Perussuomalaiset

Samppa Granlund

Äänestä mitä äänestät, ei auta

Politiikka ja päätökset ovat umpisolmussa. Kotimaastamme ei löydy puoluetta tai päättäjää joka osaisi solmun avata. Rohkeus puuttuu, yhteistyö puuttuu ja oma etu on ajanut kansan edelle.

Lähdetään liikkeelle Sipilän hallituksesta. Oli sotea, maakuntaa ja aktiivimallia. Koko kausi pyöri näiden kysymysten ympärillä. Ainoa mikä saatiin maaliin asti oli aktiivimalli ja tämänkin Rinne on kaatamassa. Voidaan siis suoraan todeta koko nelivuotisen kauden olleen täysin turha. Kokoomus jäi ilman sotea, vaikka kerkesi miehittämään jokaisen yksityisen terveydenhoitoon liittyvän yrityksen omilla päättäjillään. Keskusta jäi ilman maakuntamallia ja siniset ilman aktiivimalli kakkosta. Ainoa rehellinen poliitikko, joka myönsi virheensä oli sinisten Jari Lindström

”Hallitus kaatui opposition rannalle jättämiseen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa”

Tämä Lindströmmin ulostulo on täysin totta. Kaikki tässä maassa kaatuu riitelyyn, omaan etuun ja siihen ettei muilta voida missään tapauksessa ottaa vastaan fiksua ideaa. Kunnanhallituksissa ei ole mitenkään uutta, että ideoita ryöstetään toisilta ja esitetään ne kumoamisen jälkeen omina ideoina. Tälläisestä samankaltaisesta pelleilystä Suomi maksaa tuhottoman summan vuodessa kokouskuluja ja kampaviinereitä.

Oli aktiivimallista mitä mieltä tahansa, jotain on silti tehtävä ja nopeasti. Talouden näkymät eivät ole kovin ruusuisia. Korkea työttömyys yhdistettynä ylivelkaantuneisiin ja tukiriippuvaisiin kotitalouksiin, hallitus millä ei ole ratkaisuja ja lama ovella ei ole hyvä yhdistelmä. Vuoden parin päästä olemme niin sanotusti kusessa.

Valtiolla tuntuu menevän kaikesta velanotosta huolimatta todella hyvin. Eihän meillä muuten olisi varaa maksaa 82000€ kuukausiliksoja johtajille, vai olisiko kyseessä viallinen ja kieroutunut hallinto päätöksineen. Luultavasti jälkimmäinen ja tätä tämä on. Oma etu edellä mennään vaikka satasta kohti seinää. Paljon olisi korjattavaa, järjettömästi olisi purettavaa, vielä enemmän olisi mietittävää tulevaisuuden varaan, mutta eihän kukaan voi päättää seuraavan hallituksen hyväksi mitään. Sehän olisi ihan tyhmää, kun se oma etu ja oma puolue. Tosin puolueellakaan ei taida olla enää niin väliä. Keskusta koki tämän historiallisen huonon tuloksen siivittämänä. Ilmankos Juha Sipilä on hävinnyt kokonaan julkisuudesta. Eikä siniset Soinin johdolla kalpene yhtään, Soini sai mitä halusi. Erittäin harmillista niille sinisille jotka uskoivat Soiniin, mutta kun se oma etu.

No mennään uuteen hallitukseen. Oli vappusatasta, hoitajamitoitusta, tukien nostoa opiskelijoille. Jokainen tietää mitä näille lupauksille kävi ja tulee käymään. Ainoa mistä oltiin yhtä mieltä oli uusi 700 miljoonan lisäsponssi Afrikkaan, vaikka edellisetkin ovat valuneet korruptioon tai eurot valettu granaateiksi sotien keskelle. Mutta ei anneta faktojen pilata hyvää kilvenkiillotusta ja sitä omaa etua.

Se mikä on lisääntynyt Sipilän kaudella ja räjähtänyt käsiin Rinteen aikakaudella on vastakkainasettelu, mille ei näy loppua. Tämä tarkoittaa automaattisesti myös sitä, ettei mitään tulla tälläkään hallituskaudella saamaan maaliin asti ja jos saadaan, niin seuraava hallitus purkaa senkin. Usein puhutaan siitä, ettei perussuomalaisten kanssa voi tehdä yhteistyötä. Miksei voisi? Ai niin ne arvopohjat mitä Orpo, Sipilä ja Terho papukaijamaisesti toistelivat yhdessä haastattelussa kerta toisensa jälkeen. Taisi arvopohja tai arvot tulla kymmenen minuutin pätkässä ainakin 20-30 kertaa. No mites sitten kun PS sattuukin olemaan suurin? Unohtuuko se kuuluisa arvopohja. No unohtuuhan se koska taas oma etu. Järkeväähän se olisi nyt jo viheltää peli poikki ja oikeasti alkaa miettimään maan etua ja korjausliikkeitä. Päätökset tulevat joka tapauksessa olemaan radikaaleja, jos jotain halutaan oikeasti saada aikaan. Parempihan se olisi, että vastuun kantaisivat kaikki muutaman sijaan.

Ymmärrän, että Suomi on pieni maa millä on järjetön määrä päättäjiä ja byrokratiaa. Totta kai luonnollista on tuoda itseään esille, koska muuten hukut rattaisiin. Silti oma toivomus on, että rakkaan isänmaamme asiat laitetaan kuntoon ja kansa voi hyvin. Loppujen lopuksi millään muulla ei ole merkitystä. Onko tämä niin kauhean vaikea sisäistää ja toimia sen mukaan?

Jos joku haluaa sunnuntai illan ratoksi huvittaa itseään katsomalla papukaijojen arvopohjavideon, tästä 23 sekunnin lyhennelmä

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
#1

Heh, olihan arvopohjat selvää kuin pläkki kolmella ex-ministerillä. Nimittäin Sipilällä, Orpolla ja Terholla. Hauska videotallenne. 😀

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Sipilän uusi kirja kertonee joitakin asioita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#3

Tavallaan Jari Linsdtröm oli hyvinkin mielenkiintoinen poliitikko omalla persoonaltaan kuin tavoiltaankin – ja missä paikassa oli – sitä sopii itsekunkin miettiä ”kun heittää kiviä että manaa minne manaa”.
Tilanne oli silloin mikä oli – ne hallituksen lähtökohdat aiemmilta ajoilta.

No hoitaako nykyinen Harakka seikat paremmin kun sen pahin on tavallaan ”takana” Mutta mitä edessä ?

Hoitakoot Harakka nyt sitten sen kuuluisan valuvian kuntoon kuin toisaalta ei se kikykään ollut parhaasta päästä – yrittää vain piti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Missä on Harakka? Kirjastokierroillako? Pitäisi hoitaa työttömyysasioita, mutta miestä ei näy ei kuulu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Viihde ja urheilu = tie eduskuntaan
#9

Harakka on paremminkin viihdepuolen henkilö. Noustaanhan sieltäkin saralta eduskuntaan samoin kuin mitali kaulassa killuen painimatolta. Pätevyydestä viis, kunhan katsoja on joskus saanut nauttia heidän esityksistään!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kastelija
Utelias
#10

Olisikohan ollut ihan kesälomalla – kuten muukin hallitus ja eduskunta? Ei sillä, että näiden lomat ovat omastakin mielestä turhan laveat, mutta olisi silti sopivaa haastaa tätä hallitusta samoin standardein kuin edellistäkin, eikö?

Lindströmmin ansioksi, ehkä ainoaksi, voi tosiaan laskea sen, että hän muuttui politiikan nobodystä hyvin lyhyen ajan kuluessa yhdeksi maansa vihatuimmaksi politikoksi – juuri ”aktviivi”mallin vuoksi.

Perussuomalaiset olivat hallituksessa mukana köyhiä kyykyttämässä, mutta nyt kun hallitus ei ole edes ehtinyt työtään aloittaa vaaditaan ”näkyvyyttä”, niin onhan se aika kieroa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Ei ole ollut kesälomalla kuin seuraavalla ajalla, ministeri Harakka 9.-21.7. ja 29.7.-11.8., vahvistetun listan mukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Eli siis mitä toimia olisit tuolta ajalta odottanut? Kovin montaa päiväähän tuohon ei jää (unohdetaan nyt se, että varsinainen työskentely on ylipäätään vasta alkamassa, jos lööppijournalismia ei siksi lasketa).

Taitaa kuitenkin olla niin, että meillä on ensimmäistä kertaa hallitus, jonka ohjelmassa mainitaan erikseen tutkittuun tietoon sitoutuminen ennen päätöksentekoa (edellisesti työllisyys-asioissa – kepun vaatimus, mutta kuitenkin)? Eikö tämä ole yksinomaan hyvä asia?

Sehän koskee erityisesti mm. ”aktiivi”mallista luopumista, eikä tutkittua tietoa ole mahdollista saada parin viikon aikajänteellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Asiallista pohdintaa kirjoittajalta. Juuri noinhan se menee ja jatkuu. Rinne nuoleskelee terveydenhoitopuolen porukoita, ”Sari Sairaanhoitaja II” ? (Sen alan jämähtäneet asenteet ja reviiritaistelu ei pelästään rahalla hoidu.)
Missä on tuki Postin porukoille, jos kerran haluaa Pääministerinä sekaantua Työehtojen sorvaamiseen? Keskustelu on käännetty Postin johdon palkkoihin. Hiton paljon tärkeämpi juttuhan on se periaate, miten postilaisia ollaan heivaamassa huonomman sopimuksen piiriin. Eli yritys päättää, tuosta vaan, kesken sopimuskauden, että huomisesta alkaen sovellamme teihin vaikka somalialaista työehtosopimusta?
Mitä tekee Rinne? Hymisee jotain?
Seuratkaa ketä olette äänestäneet!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#7

Samaa mieltä. Hyvälaatuista pohdintaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Rinne taitaa aikaisemmin ollut AY liikkeessä kovasti mukana hoitaen työntekijöiden etuja.

Koska Rinne ottaa kantaa hyvin tietämäänsä miljoonaökypalkkoihin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

1234
#5

Rinne hallituksineen jo väläytti, mitä on tulossa. Ensin on oma etu lähinnä Afrikan diktaattoreita unohtamatta. Se arvopohja nääs… ja yhteistyökyky.

Mielenkiintoisia aikoja tulossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000