Perussuomalaiset

Roger Kulmala

Euro murentaa suomalaista demokratiaa

Euroalueen tukipaketteja ja muita ollaan jälleen kerran rakentelemassa mm. suomalaisten rahoilla. 

Tällä kertaa kriisin euroalueelle on aiheuttanut korona, joka on vain viimeinen niitti monelle euromaille, jotka ovat kärsineet vuosikymmeniä euroalueen rakenneongelmista ja ylivelkaantumisesta.

Koronakriisi tarjosi kuitenkin liittovaltion kannattajille ja euroalueen taloudellisesti heikoille maille ajaa uusia tulonsiirtomekanismeja ja yhteistä velanottoa.

Kertoo paljon euroalueen moraalisesta olemuksesta, että vaarallinen pandemia muuttuu tilaisuudeksi edistää liittovaltiota. Kun kansalaiset ovat aiheellisesti huolestuneita turvallisuudestaan, niin federalistit vehkeilevät taustalla. Tämä loukkaa Suomen ja muiden EU-maiden demokratioita. 

Vastaava toistui vuoden 2008 finanssikriisissä ja sitä seuranneissa eri euromaiden velkakriiseissa, joissa luotiin uusia rahoitusmekanismeja euroaulueelle. Jokaisessa kriisissä on aina hivutettu enemmän yhteisvastuuta.

Moraalikadosta kertoo sekin, että yhteinen velanotto ei ole EU-sopimusten tai Suomen perustuslain mukaista. Mutta kun yhteistä velkaa hivutetaan askel askeleella kriisistä toiseen, murentuu pikkuhiljaa perussopimusten ja Suomen perustuslain kirjain.

Suomen tilanne on kurja, koska punavihreä hallitus ei ole kovin paljoa vastustanut uusia yhteisvastuun muotoja, toisin kuin omia etujaan ja yhteisvastuuta vasustavat maat kuten Hollanti ja Itävalta.

Tälle hulluudelle on laitettava stoppi. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho esitti, että Suomi alkaisi valmistelemaan eroa eurosta.

Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka puolustaa kansan valtaa ja rahoja.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Mutta millä sen noille muille”pässinpäille”saa menemään järkeen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ei muuta , kuin kaikki ne jotka ei hyväksy yhteisiä velkoja ja velankasvattamista , ainakaan velkarahalla , niin vastustamaan äänekkäästi !! Kaikki kykyjensä mukaan !!! Muistetaan että myös takaukset , voi tulla Suomenkin maksettaviksi !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kulmalalta naulan kantaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomessa demokratia on pakkoruotsitettu eli rampautettu jo aikaa sitten
#3

Euro murentaa suomalaista demokratiaa. Totta.

EU murentaa suomalaista demokratiaa. Totta.

Pakkoruotsi murentaa suomalaista demokratiaa. Totta.

Kun pakkoruotsista ei ole päästy eroon, niin se on luonut eroosion suomalaiseen demokratiaan. Pakkoruotsi on demokratian irvikuva. Demokratia menettää koko ajan luotettavuuttaan, kun vastoin kansan enemmistön mielipidettä pakkoruotsitusta jatketaan ja jatketaan, kovennetaan vielä aika-ajoin.

Suomessa ökyrikkaiden ruotsinkielisten rahastojen turvin rkp apujärjestöineen lobbaa, painostaa, lahjoo, pelottelee päättäjiä pitämään tämän demokratian vastaisen hirviön, pakkoruotsin, elossa.
Se syö ihmisten uskoa demokratiaan.

Tällaisessa ilmapiirissä suomalaiset on helppo pitää alisteisina EU:n mielivallalle. Sellaiseen antidemokraattiseen menoon on totuttu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Olisko se aivan mahdotonta, että edes jotakin rahapolttokohteita saisi itse valita?! Siis että esim. OmaVerossa saisi ruksata vaikka, että mitä veroja haluaisi maksaa – siis että osa veroista olisi vapaaehtoisia? Totta kai jokin ns. perusvero olisi pakollinen, mutta lisäksi saisi ruksata, että haluaa maksaa Yle-, kehitysapu-, EU-tuki- ja vaikka vielä viherveroa. ”Kaikki ei halua syödä samaa pitsaa vaikka pohja on sama.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Mikä takana Roger ? Alman mittauksessa PS puolueena 18% mutta poliitikkogallupissa Halla-aho reilusti mm Haaviston takana ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yrittäjä
#5

Hyödyt eurosta;
Ei tarvi vaihtaa valuuttaa ku lähtee Mallorcalle ryyppäämään.
Ja sitten…..
No, ne olikin siinä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000