Perussuomalaiset

Risto Simonen

Asumisviihtyisyyden edistäminen lähiöissä ja kaava-alueilla

Puiden poisto kaava-alueella ja lähiöissä

Moottorisaha-addiktio valtaa keväisin monet omakotiasujat ja asunto-osakeyhtiöiden toimijat myös kaava-alueilla.

Samalla kenties unohtuu – puiden poistamisen luvanvaraisuus?

Kaava-alueilla tulisi noudattaa sellaista yleisesti hyväksyttävää toimintaa ja hyvään rakennustapaan tai hyvään yhteiskuntateknilliseen suunnitteluun tai talotekniikkaan liittyvien ratkaisujen sijoitteluun liittyvää rakennustapaa, joka edistää ja ylläpitää ihmisten ja asukkaiden asumisviihtyisyyttä.

Liiankin usein moottorisaha-addikteilta unohtuu myös hyvään oikeusjärjestykseen ja hyvään oikeustapaan kaava-alueilla kuuluva – asukkaiden, naapureiden, kaava-alueilla liikkuvien, luonnossa liikkujien, veneilijöiden, vesimatkailijoiden viihtyisyyden ja estetiikan tajun kunnioittaminen.

Kunnallistekniikan tai talotekniikan ja talon ei tule korostua luonnon keskeltä – vaan näitä tulee kaikilla soveltuvilla tavoilla peittää ja maisemoittaa – erityisesti rantarakentamisessa ja rantakaavoittamisen valvonnassa.

Näin ei kuitenkaan välttämättä toimita – ja tuloksena on järkyttävän näköisiä kaava-alueita ja lähiöitä. Järkyttävän näköisiä ranta-alueita.

Olin tästä asiasta yhteydessä eri tahoihin Suomessa ja havainto on sama. Kiinteistöillä olevaa puustoa hakataan jostain syystä pois ikäänkuin trendinä. Ongelmapuiden poisto on sinänsä perusteltua, jos puut ovat lahoja tai vaarantavat heti tai jatkossa kiinteistön tai muiden turvallisuutta. Mutta.

Onko puuston poistamisen yli-intoilu lähiöissä ja kaava-alueilla Suomessa kehittymässä jo sille tasolle, että myös rakennustarkastajat alkavat jakaa tämän trendin ja intoutumisen

.

Puistomaiset, järkevästi hoidetut asuinalueet, puustot ja pensaikot, perennat ja piha-alueet lisäävät asumisviihtyisyyttä kaikkialla Suomessa. Järjetön ja kaavaestetiikan vastainen puiden hakkuu – vähentävät sitä!

Asialla ei ole niin suurta merkitystä sellaisissa lähiöissä, jotka ovat muutoinkin puistomaisesti toisissaan kiinni. Mutta erityisesti ranta-alueilla asialla on merkitystä. Haja-asutusalueilla puustoa saa poistaa vapaammin ja päätehakkuu voi olla metsänhoitosuunnitelman mukainen.

Perussuomalaiset ovat olleet asumisviihtyisyyden toteutumisesta ja nyt havaitusta uudenlaisesta kaava-alueiden valvonnan repeämisestä huolissaan kaikkialla Suomessa. Onko mahdollista, että virkamiehiin luodaan poliittista painetta – eivätkö he uskalla valvoa tai moittia – esim. asunto-osakeyhtiöiden omistuksissa esiintyvää määrävää äänenpainoa lupavalvonnassa, vaikka järki ja estetiikan silmä soittelisikin hälyytyskelloa.

Ihmisten ja luonnon vuorovaikutuksen ja estetiikan tulee toimia jatkossakin kaavoittamisessa ja sen valvonnassa. Myöskään luonnossa normaalisti liikkuvien eläinten ja lintujen liikkuvuutta lähiöissä ja asuinalueilla ei tule estää – Ne voivat lisätä asumisviihtyisyyttä. (Ellei tiettyjen eläinlajien populaatioiden kasvu paikallisesti vääristä merkittävästi asumisviihtyisyyttä tai aiheuta muuta merkittävää haittaa ympäristölle – tähän ilmiöön tulisi tarvittaessa puuttua erillislainsäädännöllä, ja tästä ilmiöstä on myös esimerkkejä paikallisesti eri puolilta Suomea).

Ihmisten asumisviihtyisyyden kunnioittaminen Suomessa on olennainen osa sitä kansallisomaisuutta mitä me yhdessä jaamme. Perussuomalaisuuteen kuuluu luontomme ja asumisviihtyisyytemme järkevä kunnioittaminen!

Ihminen on osa luontoa – asumisympäristön tulee olla osa luontoa – ihmisen ei tule luonnossa olla vain tekninen toimija. Vaan osallinen ja viihtyjä.

Viihtyisät asumislähiöt ja asuinalueet – ovat meidän kaikkien suomalaisten niin kantasuomalaisten kuin maahanmuuttajienkin, kotimaan matkailijoiden – mutta erityisesti turistien estetiikan silmälle hyve! Hakkaammeko Suomen karuksi – vai rakennammeko sitä yhdessä yhä viihtyisämmäksi?

Pidetään huolta viihtyisästä Suomesta!

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Nimetön
#1

Miksi Persut on vajonneet niin alas että rajoittavat äänestäjiensä sanavapautta kieltämällä uutisten kommentoinin ?
Minusta olisi sama lopettaa koko nettisivu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Timon fani ja kannattaja
#6

Siksi kun Timon ajama linja Hallituksessa on oikea ! ja sitä vasstaan kapinoivat pitää hiljentää.
Meidän pitää tukea Kreikkaa,Meidän pitää ottaa pakolaisia,Meidän pitäää velkaantua.Meidän pitää menettää työpaikkoja !
Ei sinne Brysselin virkaan vastustamalla Eu:n tärkeimpiä arvoja pääse !
Sehän on ihn sama asia jos emme kannusta jotain jääkiekkoilijaa urallaan,ei sekään NHL:n pääse omaan maali kiekkoa lyömällä tai tekemättä mitään.
Meille Timon faneile se olisi unelmien täyttymys jos näkisimme Timon Brysselissä korkea arvoisessa ja palkkaisessa virassa.
Kyllä meidän pitää olla valmiita tinkimään ja säästämän kaikessa sen eteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

? Juurihan kommentoit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ihmettelijä
Hämmentynyt
#2

Ei PerusS.ole vajonut niin alas. Mutta jos viestit ovat vain, juupas, eipäs eikä sen kummempaa, rakentavaa mielipidettä, niin mitäpä niistä julkaisemaan!!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#3

Puut ja kasvit lisäävät viihtyvyyttä ja myös ilman laatua estävät pölyn kulkeutumista ja eristävät ääntä.Myös tärkeät hyönteiset voivat paremmin.Yleensä ulkoilu ja rikas luonto on ihmisten mieleen kaupungeissakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

hmm
Vihainen
#7

Aina tulee uusia ihmisiä, jotka vihaavat puita ja haluavat kaataa esimerkiksi vanhimmatkin tammet. Kun monisatavuotinen tammi kaadetaan, niin uutta ei saada tilalle edes odottamalla, koska nuoret puut eivät nykyään koskaan ehdi enää vanhentua rauhassa, kaatamatta. Kun tätä toistetaan jonkin aikaa, niin tapahtuu se mikä Suomessa on jo tapahtunut: Vanhoja tammia on esimerkiksi Espoossa vain muutamia kymmeniä. Vertailun vuoksi Tukholman alueella niitä on parituhatta, joten vika on kansan luonteessa. Emme arvosta vanhaa ja kauneutta, ja siksi elämme tylsässä ympäristössä nyt ja aina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

On se kumma kun Suomessa ei muka riitä maata ja metsää rakennusten ympäristöön ns. puutarhakaupungeiksi vaan halutaan rakentaa tiheitä metropoleja joissa rakennuskorkeutta rajoitetaan.
Grynderit haluavat metropolien puistotkin jo vuokrakasarmeiksi matumusuille ja maaseudun alasajon karkottamille kantiksille.
http://yle.fi/uutiset/varoitus_yli_100_vuoden_takaa_rakentajien_himoitsevat_katseet_kohdistuvat_puistoihin/8833122

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maja puuhun
#5

Puussahan olisi hyvä asuakkin kun majan tekisi sinne,ajatelkaa kuinka halpaa pakolaisiakin olisi majoittaa sinne ,riuku oksia olisi omasta takaa niin ei tarvitsisi vessoja tehdä ja olisi samalla hoisettu puun lannoituskin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000