Perussuomalaiset

Sami Savio

Ei viisivuotiaita koulutusputkeen!

Opetusalan ammattijärjestö OAJ on esittänyt julkisuudessa lakisääteisen esiopetusvelvollisuuden ulottamista viisivuotiaisiin lapsiin. Esitys ei ole loppuun asti harkittu. OAJ:n esitys pakollisen esiopetuksen ulottamisesta myös viisivuotiaisiin – ja loppuvuonna syntyneiden osalta jopa tätä nuorempiin – lyhentäisi leikki-ikää entisestään sekä kaventaisi perheiden valinnanvapautta lastenhoidon suhteen, kuten tekisi kauan kohkattu perhevapaauudistuskin.

Päivähoidossa ja varhaiskasvatuksessa on tehty viime vuosina monia mittavia uudistuksia. Juuri hyväksytyn uuden varhaiskasvatuslain vaikutuksetkin ovat vielä hämärän peitossa. Uudistuksia tehtäessä on varottava kompastumasta vauhtisokeuteen. Jos jokin näyttää hyvältä paperilla, ei se välttämättä ole sitä käytännössä. Päiväkodeissa on pulaa osaavasta henkilökunnasta jo nykyisillä lapsimäärillä, eikä tilanne nykyistä pidemmän pakollisen esiopetuksen myötä ainakaan paranisi.

Useista puolueista on tarjottu avointa tukea OAJ:n ehdotukselle. Kokoomuksen puoluekokous hyväksyi kesäkuussa aloitteen, jolla tähdätään viisivuotiaiden siirtämiseen pakollisen esiopetuksen piiriin. Myös vihreät ja vasemmistopuolueet ovat tehneet samansuuntaisia avauksia. En jaa kyseisiä näkemyksiä.

Oppiminen on erittäin tärkeää, mutta pitkän koulutusputken ehtii varsin mainiosti aloittaa hieman myöhemminkin. Esityksessä näkyykin vahvasti yhden ammattijärjestön harjoittama edunvalvonta lapsen näkökulman jäädessä taka-alalle. Tämä on hyvin valitettavaa, sillä lasten etu on myös yhteiskunnan etu.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Täyttä asiaa Saviolta!! Lapsilta ei saa varastaa heidän lapsuuttaan. Jokainen perhe saakoon itse päättää, missä vaiheessa lapsensa laittaa esikouluun vai laittaako ollenkaan. Lapsi oppii jo kotonaankin paljon ja varmasti monet vanhemmat jo leikin varjolla opettaa lapsiaan monin tavoin. Lisämutkan tähän esikouluasiaan tai varhaiskasvatukseen tuo vallassa oleva viherpuna-ideologia LGBT-ideoineen. Itse haluaisin suojella lapsiani viimeiseen saakka moiselta mädätykseltä. OAJ:n ovat vallanneet neo-kommunistiset kohkaajat, jotka haluavat istuttaa jo pieniin lapsiin oman ideologiansa. Meidän tolkun ihmisten on oltava vastavoimana tälle OAJ:n aivopesuprojektille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Samaa mieltä Savion kanssa – jos ja kun – todellista lapsuutta laitetaan pakotetusti ”lakinuoraan”. Sen ohessa myös vanhemmat tehostetusti alkava ruletti pyörityksineen,siitä huolimatta että oppi on ikuista koulua jopa välittömästi synnytyksen jälkeen ”barometreineen”.
Ehkä tarkoitus tuntunee hyvältä mutta jos hiukankin annettaisiin siimaa luontaiselle vapaudelle – ilman pakkoa – ei 1-2 v.vapautta vie tätä yhteiskuntaa ”mieron tielle”.

T. Seppo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#3

Mitä nuoremmalla iällä lapsi saadaan mielenmuokkaukseen, sitä uskollisempi aatteen palvelija hänestä saadaan.

Toinen näkökulma on puhtaasti taloudellinen. Jo vuoden 2015 matuvyöryn aikana OAJ oli hyvin innokas turvisten ”koulutusten” järjestelijänä. Periaatteessa OAJ on valmis lähes mihin tahansa, kunhan saadaan lisää rahaa ja lisää virkoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000