Perussuomalaiset

Samppa Granlund

Missä suvaitsevaisuus ja sama porukka, siellä ongelma

Avaan hieman havaintojani erilaisista kampanjoista ja niiden yhtymäkohdista. Monia, itse asiassa kaikkia yhdistää lähes aina samat asiat ja sama porukka.

Erilaisilla suvaitsevilla kampanjoilla on poikkeuksitta tarve ajaa alunperin hienoa asiaa kohti puita. Tämä johtuu yksiselitteisesti yhden ja saman porukan liittyminen erilaisiin kampanjoihin. Listataan alle se suuriääninen porukka joka ajaa samalla sakilla montaa eri asiaa. 

Feministit:

Alunperin esimerkiksi naisten oikeuksien ajamisesta tuli höyrypäinen feministinen miehiä ja tasa-arvoa polkeva liike. Mitään tekemistä naisten perusoikeuksilla liikkeellä ja sen ajamilla asioilla ei enää ole. Liikkeessä on unohdettu täysin se tosiasia, että esimerkiksi työpaikoilla usein erilaisiin tehtäviin valitaan mieluiten tehtävään sopivin henkilö katsomatta sukupuoleen. On hullua ajatella että jokaisella työpaikalla pitäisi täyttyä 50/50 asetelma. Kaikki työt kun ei vaan kiinnosta naisia ja monissa työtehtävissä fyysiset vaatimukset vain osuvat paremmin miehille. Naisilla on taasen omat vahvuutensa, usein tarkkuus ja pitkäjänteisyys.

Sateenkaariväki:

Hieno ajatus erilaisten seksuaalisuuntien tasa-arvosta, mutta pieleen jälleen turhalla vouhotuksella ja pakkosyöttämällä. Itseäni oksettaa jo sateenkaaren näkeminenkin. Tämä ei johdu ideologiasta vaan tavasta esittää asia pakkopullan muodossa. Liike tulee myös harvinaisen kalliiksi yhteiskunnalle liikennemerkkien ja sotutunnusten muodossa. Myös lasten ja nuorten päiden sekoittaminen ”kymmeniä sukupuolia” teorioilla on hullua. Lukuisat ylimääräiset vessat ja muu materiaali ei tule ilmaiseksi. Onko maailma sitten parempi muutosten jälkeen? Sanoisin, ettei ole.

Rajat auki ja silakat:

Jälleen takana sama porukka mitä edellisissäkin ja alkuperäinen ajatus hieno, toteutus täysi nolla. Vapaa liikkuvuus toimii siihen pisteeseen saakka, kun asiaa ei käytetä väärin, kuten turvapaikan hakuun. Vapaa liikkuvuus tarkoittaa käsittääkseni eri valtioiden kansalaisten liikkumista Eu:n sisällä vaivattomasti. Nyt vapaasta liikkuvuudesta tuli rajat auki sakin kulmakivi tuoda maahan vaivattomasti turvapaikanhakijoita. Sama porukka perusti silakkaliikkeen tukemaan asiaansa, liikkeen joka sai suurimman mediahuomion koskaan. Mikään muu perustettu liike ei ole saanut syntyessään näin suurta mainosta palstoille kuukausiksi. 

Meetoo:

Aivan mahtava asia, eihän ketään saa ahdistella työpaikoilla eikä muuallakaan vastoin tahtoa. Kuinka kävikään? Perättömiä kohuja. Useita työpaikkansa ja naamansa turhaan menettäneitä. Miksi meni taas näin? Siksi koska asiaa ajoi sama anarkistinen porukka mikä pyörii kolmen ensimmäisenkin asian takana.

Erilaiset syrjimis kampanjat:

Uusimpana Amerikan Floydin tapaus. Hienoa taas, että osoitetaan solidaarisuutta ja muistetaan, että turha voimankäyttö on väärin. Missä meni pieleen? Siinä kun taas sama sakki, eritoten Antifa, eli laitavasemmisto kaappasi idean ja maailman laajuisesti hyvästä asiasta tuli kaaos. Ryöstettiin, hajotettiin, tapettiin, sytytettiin jopa poliisi tuleen. Media ja useat kansanedustajat ja kirkko antoi täyden siunauksen tälle. Tässä kohtaa median osuus on suuri, kuten se on aikaisemmissakin. Kerrotaan suurelle yleisölle alkuperäinen ongelma, mutta vaietaan kaikesta muusta. Kuten väkivaltaisista ja tuhoisista mellakoista. Floydin taustoista miksi poliisi otti kovemmat otteet tämän kohdalla. Törkeimpänä mitä media teki kertoessaan antifan osuudesta mellakoihin oli sotkea samoihin uutisiin äärioikeisto, millä ei ollut osaa eikä arpaa koko tapaukseen. Helsingin Sanomat käyttivät uutisessaan suhdetta 3/12, eli äärivasen mainittiin 3 kertaa ja äärioikeisto 12 kertaa, vaikkei näillä ollut asian kanssa mitään tekemistä. Ylen suhdeluku oli vieläkin kovempi.

Useat tummemman väestöryhmän edustajat ovat julkaisseet videoita, missä nämä kertovat häpeävänsä toimintaa ja valittavat pilalle mennyttä hyvää ideaa. On myös useita videoita missä mielenosoituspaikoilla on sanaharkkaa tummien ja antifan välillä. Antifan tarkoitushan ei ollut muu kuin aiheuttaa kaaosta, ei ihme, että suuri johtaja Trump otti ongelmaa niskasta kiinni ja ilmoitti luokittelevansa antifan terroristijärjestöksi.

Asiasta voisi kirjoittaa kirjan, mutta jätän tämän lyhyeksi. Loppuyhteenvetona kaikkia näitä suvaitsevaisuuden varjolla tehtäviä asioita yhdistää tosiaan sama porukka. Porukka mikä on verkostoitunut terroristisesta toiminnasta tunnetusta antifasta ulkoministeriöön saakka. Tähän väliin mahtuu katujen aktiivisakki, erilaisia viranhaltijoita, media suuressa roolissa, osa Helsingin poliisipäällystöstä ja Suomen hallituksen viranhaltioita. Tämä alhaalta ylös johtava porrastus mahdollistaa minkä tahansa kampanjan onnistuneen pystyynlaittamisen, oli taustat tarinassa mitkä hyvänsä.

Se että tämä porukka ei tyydy pelkästään asiansa kertomiseen. Viedään asia jokaisen kampanjan kohdalla niin pitkälle, että aina joku erimieltä oleva saa potkut työpaikaltaan. Tätä asiaa monesti juhlitaan yhteisillä foorumeilla, tajuamatta sitä tosiasiaa, että jokainen työnsä tai yhteistyökumppaninsa menettänyt on menetys tälle maalle ja sen toiminnalle. Tässä harrastuksessa ei ole voittajia.

Asiaa yhdistää myös se, että samalla porukalla näyttäisi olevan ylitsepääsemätön tarve poseerata julkisuudessa jotenkin parempana ihmisenä. Poseeraamiseksi usein asiat jäävätkin monella, koska harvoin mihinkään tiukkaan kysymykseen saa keneltäkään vastausta. Poseeraamisen huipentuma on varmasti ilmastonmuutos asiat. Niiden varjolla jälleen sama sakki on tehnyt jo uskomattoman paljon vahinkoa tälle maalle. Taustoilla ja seurauksilla ei vaan taas ole merkitystä, vain sillä näkyvyydellä ja hyveposeeraamisella. Nämä ”hyvän” puolesta asiat keräävät tietenkin helposti mukaansa nuoria ja vähän vanhempiakin. Mikäs ihmisistä sen kivempi, kun tuntea itsensä tärkeäksi ja hyväksi ihmiseksi. Vaikka todellisuudessa ovat hyväksikäytettyjä hyödyllisiä hölmöjä. Pienen piirin helposti liikuteltavat joukot.

Osallistu keskusteluun!


23 kommenttia
Unesco 1995
Iloinen
#1

Suvaitsevaisuus on meidän maailmamme kulttuureiden, ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. Sitä edistävät tietämys, avoimuus, viestintä, ajatuksenvapaus, omatunto ja luottamus. Suvaitsevaisuus on sopusointuista erilaisuutta. Se ei ole pelkästään moraalinen velvollisuus, se on myös poliittinen ja juridinen vaatimus. Suvaitsevaisuus, hyve joka tekee rauhan mahdolliseksi, auttaa korvaamaan sotakulttuurin rauhankulttuurilla.

Suvaitsevaisuus ei ole myöntyväisyyttä, alentuvaisuutta eikä suopeutta. Suvaitsevaisuus on ennen kaikkea sitä, että tunnustetaan toisten yleismaailmalliset ihmisoikeudet ja perusvapaudet. Missään tapauksessa sen nojalla ei voida puolustaa näihin perusarvoihin kohdistuvia loukkauksia. Suvaitsevaisuutta tulee osoittaa yksilöiden, ryhmien ja valtioiden.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ja tämän kun punavihreä ideologia ymmrtäisi niin saisi Raamattuakin siteerata ilman pelkoa vankilasta eli olisi tosiasiallinen uskonnon ja ilmaisun vapaus. Suvaitsevaisuuden ei saisi vihata suomalaisuutta eikä suomalaisia, suvaitsevaisuuden ei saisi asettaa suomalaisia huonompaan asemaan kuin muiden kulttuurien edustajat, suvaitsevaisuuden ei saisi nakella natsi-leimoja sinne tänne ja maalittaa kuvittelemiaan natseja, suvaitsevaisuuden ei saisi valikoida suvaittavia asioita, jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Niin siinä käy , kun Raamatun / Jumalan Sana , opetukset hylätään ja aletaan keksimään omia ihmisten , lunnottomia sääntöjä / lakeja !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Hämmentynyt
#8

Taidat olla Päivi Räsäsen fani, kun asetat kuvitteellisen henkilön / olennon ns. lait ihmisten laatimien lakien yläpuolelle! Nyt eletään vuotta 2020, uskomatonta miten monet elävät elämäänsä tietämättömyys ohjekirjanaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Ei sitä Anoakaan nyt suvaittu, Ano sai lähteä. Että kyllä sillä suvaitsuvauudellakin on näköjään rajansa.
Joka paikkaan tulee sitä sopimatonta toimintaa, niin vasemalta kun oikealta.
Mistä puolelta tulee PS:en sopimaton toiminta?, tuleeko vasemalta vai oikealta?. Siitä kun ei ota kukaan oikein selvää.
Mutta selvää on että eduskuntapuolueita entinen on ”häiriköitä” PS:ssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Äläpäs selittele joutavia. Käännähän katseesi aivan toiseen suuntaan, sillä siellä istuu edelleen henkilöitä joita oikeusviranomaiset tutkivat ja tutkivat. Ilmeisesti tutkintaa ja mietintää mahdollisten syytteiden nostamiseen menee niin kauan jotta teot vanhenevat. Tällaista on maamme oikeuskäytäntö nykyisin. Siis todella poliittisesti latautunutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#9

Mihin piää pää kääntää kun PS:a katsoo oikealle vai vasemmalle?. Minä en tiedä sitä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Onko siellä PS-edustjien toisella puolella toista puoluetta edustavia, joten tutkiskele hiukkasen istumajärjestystä salissa, ehkäpä selviää sinullekin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#4

Eivät nämä porukat mitään suvaitsevaisia ole, pikemminkin samanmielisiä toisinajattelijoita yhteyteensä pakottavia, syyttäviä ja valheellisia asiansa ajajia. Röyhkeitä ja ahdasmielisiä, tämä amerikkalaisen mustan tapaus hyvä esimerkki, kiihkoilua kiihkoilun vuoksi, joukossa tyhmyys tiivistyy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Samppakin. Meillä täällä ihmiskunnalla on; vain kaksi Herraa; joista vain toinen voi olla sydämemme valtias ja hallitsija. Jeesus Kristus sanoo meille; minä olen sisällisesti teissä; ettekö, te sitä huomaa? Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000