ja neuvotaan suuntamaan Pohjois-Afrikasta Välimeren ylitse Etelä-Eurooppaan. Naamioituneen terroristin matka jatkuu helposti myös Pohjois-Eurooppaan. Siirtyminen jopa Suomeen asti voi houkutella monia, koska meillä on verrattain hyvät sosiaalietuudet verrattuna Etelä-Eurooppaan. Voiko meille tulleiden turvapaikanhakijoiden seassa olla myös Isis-terroristeja?

Vastikään uutisointiin, kuinka Suomi maksaa edelleen sosiaalietuuksia Isisin riveihin taistelemaan lähteneille. Tämä asia tuli ilmi jo viime hallituskaudella. Silloinen sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty vain hymisi asialle ja totesi ettei terroristijärjestöön kuuluminen Syyriassa tai muualla ei ole peruste lakkauttaa Kelan myöntämien sosiaalietuuksien maksamista. Nyt vyyhdin selvitystyö aloitetaan, lupaa Perussuomalaisten sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä. Tällä hetkellä suomalainen veronmaksaja elättää joitakin Isiksen riveissä taistelevia terroristeja. Nytkö suomalaisen veronmaksajan pitää elättää terroristeja vielä maamme rajojen sisäpuolellakin? En leimaa ketään turvapaikanhakijaa suoraan terroristiksi – lampaiden seassa voi kuitenkin olla myös lampaaksi pukeutunut susi: näin Isis kannustaa seuraajiaan tekemään. Meidän on kyettävä tunnistamaan nuo sudet lampaiden seasta. Toivoisin, että hallitus ottaa asian vakavasti ja suojelee kaikkia Suomessa asuvia ihmisiä terrorismilta. Kuinka hallitus varmistaa ettei turvapaikanhakijoiden seassa ole terroristeja?
Olisin erittäin iloinen, jos joku Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä tekisi aiheesta kirjallisen kysymyksen tai ottaisi asiasta muutoin selvää. Käsittääkseni asia kuuluu sisäministeriön alle – ellen ole väärässä.

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Hyvin meillä menee
Tyytyväinen
#1

Hyvin kirjoitettu Sanna! Meitä samoin ajattelevia on takuulla suurin osa Suomen kansasta. Nyt meidän ääni pitää vaan saada kuuluviin läpi valtamedian sensuurin ja nopeasti!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#5

Viimeaikoina olen puhunut ihmisille samaa asiaa. Suurin osa kansasta ajattelee maahanmuutosta perussuomalaisittain. Se on suurin kansaa yhdistävä tekijä. Ja siltikin äänestetään Orpoa, joka nyt viimeistään on se orpopiru; Suomalaisten veronmaksajien vihollinen. Kepua, joka kuten taas todettiin, pettää aina. Äshdeepeetä työväenajatuksen perinteen vuoksi, joka on työväen vihollinen numero yksi. Tasa-arvo pitää toteutua, eli rumasti sanottuna penis pitää saada työntää rouvaherran anaaliin, vihkikaavalla vahvistaa, että jälkikasvua syntyy. Nyt ollaankin siellä punavihervasemmiston unelmassa. Rahkasuolla, mitä ne eivät tiedä olevankaan. Sille, tyhmyydelle, on tilausta. Sinne ne äänet menevät. Ja sitten huudellaan. Ei kovin hyvältä näytä, jos kannatustavoite täytyy olla yli 50%:a.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Outoa
Utelias
#8

Suurin osa kansasta ei ajattele maahanmuutosta kuten perussuomalaiset, onneksi. Oletko kirjoittanut kommenttisi Hakkaraisittain, eli päissäsi, ei siinä ole mitään tolkkua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#10

Kuplan sisällä ajatellaan vain oikein. Se vain ei vastaa todellisuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#11

Ai niin, mikä noista toisiin puolueisiin liittyvistä väittämistä/toteamuksista ei osu kohdalleen? Kepu pettää aina?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Hyvä blogi Sannalta – johon on hyvä yhtyä ihan suomalaisittain laajalla joukolla !

Taustatekijät pitää ehdottomasti tutkia,eikä epämääräisyyttä hakijoiden kohdilta pidä hyväksyä,joka vähänkin viittaa väkivallan eri muotoihin… puhumattakaan Isiksen kaltaisesta toiminnasta. He eivät kuulu tänne !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Outoa
#9

Ehdotat yhtymistä Sannan kanssa ja vielä laajalla joukolla, aika härskiä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#12

Varmaan hyvin monet ovat – samaa mieltä Sannan – blogin aiheellisuudesta että mihin todella tarvitsee kiinnittää huomiota. Ajankohtaista !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#2

minkähän takia toinen stubbin ampujista peittää kätensä oikeussalissa.. ei kai vaan 🙂
Tästä se vielä riemu repeää jos kyseessä on somali!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#3

Hallitus ei kykene estämään islaminuskoisten terroristien maahantuloa muuten kuin estämällä islaminuskoisilta turvapaikanhakijoilta pysyvät oleskeluluvat. Yksi tapa on se että palautetaan automaattisesti kaikki Ruotsin kautta saapuvat EU:n Dublin-sopimuksen mukaisesti.

Jos vastaanotetaan väkeä arabimaista niin valikoitaisiin ne jotka ovat kristittyjä tai väittävät olevansa ateisteja tai jesidi-vähemmistön edustajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut petti
#4

Minkä takia persut tätä haluaisi? Audin takapenkki on mukava ja johan PS ministerit sopi että jaetaan vaan taakkaa Orvon tahdissa. Eikä olisi edes ollut pakollista.

Ihan sama se Soinille on ketä sieltä tulee.

Persut petti täysin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

8065
Hämmentynyt
#6

Edelliselle,et voi olla tosissaan, juuriko syytät Soikkaa kaiken pahan aluksi ja juureksi.Ei,EI , perussuomalaiset on jo vuosia varoittaneet tulevasta mamu ongelmasta, tunnusta vai sinäkin kuinka oikeassa Halla-aho on ollut.Mutta kynnys varmaan liian korkea.Kyllä kokkareet ja kepu on pää syyllisiä tähän hallitsemattomaan tilanteeseen. Auttaa pitää ,hallitusti ja järjestelmällisesti, pääasiassa lähtömaissa. Miljardeja jaettu kehitysapuja , missä tulokset? Varmaan leobardinahkaisilla uikkareilla puetuilla diktaattoreilla lystit oltavat,apuja tulee,eikä kukaan kontrolloi !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000