Perussuomalaiset

Sampsa Jääskeläinen

Seksuaaliturvallisuuden eteen on tehtävä enemmän työtä

Maahanmuuton mukana on Suomeen saapunut uusia suuren maailman ilmiöitä, joiden vaikutus ulottuu varhaisessa seksuaalikehitysvaiheessa oleviin lapsiin sekä nuoriin. Viime vuosien aikana ongelmatilanteita, rikostutkintoja ja tuomioita on uutisoitu kasvavasti läpi koko Suomen ja mikään paikkakunta ei ole niiltä turvassa. Rikollisuus on muotoutunut globaaliksi ilmiöksi ja lapsia sekä nuoria lähestytään usein netin somesovellutusten kautta.

Jokaisen suomalaisen yhteisön, järjestelmän ja yksilön tulisi toimia niin, että yhteiskunnassamme haavoittuvassa asemassa olevien turvallisuus varmistetaan. Pohjois- Karjalassa valtuustoryhmänä jätimme alueellisen sotepalvelutuottajan Siun soten valtuustossa aloitteen lapsille ja nuorille tarkoitetusta seksuaaliterveys kampanjasta, jossa otetaan juuri eriasteiset riskitekijät huomioon.

Poliisi varoittaa jo vanhempia netissä ilmenevästä toiminnasta. Ennaltaehkäisy onkin erityisen tärkeää, sillä joutuminen seksuaalirikoksen uhriksi jättää erittäin pitkäaikaiset seuraukset jälkeensä. Pahimillaan uhri voi jäädä ilman riittävää tukea ja näin pohja tulevalta elämältä helposti katoaa.

Valtiollisesti tarvitaan taas vahvoja lakeja uusien uhkien torjumiseksi ja yksi keino olisi tuomioiden alarajojen nostaminen, jotta tuomioilla olisi oikeasti uhkavaikutusta. Lisäksi tarvitaan juuri valtakunnallisia, alueellisia ja perheille suunnattuja kampanjoita uhkien ennaltaehkäisemiseksi sekä maahanmuuton rajoittamista niin, että uhkatekijöitä pääsee maahan huomattavasti vähemmän tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa parempaa kontrollia henkilöllisyyden selvitystyön ajaksi ja jopa rajoitteita vapaaseen liikkuvuuteen. Sosiaalisen median valvonnassa tulisi siirtyä vihapuheen sijaan turvaamaan lasten ja nuorten someturvallisuutta.

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Tarja muttei Haloska
#1

Tulijoille pitää konkreettisesti tehdä selväksi käyttäytymissäännöt. Rikoksesta on seurauksena maasta poisto.
Jos kulttuurissa on sallittu pedofiilius ja naisen alempi asema, on parempi olla tuottamatta työttömiä tulijoita sellaisista yhteiskunnista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Seksuaaliturvallisuus on tällä hetkellä Suomessa aivan retuperällä. Iltalehti tänään: ”Raiskausvyyhti tyhjensi maahanmuuttajien suosiman ajanviettopaikan, oululaisen ostoskeskuksen aulan”. Mitä ihmettä mamu-miehet notkuvat ostareitten auloissa jahtaamassa yläasteikäisiä suomalaistyttöjä ja miksi ylipäätään notkuvat laumoittain ostareissa? Eikö heidän pitäisi olla auttamassa vapaaehtoistoiminnassa vokeissa ja opiskelemassa suomea, jne. Ei, he saavat käyttörahaa Kelasta ja sit vain ostarille jahtaamaan sopivaa saalista. No nyt itketään sitä ettei mamu-miehet uskalla mennä enää baariin. Mitä hemmettiä, siis saako toimeentulotukea myös baariin???!!! Kuinka voi olla rahaa mennä baariin, kun minä en työttömänä voi ostaa edes ruokakaupasta kaikkea mitä tarvitisisin terveelliseen ruokavalioon, baarissakäymisestä puhumattakaan. Onhan tämä nyt ihan päälaellaan tämä meno tässä maassa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pois kaduilta!!!!!
#3

Jis henkilöllä (turvismamulla) on täysihoito asumuksella, ei hänelle tarvitse antaa rahaa. Mikä oli Tynkkysen videossa VOKkimatujen käyttöraha? Oliko se 17 milliä?
Miksi ne ei ole opiskelemassa Suomen kieltä ja maamme historiaa, kulttuuria, käyttäytymissääntöjä….
Nuo matulaumat ovat todella pelottavia himokkaissa ja erittäin tungettelevissa käyttäytymisissään.
Viekää ne pois kaduilta!!!!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ärsykkeitä kehitysmaalaisille
Hämmentynyt
#4

Valistusta nuoriin! Helsingin keskustassa kun viime kesänä kävelin, niin pisti räikeästi silmään miten nuoret tytöt olivat pukeutuneet: ns. peppuverkkarit oli vedetty melkein kaulaan saakka ja toppi sitten otsaan asti, että varmasti kaikki näkyy. Tässä olisi kyllä vanhemmilla valistuksen paikka myös.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Suvakithan oikein tuuppaa mamu-miehiä päiväkoteihin ja kouluihin tarkoituksella, että jo lapset (!) oppisivat luottamaan mamu-namuihin ja osapuolet tutustuisivat toisiinsa. Aivan sairasta!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000