Perussuomalaiset

Sami Kymäläinen

Tekeekö Seta ja media lapsistamme transsukupuolisia?

Viime aikoina keskustelua on herättänyt laatimani aloite, jossa peräänkuulutettiin terveitä sukupuolirooleja Oriveden varhaiskasvatuksessa. Väärinymmärtäminen aiheesta oli voimallista. Tämä on yleistä aina, kun joku kehtaa kyseenalaistaa nykyisen sukupuolineutraalin hegemonian.

Aloitteen tarkoitus ei ollut kiistää LGTB- vähemmistöjen oikeutta olemassaoloon, tai väittää että nämä eri ilmentymät olisivat lähtökohtaisesti jotenkin sairaita. Aloitteen tarkoitus oli sen sijaan herättää keskustelua sukupuolineutraalisuudesta ja siitä, miksi transtutkimuksiin hakeutuvien ihmisten, erityisesti lasten ja nuorten määrä on kasvanut niin räjähdysmäisesti.

Otetaan alkuun muutama fakta:

-Transsukupuolisuuden kokemisen kasvu on ollut räjähdysmäinen koko 2010-luvun ja sen painopiste on muuttunut huomattavasti tytöstä pojaksi muutoksen hakemiseksi.

– Aikaisemmin hoidettavilla oli usein selkeä ristiriita biologisen ja koetun sukupuolen välillä jo lapsuudesta lähtien. 80% näistä ristiriidoista katosi murrosikään mennessä. 20%:lla tuo koettu sukupuoliristiriita jatkui aikuisuuteen.

-Nykyään suurella osalla tuo koettu sukupuoliristiriita tulee ilmi vasta murrosiässä. Kokemukseen liittyy usein voimakkaita identiteetin häiriöitä ja muita mielenterveyden ongelmia.

-Hoitavien lääkäreiden mielestä kyseessä ei ole transsukupuolisuuden lisääntyminen, vaan jokin muu ilmiö.

Tuohon on helppo yhtyä kun tarkastelee transsukupuolisuuden kokemuksen yleistymistä TAYS:n ja HYKS:n transkokemusten hoitoon keskittyneissä yksiköissä, sekä hoitoon hakeutuvien aikuishenkilöiden keski-iän voimakasta laskua. Tämä on jokin täysin uusi, todennäköisesti ympäristötekijöiden aiheuttama muutos.

Pelkästään uutta nuorisoa tuli tutkimuksiin vuonna 2016 noin kuusi kertaa enemmän kuin kaikkien uusien tutkittujen määrä oli vuonna 2003. Vuonna 2010 uusia tutkittavia oli hieman yli sata, 2016 miltei kahdeksankertainen määrä.

Mistä kokemusten räjähdysmäinen lisääntyminen johtuu ja mikä saa yhä useammat nuoret tuntemaan itsensä trans- tai muunsukupuolisiksi?

Yksi vakavasti otettava vaihtoehto ilmiölle on nuorten ihmisten taipumus kopioida toistensa käyttäytymistä. Yksi tällaisen ”copycat-käyttäytymisen” esimerkki on Werther-ilmiö. Tuo ilmiö kuvastaa joidenkin ihmisten taipumusta imitoida itsemurhia, kun he kuulevat tai lukevat uutisista jonkun toisen henkilön tehneen sellaisen. Ilmiö on todistettu lukuisissa tutkimuksissa ja se vaikuttaa kaikkein voimakkaimmin nuoriin ja masentuneisiin. Ilmiön seurauksena eri mediat välttävät uutisoinnin yhteydessä itsemurha-sanan käyttöä. Erilaisista tavoista uutisoida itsemurhista on annettu jopa WHO-tasoinen ohjeistus journalisteille (pahimpien setailijoiden kannattaa vetää syvään henkeä: en ole vertaamassa transsukupuolisuutta itsemurhiin tai mihinkään muuhun ilmiöön tai prosessiin. Käyn läpi mielestäni uskottavaa teoriaa siitä, mikä selittäisi noiden transkokemusten räjähtämisen käsiin).

 

Mietitään hetki nuorten kasvuympäristöä. Heidän identiteettinsä on vielä huomattavan keskeneräinen. He ovat jatkuvasti erilaisten hormonaalisten sukupuoli- ja seksuaaliärsykkeiden kohteena. Heidän biologiset sukupuoliroolinsa pyritään häivyttämään tasa-arvon nimeen. SETAn ajama ”sukupuoli on kokemus”-ajattelumalli saattaa pahentaa asiaa. Koska oikea transsukupuolisuus perustuu suurelta osin (mutta ei samalla tavalla kuin tässä ”transboomissa”) henkilön omaan kokemukseen, SETA ei kovinkaan helposti voi myöntää, että joillain tuo kokemus voisikin johtua jostain muusta kuin nimenomaan aidosta transsukupuolisuudesta. Kokemuksen pyhyys estää kyseenalaistamasta kenenkään kokemusta.

Mikä on median ja SETAn rooli?

SETA on saavuttanut omituisen aseman yhteiskunnassamme. Periaatteessa media ja valtion instanssit kysyvät SETA:lta neuvoa, kuinka seksuaali- ja sukupuoliasioita tulisi käsitellä. Samalla unohdetaan kuitenkin, että kyseessä on edunvalvontaorganisaatio, jolla on oma agendansa. SETA:n väittämien kyseenalaistamisesta on tullut jonkinlainen automaattinen ihmisoikeusloukkaus ja erityisesti median ja SETA:n suhde on ongelmallinen. Media käytännössä toistaa annettuna kaikki SETA:n esittämät väittämät, eikä sen kummemmin jaksa, tai tahdo tutkia lainkaan mitä niiden takana piilee.

Tämä on todella mutkikas moraalinen kysymys ja mitä ilmeisimmin suuri lääketieteellinen ja yhteiskunnallinen haaste. Me emme voi enää työntää päätämme pensaaseen tämän ilmiön edessä. Vaikka aihe on todella vaikea, siitä tulee voida käydä avoin ja faktoihin perustuva keskustelu. Me olemme sen velkaa sekä seksuaalivähemmistöihin kuuluville, että myös tavallisille lapsille ja nuorille.

https://www.mediuutiset.fi/uutiset/alaikaisten-transtutkimusten-maara-moninkertaistui/dcb0abba-1619-3cea-99db-2b409a324a4f

 

https://www.duodecimlehti.fi/duo14555

 

https://www.slideshare.net/THLfi/aino-mattila-transtutkittavien-mr-kasvaa-eksponentiaalisesti-mik-neuvoksi

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Tilanne sukupuoliasioissa on mennyt tosi sairaaksi.

Mikään entisenlainen ei enää ole normaalia. Vain poikkeavuudet katsotaan normaalisuudeksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#2

Median lisäksi siihen voisi lisätä että Viher-Vasemmisto ja Merkkelin perseen nuolijat !
Transujen lisäksi siihen voisi lisätä että se tekee myös Homoja,Huumehörhöjä ja Pedofiileja

Mitä järkeä on uhrata lapsiamme tällaisille sairaille pervessioille ja niden kannatajien sekopäiselle harrastukselle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#6

Tämähän on Ihmiskoetta ja Ihmisten pilaamista ja Ihmishenkien uhraamista suoranaista tappamista kun osa menettää vuosi kymmeniä eliiästään tämän huluuden takia ja omaiset ja sukulaiset saa kärsiä ja hävetä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Timo ruonakoski
Vihainen
#7

Ja mielisairaita

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Hatunnoston arvoinen aloite siellä Orivedellä!! Tätä me tarvitsemme, meidän on noustava puolustamaan oikeuksiamme konservatiiviseen ajatteluun ja arvomaailmaan, ja sen mukaan kasvattaa ja opettaa lapsiamme. Lgbt-porukka ei enää hae tasa-arvoa vaan yliotetta koko yhteiskunnasta ja normaalin heteroajattelun kitkemistä jokikisestä ihmisestä. Ja kuitenkin: ne kromosomit eivät valehtele, on vain miehiä ja naisia, poikia ja tyttöjä. Useammat sukupuolielimet omaavat ovat harvinaisia poikkeuksia ja heitä tietysti pitää tukea kaikin keinoin, mutta ei pidä muuttaa väkisin konkreettisia tosiasioita. Kokea voi kukin mitä vaan, mutta realiteettien pitää ohjata yhteiskuntaa eikä utopioiden ja tunnepuolen kokemusten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästin perseen myyjistä
#4

Miksi Persut ei vaadi Suomeen lakimuutosta Homopropakandan lapsille kieltävää lakia ????

Onhan se aivan hullua että pikku lapsille kehutaan ja kannustetaan persesilmään nussimista,lapsille joiden ikä ei riitä edes oikeaan perinteiseen seksiin !!!

Persujen on vaadittava lakimuutosta joita ei nämä pedofiili pervot viher kommunistut voi mitenkään kaataa

Tämähän on päivänselvä asia että tämä pedofilien kanssa leikkiminen ei ole oikein eikä hyväksyttävää,silti kouluissa kietää pedofiilit lasten seassa levittämässä propakandaa koska sitä ei kukaan voi kieltään kun se on sallittua !!!
Tähän on saatava laki muutos ja järki !

Ei saa olla niin että jälkikäteen kun vastuulliset äimistelee ja levitelee käsiä että ei me tiedetty ja vältyy tuomioilta ….vaikka tiesihän ne !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

NoJaa
Utelias
#5

Transtrenders on se termi mitä haetaan kun muksut, jolla on itsetuntoon liittyviä ongelmia hyppäävät tähän some-kelkkaan ja yrittävät olla erityisiä.

5-10 vuoden päästä meillä tulee olemaan ongelma kun ihmiset jotka hakevat peruutusta mahdolliselle sukupuolenvaihdokselle jota he katuvat jälkikäteen kun aivot ovat kehittyneet loppuun ja enään ei tunnukkaan niin pahalta, koska heidän ongelmansa eivät tulleetkaan sukupuolesta vaan muista mielenterveydellisistä ongelmista.

Aiheesta on tullut nyt ulos videoita suomenkielellä youtubessa. Siis siitä kun Trans katuu ja vaihtaa takaisin syntymäsukupuoleensa.

Tuntuu typerältä katsoa tätä touhua ja että tämmöiseksi lgtb-yhteisö on mennyt, hävettää olla osa sitä… 😀

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000