Perussuomalaiset

Samppa Granlund

Kannabista ei tule laillistaa nyt, eikä koskaan

Viime aikoina paljon kestustelua herättänyt kannabiksen laillistaminen jakaa mielipiteitä, joten kirjoitan omanikin ylös.

 

Kannabis joka on ollut nuorien ja vanhempienkin suosiossa jo niin kauan kun minä muistan ja aikoja sitä ennen. Jokaisella löytyy varmasti jonkun tasoisia omia kokemuksia joko henkilökohtaisella tasolla tai kaveripiiristä.

 

Ne syyt millä laillistamista ajetaan ovat kehnoja. Jos mietitään esimerkiksi tupakkatuotteita. Nekin ovat laillisia ja rajattu 18 ikävuoteen. Tämä ei ole koskaan estänyt alaikäisiä kokeilemasta tai aloittamasta, itse aloitin 13-vuotiaana. Laillistamista siis perustellaan sillä, että se poistaa katukaupan ja vähentää ongelmia. Näin se ei todellisuudessa todellakaan tule tekemään. Pelkästään se tosiasia unohtuu, että elämme Suomessa, jossa kaikki hinnoitellaan pilviin. Näin kävisi myös kannabiksen kohdalla. Katukauppa saisi luultavasti jopa kovemman buustin, koska aina löytyy se halvempi myyjä ja korkean veroasteen maassa laillinen myyjä se ei ole.

 

Kautta aikain on puhuttu myös siitä kuinka lievät huumeet ovat ponnahduslauta kovempiin. Olin pitkään mieltä, että höpsis, turhia jorinoita. Elämä tosin opetti, että näin se ikävä kyllä menee. Jokaisen tapauksen jonka tiedän, missä on päädytty kovempiin aineisiin tai kuolemaan tavalla tai toisella, alku on ollut miedot huumeet. Yksi kiistaton yhdistävä tekijä.

 

Mitä sitten lääkekäyttöön tulee, sen hyväksyn täysin. Puhdistetulla kannabiksella on todettu olevan suurikin hyöty ja apu moniin sairauksiin. Kiistättömiä todisteita löytyy netistä loputtomiin. Lääkeyritysten painajainenhan laajentaminen lääkekäyttöön olisi, mutta todellakin kannatan tätä. En vain kannata viihdekäyttäjille lainvoimaista siunausta käytölle.

 

Nuorien keskuudessa vellovaa ongelmaa kannabiksen ja erilaisten kemiallisten huumeiden kanssa ei pidä edesauttaa antamalla signaalia huumeiden hyvyydestä. Ei nyt, eikä koskaan. Esimerkiksi Vihreiden nuori kansanedustaja Iiris Suomela puhuu laillistamisen puolesta. Kyseinen henkilö on juuri nuorten kohderyhmää ja antamalla siunauksensa käytölle on tällä erittäin huono vaikutus nuoriin. Suomela ei erittele edes twiiteissään kannabista, vaan tarkoittaa ilmeisesti kaikkia huumeita. Myös opetusministeri Li Andersson on vuosia näyttänyt vihreää valoa laillistamisen puolesta, asia on tosin käännetty rangaistuksien poiston puolesta muotoon, joten ei voida suoraan sanoa Anderssonin tai Suomelan puolustavan huumeiden laillistamista. Flirttailu asian kanssa kuitenkin tämän kuvan antaa, eikä kaikki välttämättä osaa erottaa huumeiden laillistamista ja huumeiden dekriminalisointia toisistaan.

 

Nyt kun asia on tapetilla, niin miettikää asiaa monilta kanteilta. Onko huumeiden dekriminalisointi ja tai kannabiksen laillistaminen todellakin järkevää?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


46 kommenttia
G
#1

eli nämä mainitsemasi henkilöt eivät siis koskaan ennen tätä ”porttiteorian täyttymistä” ole nauttineet alkoholia, tupakkaa, tai kohdanneet elämässään muita esimerkiksi sosiaaliseen ympäristöön tai mielenterveyteen liittyviä ongelmia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Samppa
#6

Luultavasti ovat, päihde se on alkoholikin, mutta huumeista puhuttaessa kannabis tai lääkkeet ovat ensiaskel vahvempiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jjdjdu
#10

Jos on ensiaskel vahvempiin niin miksi sitten minä en käytä edes kannabista. Kokeillut olen ja ei minun juttu ollenkaan. Mutta ne jotka polttaa tai käyttää missä muodossa tahansa niin se ei ole minulta eikä keneltäkään muilta pois.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Samppa
#15

Kyse ei olekkaan sinusta, mikä kuulut varmasti valtaosaan kokeilleista. Kyse on siitä millainen kuva nuorille annetaan. Alkoholi on vähentynyt, mutta huumeet ja sekakäyttö lisääntynyt. Nyt jos kerrotaan, ettei pössyttely ole tuomittavaa, niin mitä luulet tapahtuvan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#16

Persujen pitää vaatia että Homostelu ja Huumepuolue -Vihreät kielletään lailla !
On järjetöntä että 2000 luvulla ne saa levittää mm. paska huume propakandaa mm. lapsille jolla sekoitetaan niiden päät ja moraali käsitykset ja houkutellaan ja uhrataan näin lapsia ennenaikaiseen kuolemaan.

Persujen pitää myös vaatia elinkautista tuomiota Suomeen kaikille Huumekauppiaille ja Politikoille jotka syyllistyy Huumeiden levitykseen tai sen tukemiseen politiikan avulla .
Mitään lainsäädäntö uudistuksia siihen ei edes tarvita ,tuomiot voidaan anataa nykyisen lain perusteellakin -Koska se on samanlainen murha kuin aseella tehty !
Huumehörhöksi lapsen tai nuoren käännyttänyt Politikko ja Huumekauppias tietää 100 % varmuudella että keskimääräinen odotettavissa oleva elinikä laskee useilla kymmenillä vuosilla käytön aloitettua.
Ainoa ero on että henki ei lähde kerralla kuten aseella tehdyssä murhassa, vaan nuori kituu jopa vuosikymmeniä sitä ennen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

J-Kastaja
#17

Edelleenkään nuoret eivät välitä siitä mikä on laillista ja mikä ei. Kokeilunhaluiset kokeilevat ja tutkimusten mukaan se laittomuus voi jopa yllyttää siihen, koska kielletty hedelmä.

Tässä on kyse siitä, ettei käytöstä rangaista – toki täydellinen laillistaminen olisi järkevämpää, mutta miksi kiusata jotain käyttäjiä sakoilla (ja usein vankeudella) siksi, että ne polttavat jotain kasvia joka tapauksessa???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vike
Vihainen
#11

Samppa, väite, että kannabis on se, joka on ensiaskel vahvempiin, on tuulesta temmattu. Just sain Tryptyl masennuslääkkeen reseptin kiputilaan, jonka haittavaikutuksia on kymmeniä jos ei satoja. Jos sinun kaltaisia ”kohtalon valvojia” eivät puuttuisi kärsivien ihmisten asioihin estämällä paljon miedompi keinon olon helpotukseen, niin monien ihmisten olo olisi paljon parempi. Tiedätkö tilastoja, montako tekee itsemurhia, kun eivät kestä enää kiputilaa? Tai jos mielialalääke pakottaa sellaiseen tekoon? Ja miksi kärsivä ihminen helpotuksen yhteydessä ei saisi vähän mielihyvää?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

J-Kastaja
Hämmentynyt
#12

Eivät ole. Porttiteoria on ihan tutkitun tiedon mukaan täyttä huuhaata. Jokainen kokeilee ensin jotain päihdettä, Suomessa yleisimmin tietysti alkoholia ja vasta sen jälkeen ”päädytään” kannabikseen jne. Yksi aine ei johda toiseen, se on vain näköharha, joka perustuu pelkästään siihen, että mitä päihdettä on ensinnä tarjolla.

Tutkittua tietoa löytyy myös siitä, että miten depanalisaatio (vielä isommin dekriminalisaatio) itseasiassa VÄHENTÄÄ sitä käyttöä. Kuten varmasti itsekin tiedät, niin KUKAAN ei ole jättänyt käyttämättä MITÄÄN sen vuoksi, että se on ollut laitonta (tai laillista).

Lisäksi kyse on kasvista, jota kasvaa täälläkin luonnossa, joten se laittomuus on siksikin naurettavaa. Samoin meillä kasvaa päihdyttäviä sieniä pitkin mantuja, mutta niitäkään ei nauti kuin se pieni ryhmä ihmisistä. Tässä on kyse ennenkaikkea terveestä järjestä – tietoa löytyy, asiaa on tutkittu ja rangaistavuus vain pahentaa niitä ongelmia mitä tuo kasvi (joillekin) aiheuttaa. P.S. En käytä itse

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

J-Kastaja
#13

Ja itseasiassa se alkoholi ja lääkkeet ovat juurikin niitä ”vahvimpia” aineita. Alkoholi on haitoissa selkeästi se ykkönen kautta maailman (myös väkilukuun suhteutettuna) ja sen laittomuudesta meillä on seurauksena vielä nykyäänkin erilaiset etniset mafia-ryhmittymän (italialaiset, irlantilaiset, juutalaiset.. nyk. etelä- ja väliamerikkalaiset kartellit).

Kannabis on päihteenäkin se vähiten ongelmia aiheuttava. Kahvikin aiheuttaa pahempaa riippuvuutta ja vaikka alaikäisten ei soisi käyttävän mitään päiteitä, niin he silti (kautta maailman) tekevät – se on silti vanhempien vastuulla oleva asia, eikä se ratkea huonoilla ja vahingollisilla laittomuus-pykälillä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Arvoton narkki
#14

Ahaa.. ihme olettamuksia.. itse kyllä alotin ensin alkoholin ja sitten lääkkeet. Kannabis pelasti lääkekoukulta, no kuningas alkoholi on edelleen kuvioissa, se on huumeista kovin!
Elkää ihmeessä laillistako, järjestäytyny rikollisuus tarvii jonkun tulonlähteen, ja tälläset narkkarit pitääkin pitää ulkona yhteiskunnasta, ei me mitää veroja kuitenkaa makseta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

joe
Iloinen
#9

Porttiteoria on aika heikko viritys. Kannabis vähentää sekä tupakan että alkoholin vieroitusoireita, samoin kuin monen muun asian. Psilosybiinillä pääsee irti näistä kolmesta ja itse asiassa kaikista päihteistä ilman että sen käyttöä tarvitsee jatkaa. Eli juu, täysin eri mieltä kaikesta mitä tähän artikkeliin on riipusteltu. Maps dot org – mene ny siitä selittämästä, vuoden päästä olet sinäkin valmis reaalielämään. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Javesaja
Hämmentynyt
#2

Kyse ei ole Kannabiksen laillistamisesta vaan dekriminalisoinnista, mitä meinaa puhdistettu kannabis? Kyllä ne kotikasvattajatkin haluaa laadukkaan sadon ja kyllä ne huuhdellaan huolella kasvatuksen loppuvaiheessa jotta saadaan ravinteet poistettua valmiista materiaalista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pilvessä yli 20vuotta
Vihainen
#3

En edes jaksanut lukea loppuun. Tuli taas sellasta liirum laarumia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Määrääkö Saksa taas tahdin?

DW: Merkelin puolue CDU harkitsee kannabiksen laillistamista Saksassa
https://yle.fi/uutiset/3-11038972

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Samppa
#7

Kaikki mikä tehdään nykyään Saksassa, tehdään myös täällä. Tätä tämä Eu ytimessä olo nyt taitaa olla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kohta ex-persu
Vihainen
#5

Dekriminalisointia haetaan, ei laillistamista, siinä on iso ero. Ja mitä mahtaa olla tämä sinun mainitsemasi puhdistettu lääkekannabis? Ihan samaa tavaraa on lääke- kun muukin kannabis. Lajikkeittain tietty eroja. Kannattaisi edes vähän ottaa asioista selkoa ennenkun ottaa asioihin kantaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ulos sieltä tynnyristä.
Hämmentynyt
#8

Täysin samaa mieltä. Sai taas tän persun tekstiä lukiessa todeta että ei ole jaksanut ottaa edes perusasioista selvää vaan pakko jauhaa tätä ”huume on huume” propagandaa.. Ja miksi aina kannabis vedetään tähän porttiteoriaan. Jos porttiteoria on faktuaalisesti totta kyllä se ensimmäinen portti on alkoholi, josta nuori ihminen saa pään enemmän sekaisin kuin pilvestä ja jota on saatavilla laillisesti kaupasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000