Perussuomalaiset

Sampsa Jääskeläinen

Ei turvapaikkatutkittavia kouluihin ja päiväkoteihin

Kesälahden koululla oli vieraillut turvapaikanhakijoita osana kansainvälisyyskasvatusta. Erään isän mukaan oppilaitoksesta ei oltu tiedotettu vanhempia kyseisestä poikkeuksellisesta tapahtumasta, vaan perheet saivat tiedon vasta lapsiltaan tapahtuman jälkeen.

Koulun rehtori ei mielestäni ole ottanut riittävästi huomioon erityislaatuisen tapahtuman riskejä. Miksi hän ei ole tiedostanut seuraavia asioita?

Turvapaikanhakija voi tulla mistä maasta ja mistä syystä tahansa. Kyseessä on prosessi, jolla hakija yrittää saavuttaa oleskeluluvan kyseiseen valtioon. Syynä voi olla oikea turvan tarve, turvatyöpaikan tai sosiaaliturvapaikan tarve. Joissakin tapauksissa kyseeseen voi tulla matkustelu tai äärimmäisenä jopa terrorismi. Isis on pyrkinyt värväämään turvapaikanhakijoitaaktiivisesti.

Viranomaisten sanoilla tiedämme, että 80-90% turvapaikanhakijoista ovat ”kadottaneet” identiteettinsä, mutta eivät puhelimiaan. Turvapaikanhakija joutuu aina prosessiin, eli turvapaikkatutkintaan. Sen aikana pyritään selvittämään, kuka hän on, mistä hän tulee ja miksi? Tutkinnassa olevista osa saa turvapaikan, vaikka ei ole pystytty selvittämään kuka henkilö on. Henkilötietojen kadottamisella on siis pyritty vaikeuttamaan suomalaisten turvallisuusviranomaisten toimintaa.

Kun turvapaikan saa vain n. 27% hakijoista ja irakilaisista vain 18% niin hylättyjen kohdalla riskiarviot selvästi nousevat ja heitä ei kannattaisi jo hakuvaiheessa viedä lasten ja nuorten pariin viihtymään. Riski kasvaa juuri hylätyn päätöksen jälkeen, kuten tapahtui Turussa surullisessa mahdollisessa terroriteossa. Maan hallituksessa on pohdittu uhka-arvioita ja jopa palautuskeskusten käyttöönottoa turvallisuustekijänä.

Näillä tiedoilla turvapaikkatutkinassa oleva henkilö saa todennäköisemmin kielteisen päätöksen ja on mahdollisesti valtiollisen uhka-arvion alainen. Tässä vaiheessa ei ole järkevää, että hänellä on tiedossa ne haavoittuvimmat paikat, kuten lasten päiväkodit sekä koulut. Kesälahdella koulun rehtori on ottanut itselleen päätettäväkseen valtion viranomaisille kuuluvat turvallisuusarviot ja avannut koulumaailman avoimeksi. Kuuluuko tämä rehtorin valtuuksiin? Perheitä olisi ehdottomasti täytynyt informoida aikaisemmin ja antaa perheiden päättää asiasta.

Kansainvälisyys on kouluissa tärkeää. Sitä voidaan kehittää vierailuilla ja käyttämällä maassa jo asuvia pakolaisia, opiskelijoita ja perheitä hyödyksi. Heidän kohdallaan ei ole turvapaikkatutkintaa käynnissä ja heidän henkilöllisyys on määritelty. Heidän kansainvälisesti kasvattava näkemyksensä on myös käytössä pitkäkestoisesti.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
#1

Juuri näin. Ilman matkustusasiakirjoja saapunut ”turvapaikanhakija” on arvaamaton uhka kaikille.
Siksi nämä pitää sulkea laitoksiin käsittelyn ajaksi.
Käsittämätöntä, että Suomesta löytyy vieläkin näitä sinisilmäisiä suvakkeja, jotka kuskaavat näitä mm. Kouluihin ja ilman vanhempien hyväksyntää. Rikosilmoitus koulun rehtorista?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

Kauanko tätä touhua jaksetaan katsella? Miten saadaan tähän vilpittömään lapsenuskoon realisimia? Se ei ole todellakaan lasten tahtävä, vaan meidän aikuisten ja ennenkaikkea vastuulisten virkamiesten. Seuraavan kerran jos/kun rävähtää, niin jonkun on malliksi jätettävä duunninsa, kyvyttömänä.
Seuraavalla kerralla on höpinöille, ”ei saa antaa pelolle valtaa, yksittäistapaus tai hän on yksi meistä” , löydyttävä vastunkantaja. Toivottavasti meidän ei sitä tarvitse lähteä etsimään.
Mikä on muuten tuon ”Vastuullisen Median” vastuu, tämän löperyyden lietsomisessa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lörde
#2

Mitä helvetin kansainvälisyyskasvatusta?
Olemmepa tooooosi kansaivälinen maa kun pääkaupungissakin joka toisessa risteyksessä joku ryysyläinen kerjää ja säkkiin pukeutuneet ämmät lyllertävät lapsilaumansa ympäröiminä.
Lisänä nämä geelitukkaiset älypuhelimiaan räpläävät karvaranteet jotka yrittävät räplätä myös ohikulkevia tyttöjä kun pyllistelyltään ehtivät.
Maahamme tunkee jatkuvasti kerjäläisiä, taskuvarkaita, huoria, huumediilereitä, murtokoplia, elintasopakolaisia ja muuta paskasakkia.
Kohta täältä häviää oikea kansainvälisyys eli turistit, ulkomaalaiset opiskelijat, ammattitaitoiset työntekijät ja liikemiehet kun katukuva näyttää persläveltä jossa ei uskalka kulkea.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

”Kansainvälisyys on kouluissa tärkeää. Sitä voidaan kehittää vierailuilla ja käyttämällä maassa jo asuvia pakolaisia, opiskelijoita ja perheitä hyödyksi. Heidän kohdallaan ei ole turvapaikkatutkintaa käynnissä ja heidän henkilöllisyys on määritelty.”

Juuri näin. Jääskeläiseltä täyttä asiaa! Johan nämä turvikset nauraa partaansa tätä suvakkien multikulttuurikasvatusta. Kas kun ei pikkupilttejä raahata moskeijoihin tai islam-kulttuurikeskuksiin!! Edes lapset ei saa olla rauhassa tältä viherpunaideologialta. Sääliksi käy vp-ideologistien lapsia, mutta onko pakko tuputtaa samaa myös kansallismielisten lapsille?? Nämä suvakit ovat niin käsittämättömän suvaitsemattomia ja kulttuurirasisteja, että oikein voin pahoin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Patu
Hämmentynyt
#4

Mitä on suvaitsevaisuus.
Sitä että kunnioittaa vain oman ryhmänsä jäsenten mielipiteitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000