Perussuomalaiset

Roger Kulmala

EU:n huonot puolet ovat hyviä puolia merkittävimpiä

EU:ssa on hyviä puolia, kuten vapaakauppa ja eurooppalaisten valtioiden yhteistyö joillakin aloilla. Mutta sen ikävät puolet ovat selvästi hyviä puolia isompia. Paras esimerkki on euroalue, jonka rakenneongelmat kurittaa alueen reunamaiden talouksia ja niiden kansalaisia. Toinen iso ongelma komissio, jonka keskeisenä tavoitteena on EU:n virkamiesarmeija apunaan rakentaa EU:sta yksi eurooppalainen supervaltio, joka nielisi Euroopan kansat ja niiden itsenäisyyden. Eurokuplassa elävät europarlamentikot eivät onnistu lievittämään ongelmia, vaan kokevat velvollisuudekseen säätelemällä parantaa Euroopan ongelmat, mikä ei tietenkään onnistu.

Näiden perusteella johtopäätös on, että Suomen etu on palauttaa täysi itsenäisyys. On harhaluulo, että kansallisesta päätöksentekovallasta luopuminen lyhyen ajan taloudellisten hyötyjen takia koituisi kansakunnan eduksi pitkällä aikavälillä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Nimetön
#1

4. Muslimi(natsi)Valtakunnan kansleri Palpatine, eikun Merkel ja Juncker ovat kiihdyttämässä kansallisvaltioiden alasajoa ja luomassa uusia SSS-joukkoja joten on viime hetki poistua karjavaunusta malliin brexit.
Suomestakin lähidemokratia ja verorahat häipyy kuin matu saharasta kun kunnat ajetaan alas SOTE-himmelin avulla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

johtopäätös vai mielipide
#2

Vain vertaamalla eri vaihtoehtoja noihin kertomiisi asioihin voidaan muodostaa kunnollisia johtopäätöksiä. Mitä Suomi voittaa tai häviää ilman euroauluetta ? Miksei teollisuus vaadi Suomea pois euroalueesta jos se on haitallinen ? Kaikkiahan kuitenkin myöntävät Suomen seisovan tai kaatuvan teollisuuden kilpailukyvyn mukana.
Tätä voisi jatkaa loputtomasti mutta tärkeimpänä kerro mikä olisi – kansainväliset olosuhteet huomioonottaen – paremmin Suomessa ja/tai suomalaislla ilman kuulumista EU:hun ? Talousko – tuskin ainakaan tullimuurin takana. Vapaa liikkuminen, opiskelu ja asuminen sosiaalietuuksilla – ei taatusti. Oma raha – toisinaan devalvaatio auttaisi, mutta viimeksi lamassa tarvittiin Saksa ja muut isot keskuspankit apuun markan pelastamiseksi, ei siis kestetty ilman apua. Lista jatkuu …

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Mikä oli Suomessa paremmin ennen EU:ta? Mikä ei ollut?

Mikä on Ruotsissa tai Tanskassa Suomea huonommin – jos unohdetaan EU:n ajama haitallinen maahanmuutto – siksi, kun ne eivät kuulu euroon?

Mikä on Suomea huonommin meitä paljon pienemmässä maassa Islannissa tai Norjassa ja Sveitsissä siksi, etteivät ne kuulu edes Euroopan Unioniin? Ei ainakaan työttömyys ja valtionvelka!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#10

Entä moniko kunta tai kaupunki Suomessa haluaa luovuttaa päätösvaltansa ja itsensä Suomen valtion haltuun? Eikö se olisi hienoa, niin sitten voisi Suomi luovuttaa itsenäisen päätösvaltansa EU:lle?

Mitä hyvää on siinä, ettei voi päättää omista asioistaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

EU:ssa ei ole hyviä puolia.
Kauppasuhteet onnistuttiin hoitamaan jo ennen EU:kin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maailma oli ennen yksinkertaisempi
#6

ja Suomi köyhempi sekä vientituotteet varsin rajallisia. Oli Venäjän vaihtokauppaa ja puuteollisuutta ym. savupiippu kamaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Oli Nokia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

HMMMM
Vihainen
#4

MUtsIs on KeHrU

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

asiatonta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

homo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

neekeri

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000