Perussuomalaiset

Samppa Granlund

Sosialistia viedään kuin pässiä narussa

Aamupäivän keskustelu Twitterissä muistutti taas yhdestä asiasta. Sosialistit ovat höynäytettyviä helppoheikkejä.

Palataan noin 10v taakseppäin, kun telkkarissa pyöri massiivinen mainoskamppis vuokralla asumisen ihanuudesta.

Kampanjan takana oli vuokranantajien liitto. Ihmettelin jo tuolloin miksi liitto laittaa satoja tuhansia, mahdollisesti miljoonan mainoskampanjaan, missä ei mainosteta edes mitään yritystä. Vuosi vuodelta tulin vakuuttuneemmaksi miksi näin. Liitolla oli selkeästi tiedossa, kuinka paljon asumistuella asuvien määrä tulee nousemaan ja kuinka paljon tämä vaikuttaa vuokrien hintatasoon. Santsaus oli pieni verrattuna tulevaisuuden tuloksiin.

Kuinka sosialistit liittyvät tähän?

Yleisesti sosialistit puolustavat vuokralla asumista ja sen helppoutta, samalla vastustavat omistusasumista ja kapitalismia. Sosialistit saatiin siis helposti mukaan monistamaan mainosta sosiaalisessa mediassa ja omassa käytöksessään. Sosialistit eivät kuitenkaan ymmärtäneet kuinka vuokravoitot valuvat vuokra-asunto omistajien tilille, kuten esimerkiksi Kojamo, joka teki juuri miljoonavoitot. Hyötyjinä tulee myös yksityiset omistajat, mitä sosialisti halveksivat kirjoituksissaan, mutta samalla kannustavat toisaalla toimintaan. Missä logiikka?

Logiikkaa ei ole, eikä sitä ole koskaan ollutkaan. Tietynlainen ihmisryhmä on vain helppo valjastaa eri asioiden äänitorveksi. Sama pätee nimittäin maahanmuuttajienkin maahan pääsemiseen ja tarkemmin vuokralle pääsemiseen. Työtön maahanmuuttajahan ei tuota valtiolle kun kuluja ja vuokrapuolella aiheuttaa 100% tulonsiirtoa valtiolta vuokrayrityksille ja yksityisille vuokranantajille. Tätäkään tämä tietty ihmisryhmä ei tajua, eikä tajunnut kun maan rajat avattiin vapaalle liikehdinnälle. Sanottiin ”refugees welcome” ja elämä hymyili. Nyt annetaan noottia Kojamoille, minkä toiminnan ja suuret voitot mahdollistivat nämä samat ihmiset. Samat ihmiset myös äänestävät demareita, puoluetta joka saa tuloaan vuokratoiminnasta.

Itse en kannata laisinkaan asumistukea. Tuki vääristää markkinat ja luo turhanpäivästä hintakuplaa asuntoihin ja vuokriin.

Tuen poistaminen olisi etu valtiolle ja vuokralaiselle. Häviäjiä olisi suhteessa voittajiin hyvin vähän. Miksei tämä ole käynyt mielessäkään sosialisteilla? Ja lopuksi päivän typerin kommentti vuokranantajien ketjusta:

”sen rahan mikä ei mene lainalyhennykseen, sen voi vaikka sijoittaa”

Tälläisillä aivottomuuksilla puolustetaan vuokralla asumista, vuokraisäntien puolelta. Ilmaistako se vuokralla asuminen olikin vai sillan allako kansa elää?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Kaikki tuet periaatteessa , lisää holhousta !! Tässä tarvittaisiin tervettä arkijärkeä , kuka nämä asiat korjaisi/ laittaisi kuntoon !?! Ne tuet yleensä menee , mutkan kautta väärään pussiin ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Samppa
#6

Kukaan ei uskalla ottaa härkää sarvista. Vähän sama kun poliittinen itsemurha. Edessä tuo on kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, saas nähdä kuka on niin rohkea.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#9

Millätavoin sitä lähtisi ajamaan ?! Toivottavasti persut olisi etunenässä !! Selvitettäis ensiksikin mihin /ketä nämä tuki miljoonat ovat rikastuttaneet ??! Jne !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jori Boström
Utelias
#11

Kyllä uskaltaa – Vasemmistoliitto ollut se edelläkävijä näissä projekteissa, Kokoomus suurin kanto kaskessa ja muut puolueet siltä väliltä. Toki näiden molempien lisäksi mm. Vihreät ovat ajaneet jo pitkään UBI:tä, joka ”kannustinloukkujen” poistamisen lisäksi vähentäisi byrokratiaa. Toki eri mallein, vaikka perusajatus onkin kaikilla sama – persujen nyk. kantaa asiaan en tunne (populisteina saatan kyllä arvata sen).

Tuntuu että taas vain vastustetaan jotain, mitä ei ehkä edes ymmärretä, eikä esitetä mitään konkreettista – esim. mikä on kanta UBI:hin???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Vuokrasäännöstely voimaan.
Tuloraja sille, kenelle voidan myöntää asumistukea edes vähän.

toimeentulotuki onkin sitten avoin kysymys. voiko toimeentulotuessa hyväksyä minkäkokoisen vuokran tahansa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Samppa
#7

Näkisin että markkinat korjaavat vuokrahinnat. Asumistuen voisi poistaa portautetusti, jolloin vaikutus ei niin paha ja hintataso kerkeisi seurata perässä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jori Boström
Utelias
#10

Haaveajattelua – lisäksi niin ed. kuin nyk. hallituskin ovat tuota yrittäneet, kulkee nimellä sos.turvauudistus. Nyk. hallituksella jo pohjaltaan toki parempi mahd. saada tämä (tarpeellinen) uudistus maaliin asti. Jos as.tuki lähtee, niin siinä ei säästetä mitään, koska tt-tuki vastaavasti nousee samalla + enemmän, koska useampia hakemuksia/enemmän käsittelyä.

Markkinat nim.omaan eivät korjaa tätä, vaan ovat paremminkin syypää tilanteeseen. Vuokra-/tuottokatot ja nolla-voitolla kunnallista asuntotuotantoa, siinä ainoa ratkaisu. Lisäksi pitäisi ottaa huomioon alueellinen vkr.taso, kun mm. u-maalla on moninkertaiset vuokrat, mutta ”yllättäen” nämä keinot eivät persuille sovi.

Ehdottamasi menettely nim.omaan laittaisi (lisää) suomalaisia siltojen alle asumaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jori Boström
Utelias
#8

No, eihän nytkään ”hyväksytä minkälaista vuokraa tahansa”, vaan ainoastaan tietty osa, joka esim. pk-seudulla ei kata kuin ehkä ~60-70% vuokrasta. Lisäksi tuo mainittu ”tuloraja” on olemassa jo nyt, joka perustuu KELAn laskelmaan, joka paraikaa haittaa mm. kimppa-asumista, vaikka se ekologisesti ja muutoinkin olisi mm. opiskelijoille se fiksuin tapa asua.

Käsittääkseni enää ei ole ”sukupuoli”-estettä, eli eri nainen+mieskin voisivat asua kimpassa(?), olematta toisilleen suoraan elatusvelvollisia, mutta ainakin sukulaisuussuhteissa tuo haitta on vieläkin – esim. sukulaisillaan asuva 60-vuotiaskin henkilö olisi siis ”vanhempiensa ruokakuntaa”.

Tiedä mistä näitä vääriä käsityksiä sikiää, mutta KELA ei siis tod. korvaa kaikkea asumisen menoja – tt-tuki paikkaa loput, silti jääden alle köyhyysrajan (molempien).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Samppa ja Ystävät. Kiva on ”kuulla”, kuinka maa makaa. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jori Boström
Hämmentynyt
#4

On kyllä taas niin pitkälti ihan jo asiavirheillä varustettu kirjoitus, ettei oikein tiedä mistä päästä näitä lähtisi oikomaan – yksinkertaisinta (sic) olisi pyytää määrittelemään ”sosialisti” ja ”kapitalisti” (tai mikä ikinä se ”vastakohta” tähän onkaan). Toki tiedän tämän olevan turha toive – vastakohdilla, todellisilla tai kuviteluilla, on helpompi pelata kuin niitä on määrittää.

Kukaan Suomessa ei sen enempää puolusta kuin vastustakaan vuokralla asumista, lisäksi välimuotojakin on (neutraaleja nämäkin). Sen sijaan yhteiskunta subventoi nimenomaan omistusasumista kymmenillä-sadoilla miljoonilla vuodessa, erilaisine vähennyksineen jne.

On vaikea kuvitella syitä sille, että miksi mikään poliittinen entiteeti moisia kannattaisi/vastustaisi – liki kaikki kun asuvat vuokralla jossain vaiheessa elämäänsä. Jos asumistuki poistettaisiin (sos.turvauudistus joka nyk. hallituksen tavoitteina), niin ainoa vaikutus oli se, että toimeentulotuen menot lisääntyivät tasan saman verran.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jori Boström
Hämmentynyt
#5

Mitä tulee ”tiettyjen ihmisten valjastamiseen”, niin Jessika Aron tuore tietokirja kannattaa lukea. Trollitehtaiden yhteydet maahanmuutto”keskusteluun”, yleiseen vast.asetteluun ja lähdekritiikin puutteeseen voisivat olla paremmin tiedostettavissa tässäkin blogissa.

Tässä mainitaan ”rajat auki, tervetuloa”-meininki, jolle ei löydy todellisuudesta vastinetta – ”Cui bono” on aina hyvä kysyä alkuun. Taatusti mamut eivät ole kärkipäässä, eikä heillä ole mitään vaikutusta asumistukiin tai vuokrakuluihin.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/toimittaja-jessikka-aroa-uhkaillaan-edelleen-ja-jopa-ystavat-ovat-uskoneet-hanesta-levitettyja-valheita-minusta-tehtiin-vihollinen-yksinkertaisesti-ja-helposti/7181464

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000