Perussuomalaiset

Roger Kulmala

Ylen tehtävä ei ole levittää punavihreää propagandaa

Viimeisen viikon aikana on kohistu Ylen journalistisesta linjasta ja erityisesti Ylen kolumnisteista, jotka tuntuvat olevan eri asteen punevihreitä. Sen sijaan Ylen kolumnisteissa ei juurikaan ole konservatiiveja tai kansallismielisiä.

Kuitenkin Ylen rahoitus tulee koko kansalta. On siis väärin, jos Ylen journalismissa painottuu Kallion punavihreän kuplan ideologia. Koska myös maaseudun konservatiivit maksavat Yle-veroa, täytyy heidänkin äänensä kuulua.

Ylen journalismi ei täytä laatuvaatimuksia, kun aiheena on punavihreälle ideologialle tärkeä aihe, eli monikulttuurisuus.

Räikein esimerkki tästä on kuolleen irakilaismiehen tapaus. Ylen toimittaja Eero Mäntymaa teki liikuttavan itkujutun, kun kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut mies palautettiin Irakiin ja hän kuoli siellä. Tänä vuonna paljastui, että irakilaismiehen kuolintodistus oli väärennös ja KRP tutkii nyt törkeää petosta. Voisi luulla, että ammattitaitoinen toimittaja ei olisi antanut petkuttaa itseään. Mutta ehkä tavoite oli vaan tehdä juttu, jolla manipuloida yleistä mielipidettä haluamaansa suuntaan faktoista välittämättä.

Kuulostaa valeuutisilta, eli Fake Newsiltä.

Ylen tehtävä olisi tuottaa laadukasta ja luotettavaa journalismia

Kuten mainittu, Yle saa rahoituksensa kansalaisten maksamista veroista. (Perussuomalaiset ovat useasti kritisoinneet Ylen rahoituksen tasoa ja Yle-veron korkeutta)

Yleisradiolakikin määrää, että Ylen pitää toimia puolueettomasti. Kuitenkin käytäntö Ylessä näyttää päinvastaiselta. Mitä Ylessä tapahtuu?

Ville Mäkilän tekemässä opinnäytetyön yhteydessä tekemässä kyselyssä selviää, että suurin osa journalistiopiskelijoita kannattaa punavihreitä arvoja ja he haluavat edistää näitä arvoja.

Tämä sama asenne näyttää vallitsevan Ylen toimituksissa. Lisäksi Ylen johto ei täytyä velvollisuuksiaan, ja laita toimittajiaan kuriin tekemään puolueetonta journalismia.

Ylen toiminnan valvominen pitää järjestää uudelleen, jotta vasemmistolaiset eivät pääse kaappaamaan sitä enää omiin tarkoituksiinsa. Yksi vaihtoehto olisi parlamenttaarinen työryhmä, joka valvoisi suoraan Ylen sisältöä, kun nykyinen eduskunnan hallintoneuvosto ei sitä tee.

Yle on kansallinen yleisradioyhtiä ja sen pitää ajaa kansallisia etuja.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
Nimetön
#1

Juuri näin ja jos ei meno muutu niin Yle maksumuurin taakse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Miten se maksumuuri toimisi käytännössä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Etkö todellakaan tiedä miten maksumuurin tarjonta on saatavilla? Jo on aikoihin eletty, kun monien eri medioiden kirjoittelu ja ohjelmien lähettäminen on maksumuurin takana ja osa kansalaisista ei tätä tiedä tai halua ymmärtää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Jos haluat katsoa jotakin maksumuurin takana olevaa ohjelmaa, ruudullesi pompsahtaa (ainakin tietsikoissa) ohjelman katseluoikeuteen johtava ”ikkuna” tai ilmoitus, jota klikkaamalla teet verkko-ostoksen ja siinä yhteydessä näpyttelet luottokorttisi numeron tai maksat suoraan verkkopankissa. Sitten tulee ehkä joku koodi, jonka syöttämällä pyydettäessä pääset katselemaan ohjelmaa. Tapoja voi olla monia ja riippu ihan palveluntuottajan systeemistä, että miten se maksumuurin läpäisy maksetaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Maksumuuri ei ole vastaus ylen toimintaan. Ei onnistu. Ei mitenkään.

Kaikilla ihmisillä, etenkin vanhuksilla, ei ole pankkitunnuksia ja jos onkin, niin he eivät tällaisissa tapauksissa osaa niitä käyttää.

Ihan liian monimutkaista.

Ei voi tietää millään, millainen joku ohjelma todellisuudessa olisi eli voi tietää kannataaisko siitä maksaa tai ei.

Ihan älytön ehdotus ehdottaa ylelle tällaista teknistä maksumuuria.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Kyllä ylenkin ohjelmatuotanto ja nettiuutisointi olisi maksumuurin takana käytettävissä vaikkapa soittamalla yleen ja pyytämällä laskun, jonka suoritettua saisi yleltä digiboxiin kortin palvelun katsomista varten. Toinen vaihtoehto voisi olla ottamalla yhteyttä johonkin operaattoriin joka välittää maksukanavien palvelutuotantoa. Operaattori, paikallinen tv-kanavien hallinnoija avaa maksun jälkeen pyydetyn ohjelmapalvelun (tv tai muu käyttöön sopiva väline).

Vanhukset, jotka eivät itse osaa tätä palvelumuotoa käyttää, niin voinevat pyytää apua sukulaisilta tai muilta läheisiltä ystäviltä, ehkäpä operaattoriltakin (saattavat kyllä periä maksua).

Joka tapauksessa jokainen joka ylen tuotantopalvelua haluaa käyttää, niin maksakoon itse siitä. Itse en påakkoverosta huolimatta katsele kuin muita mainosviritteisiä kanavia ja joitakin maksullisia (maksupakettina).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Onpas erikoinen huomio ”Ei voi tietää millään, millainen joku ohjelma todellisuudessa olisi eli voi tietää kannataaisko siitä maksaa tai ei.”

Ja meinaat sitten, että pakkoveron periminen on oikea tapa, vaikka pitää ylen ohjelma ihan liian väritettyinä eli poliittisesti yksipuolisesti viher-vasemmistolaisittain latautuneiksi? Just tuon vuoksi ei pakkovero olekaan paikallaan vaan jokainen joka haluaa ylen ohjelmia ja tuotantoa katsoa, niin taitaa olla viher-vasemmistolaiseen ideologiaan sopivaa. Maksakoot itse haluamastaan palvelusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Kyllä maksumuuri on aivan mahdollinen teknisesti ihan koko Suomelle ja kaikenikäisille ja kaikenkulttuurisille. Sehän on kiinni vain TOTEUTUSTAVASTA!! Kehitys kehittyy koko ajan, onhan ne digiboksitkin tulleet vaikka ihan ei ole varmaan ollut yksinkertaista esim. just vanhuksille viritellä niitä, mutta niinpä vain heilläkin digiboksit käytössä. Maksumuuri voidaan toteuttaa niin äärettömän monella tavalla, kommentissa #5 on kuvattu vain yksi tapa vähän niin kuin esimerkiksi kysyjälle. Ilman muuta Yle vaan maksumuurin taakse niin sitten ei meidän tolkun ihmisten tarvitse pakkomaksaa punavihreästä ideologiasta ja pornoammattilaisten valinnoista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Kyllä kuule monet eläkeläiset ovat hyvin ajan tasalla, yli 80-kymppinen Lasse Hietanenkin sujuasti ja hienosti chattailee palstoilla ja monet isovanhemmat ovat viedoyhteydessä lapsenlapsiinsa näin korona-aikaan ja ne jotka apua tarvitsevat it-taidoissa niin apua kyllä saavat. Kotona tehdyt it-viritykset työnä ovat myös kotitalousvähennyskelpoisia verotuksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ylen tuotannon eli palvelun tuottaminen verojärjestelmän kautta siten, että joudut pakolla maksamaan vaikka et katso tai lue mitään ylen tuotosta. Tämä menettelytapa ei voi olla edes perustuslain mukaista. Kyllä palvelusta kuuluu maksaa vain sen joka sitä käyttää.

Taitaa olla niin, ettei yleverosta päätettäessä ole edes käsitelty perustuslakivaliokunnassa, joten sillä ei ole perustuslain suojaa. Eduskuntapuolueiden johtajat tuolloin käytännössä lienevät sopineen pakkoveron käyttöönottamisesta.
Suomeen on saatava puolueettomasti päätösasioita tutkiva perustuslakituomioistuin. Pelkkä perustusakivaliokunta ei ole käytännössä puolueeton, sillä kokoonpano koostuu eduskuntapuolueiden edustajista ja taitaapa koostua vielä siten, että hallituspuolueilla on enemmistö. Demokratian irvikuvaa, sanon minä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ylellä ei pitäisi myöskään olla elokuva- tai teatterituottajan roolia. Yleverojen käyttöön otosta päätti kaiketi kepulainen Lintilä. Maikkarikin tuottaa lähetystä, mutta mainosrahoitteisena. Näin ohjelmaa ja uutisia varmasti riittää mainosrahoitteisena ilman verojakin. Lisäksi lähetystoiminta olisi vapautettava, jotta saadaan lisää reaaliaikaista uutistoimintaa, jossa jokainen voi arvioida tapahtumia maailmalla. Yle on epäluotettava uutistuottaja tai lähettää vain mieleistään propagandaa, eli on puolueellinen. Tuota sen ei nimen omaan pitäisi olla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#16

YLE:ä ohjaillaan poliittisesti Eduskunnasta.YLE:n Hallintoneuvoston Puheenjohtajana huseeraa Kokoomuksen Arto Satonen.Tietäähän sen silloin,mitä sieltä tulee!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Kokoomus on demareiden paras kaveri, ja päin vastoin. Kokoomuksesta on tullut sosialistinen puolue poikien aikana. Tuo johtunee siitä, että kahden koplassa voi käydä kauppaa omien etujensa ajamiseen. Kun sosialisteille lupaa jotain, saa vastapalveluksi paljon rahallisia korvauksia, ja tietysti kokkareiden lompakko täyttyy, veromaksajien rahoista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aatu
#3

Minkäs teet kun hallituspuolueet kannattavat nykymeininkiä.
Suomi on MUKA oikeusvaltio ja tiedonvälitys tasa-arvoista.
Kyllä EI OLE!
Globalismin ja kaiken maailman perversioiden pakkosyöttöä täynnänsä koko Ylen ohjelmisto!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
Iloinen
#4

Uusin puoluegallub tuli. SDP vankentaa asemaansa ykkösenä 22% kannatuksella ja hallituksen kannatuskin on 60% luokkaa. Kertoo ainakin jotain kansan tunnoista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#9

Vielä SDP ja Hallituspuolueet pitävät pintansa.Mutta kun maksun aika tulee,niin kannatusprosentit alkaa tippumaan,että ropina kuuluu!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Rogerkin. Näitä tasapuolettomia ihmisiä kyllä löytyy; runsain määrin, mutta, kun se ainut tasapuolisuuden omaava ihmisryhmä on Jeesuksen Kristuksen ihmisten edessä tunnustavat; niin niitä ei halutakkaan etsiä ja löytää, koska; he ovat Suomessa tänäpäivänäkin; vainottu runsaasti; ihmisryhmä. Totuuden puhujat. Sanonta: Totuuden puhujalle ei ole yösijaa; pitää paikkansa. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000