Perussuomalaiset

Samppa Granlund

Vihervasemmisto ja kaikilla on kivaa

Touko Aallon kirjoitus Perussuomalaisesta oravanpyörästä laittoi miettimään asioita toiselta kantilta. Tietenkin Touko Aallon kirjoitukseen Perussuomalaiset olisi voinut korvata Vihreillä, mutta ei asia ihan suoraan noinkaan ole. Miksi se ei ole? Molemmathan hyödyntävät vallitsevaa tilannetta ja puhuvat ongelmista, puhuvatko?

Yhdistän vihreät ja vasemmiston samaksi massaksi, koska noiden kahden puolueen väliin ei edes hesaria mahdu, eikä puolueita pysty toisistaan erottamaan, jos ei tiedä kulloisenkin suunavaajan taustoja.

Vihervasemmisto poikkeaa loppujen lopuksi poliittiselta ulosanniltaan perussuomalaisista hyvinkin paljon. Perussuomalaiset puhuvat ongelmista, mistä puhuminen vihervasemmisto puolella on auttamatta kielletty. Uusi silakkaliike on tästä tuorein esimerkki. Sosiaalista mediaa selatessa ei voi olla törmäämättä aloituksiin, missä ihmetellään eristystä silakkaliikkeestä heti kun sanavalinnat ja ulostulo ei kohdannut ajettavaa asiaa. Silakkaliike ei ole ensimmäinen esimerkki asiaan liittyen, mutta räikein. Vihervasemmiston koko poliittinen kupla nojaa neuvostoliittomaiseen kuriin ajattelun ja sanan vapaudesta. Virheisiin ei ole varaa.

Vihervasemmiston politiikka on muutenkin ”kaikilla on kivaa” politiikkaa. Tapahtumissa soi hyvä musiikki, esiintyjiä riittää ja ajettavat asiat tuodaan esiin hyvän kautta. Tästä voisi kirjoittaa lukuisia esimerkkejä, mutta mainitsen muutamia.

-Kuka muu onnistuisi tuomaan hallitsemattoman maahanmuuton esiin hyvällä tavalla, kun vihervasemmisto? Ei kukaan, on vastaus tähän. Kuluja, rikoksia, yhteiskuntarauhan järkkymistä, matalapalkka-alat, lisäverot jne. Näitä tuo hallitsematon maahanmuutto tullessaan. Asia kuitenkin esitettiin jopa Ylellä kivoina pelihetkinä ja konserteissa musiikki pauhasi. Helsingin pakolaisleireillä Emma Kari kertoi kuinka leiri on täynnä lapsia, tosin kaikki videon nähneet ovat kehoittaneet Emmaa käymään optikolla.

-On järjestetty lapsille alpakkatapahtumaa, mikä tosiasiassa oli poliittinen kannanotto rauhalliseen 612 itsenäisyyspäivän marssiin. Alpakat jopa meinasivat jäädä saamatta, mutta jälleen Ylen ja muutaman muun media avustuksella naama saatiin pelastettua ja paikaksikin saatiin stadioni. Kaikilla oli taas kivaa.

-Ajetaan ilmastoasioita kivoilla lintsauspäivillä koulusta. Uutisoidaan kuinka tuhannet lapset osoittivat mieltä. Se kuinka helppo lapsi on saada tapahtumaan, jos vastapainona on koulupäivä. Seuraava mielenilmaus oli pyhäpäivänä (vapaapäivä), eikä sitten kerännytkään kun muutamia kymmeniä osallistujia, minkäköhän takia.

-Maastopaloja esimerkiksi Australiassa esitetään ilmastonmuutoksen aiheuttamaksi ja kuviin valitaan vettä juova koala. Saadaan vaikutelma, että nyt on hyvä verottaa lisää, jotta tälläinen ei toistuisi. Todellisuudessa maastopalot ovat tuhopolttoja, joiden johdosta poliisi tutkii useita kymmeniä epäiltyjä. Maastopalot yleisesti on ilmastonmuutokseen vedoten estetty estämästä. Ausseissa siis kiellettiin hallitut palot, jolla olisi vähennetty maassa olevan kuivan eukalyptuspuun kuorta, joka on erittäin paloarkaa. Tätä ja ojituksia ei saanut tehdä, koska ilmastonmuutos ja nyt kun palaa, niin taas ilmastonmuutos. ’

Vihervasemmiston politiikka perustuu vain ja ainoastaan mielikuviin, hauskanpitoon ja hyvään mieleen. Se miten tämä eroaa Perussuomalaisista on se, että jonkun on tuotava esiin myös asioiden varjopuolet ja ongelmat, ne ikävät asiat. Tätä vihervasemmisto yhteen ääneen huutaa populismiksi. Kannattajakunta on nähtävissä tapahtumien videoilta. Vihervasemmisto kerää ympärilleen lähinnä nuoria. Tämä on ihan ymmärrettävää, jos miettii, että valitseeko nuori hauskanpidon ja hyvepostauksen sosiaaliseen mediaan vai tylsän totuuden ja mahdollisen natsi, rasisti, populisti leiman. Tämän leiman vaikutus on tosin hiipumassa, mutta ahkerasti sitä yritetään edelleen ylläpitää. Tämä neuvostoaikainen keino on ja voi hyvin vihervasemmiston keskuudessa.

Toinen vihervasemmisto selkeä kohderyhmä on henkisesti ahdistuneet. Ei voi olla huomaamatta tiettyjen puolueiden kannattajien profiileissa lukevia esittelyjä, Kaksisuuntainen, ahdistuksesta kärsivä, mt-potilas jne. En keksi tätä, vaan asia on julkisesti kaikkien tarkastettavissa. Eikä siinä, hyvä kun asioista puhutaan, eikä ole häpeä saada ks diagnoosi. Taitaa vaan vihervasemmiston -kaikilla on kivaa, eikä ongelmia ole politiikka sopia esimerkiksi mielialapotilaille, joille voi olla helpompi osallistua ja käsitellä politiikkaa hauskan ja ongelmattoman ajamisen kautta.

Perussuomalaisten kannattajat taasen koostuvat ihmisistä, jotka näkevät vihervasemmiston hauskanpidon läpi ja haluavat oikeasti vaikuttaa ongelmiin. Ihmisistä joita leimakirveet eivät heilauta ja jotka uskaltavat olla eri mieltä. Tähän kasvavaan ryhmään kuulu jo noin 25% Suomalaisista.
Tulevat kuntavaalit näyttävät jo suuntaa mitä kansa haluaa. Laulua, leikkejä ja liikuntaa vai suoraa puhetta, toimia ja ratkaisuja.

Osallistu keskusteluun!


49 kommenttia
Nimetön
#1

Todellisuudessa perussuomalaisen ajattelun omaa paljon suurempi kuin 25% kansanosa. Ne tolkun ihmiset, jotka vielä äänestävät järjestelmäpuolueita, uskovat ehkä naiivisti, ettei Suomessa voi tapahtua kuten Ruotsissa tai ihan missä vaan, jossa kunniakulttuuri on ottanut tukevan jalansijan. Kaikki järjestelmäpuolueet vasemmistoliitosta kokoomukseen hehkuttavat tätä rajatonta ihanuutta ja monikulttuurisuutta, joka ikävä kyllä ilmenee tavan kansalaisen näkövinkkelistä lisääntyvinä poliisitehtävinä ja yleisenä turvattomuutena.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Perussuomalaisten politiikka nojaa realismiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ari Leino
Vihainen
#3

Vihdoin Suomessakin joku nostaa esiin Australian katastrofin todelliset syyt.Nämä vesimelonit olisi ohjattava lääkitykselle ennen kuin ajamansa vihreä terrori vie meidät kivikaudelle.Jyrkkä Ei arbuuseille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Tuhopolttojapa hyvinkin. On esitetty, että kekäleet on lentäneet tuulen mukana jopa kymmeniä kilometrejä, Uskoo kuka uskoo, todennäköisempää on että kekäleet ovat liikkuneet kumipyörillä ne kymmenet kilometrit, tai ehkä kengurut ovat kantaneet repussaan bensakannuja ja tikut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Itse luottaisin tuohon kenguruteoriaan, ovathan kepukin hallituksessa, vaikka taidot ovat lähinnä demareiden luokkaa, eli erittäin matalalla, tai ei siis taitoja ollenkaan, paitsi veroja osaavat nostella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Niinpä niin, ilmastonmuutoksella on monet kasvot, mutta kierointa on merenpinnan kuviteltu nousu. Jakartan alustan lasku näyttää mm. merenpinnan nousulta, mutta on täysin jotain muuta, Maapallon säde kasvaa päiväntasaajaa kohden, ja vastaavasti napaseudut ovat puoliltaan noin 27 kilometriä lyhyemmät. Akselin asennon muutokset, jossa parina on sekä aurinko että maapallon rautanikeliydin, ja pyrkivät säilyttämään välisen asentonsa. Myös Australian suurten koralliriuttojen alusta laskee, näyttäen samalta, kuin merenpinnan nousu. Maapallo on siis navoiltaan litistynyt, muutoinkin, kuin jäätiköiden painon vuoksi, keskipakovoima, kulta kannattaa myydä napaseudulla, ja ostaa päiväntasaajalla. Ytimen asennon nykyisen poikkeuksellisen nopean asennon muutos häiritsee magneettikentän toimivuutta, heikentää sitä, joka on todettu. Aktiivikenttä kunnostautuu vasta tuhansien vuosien päästä, kun siihen mennessä kenttä on multipolinen, eikä pelkkä remanenssi pysty estämään hiukkaspurkauksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Juuri näin, useimmat ns. matemaatikkoina itseään pitävät kuvittelevat laskevansa tulevan ilmaston, kuten on usein todettu, sontaa mallinnuksiin sisään, ja sontaa on myös tulokset. Mallinnuksien tekijöiltä vaadittaisiin jopa yli-ihmisen taitoja, että ilmastomuutostarkkuus kasvaisi edes prosentin luokkaan. Tuo johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että muuttuvia tekijöitä on huomattavasti enemmän, kuin yleisesti ymmärretään. Pääasiassa unohdetaan itse maapallon kyky muuntautua avaruuden tilassa ja sisäiset muutokset, jotka ovat riippuvaisia myös tähdestämme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Epro
#8

Liikenteen rajoitukset, suomalaisten syyllistäminen ilmasto-ongelmista, virheellinen tiedotus Suomen hiilinieluista, sananvapauden rajoittaminen, hallitsematon maahanmuutto jne. Näillä teemoilla ei suomalaisia enää pysty sumuttamaan. Siitä persujen nousu johtuu ja jatkuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000