Perussuomalaiset

Riku Nevanpää

Vihapuhe, kivapuhe, tyhjäpuhe.

Kokoomus kertoi perustaneensa ”vihapuhe”työryhmän.

No kokkarit tunnetaan jo ennestään turhista toimista.

Kokoomuslaista vihapuhetta Suomen kansaa kohtaan on kuultu jo vuosikymmeniä, nyt perustavat oikein työryhmän laatimaan sitä lisää.

”kivapuhe” ei koskaan tule voittamaan, sillä ”vihapuhe”työryhmillä ja/tai sensuurilla ei totuutta tässä maassa tulla vaientamaan, se vain vahvistuu.

On valitettavaa, että Suomessa jo perinteisesti puututaan vain ja ollaan haluttomia puuttumaan oireita aiheuttaviin ongelmiin.

Kritiikki on oire, mutta ei ongelma.

Vapaa rajan ylittäminen ilman asianmukaisia matkustusasiakirjoja, pelkkä ”taikasana” sanoen on ongelma.

Vielä suurempi ongelma on kun ei ymmärretä lähteä maasta kun käsketään.

Sipilänsekundalla on jo vastuullaan Suomen historian ensimmäinen terroriteko, sekä satoja muita rikoksia.

Nämä kaikki olisi voitu estää toimimalla oikein, mutta unelmalle (rahalle) annettiin valta.

Toivon Turun 2017 iskun jäävän viimeiseksi, mutta pahoin pelkään että uusia on tulossa.

Onhan maassamme tuhansia henkilöitä ilman laillista perustetta, eikä heidän motiivinsa aina ole sitä mitä unelmoijille kertovat tai pahimmassa tapauksessa sitä mitä unelmoijat neuvovat heitä kertomaan.

Sipilän hallitus!

Hävetkää!

Teidän on korkea aika alkaa toimimaan Suomen kansan hyväksi ja sulkea sairaasta multikultista unelmoijat tämän yhteiskunnan ulkopuolelle.

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
#1

Turku oli todellinen kuin käytännön varoitus hallitukselle + viranomaisille.
Yleensä on niin että aina pitää jotain tapahtua jotta liiallinen hyväuskoisuus luottaisi ”entisajan kotosuomeen” erillisenä saarekkeena muusta maailmasta.

T. Seppo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

lintu
#2

Ihmiset saavat olla vihaisia varsinkin, jos politiikka on huonoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Viha kuin katkeruus kuuluu jokaisen ihmisen/kansalaisen tunne arsenaaliin,normaali reaktiona,jos tuntee itsensä/väestöryhmän väärinkohdelluksi.
Ei tunnereaktioita voida kriminalisoida yleensä elämässäkään,etenkään joka ei ole väkivaltaista avoimessa yhteiskunnassa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Mielestäni koko vihapuhe terminä on lapsellinen. Tällaisilla työryhmille Kokoomus ostaa punavihreältä medialta sympatiaa. Ei tässä mitään sen kummempaa ole.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
Iloinen
#5

Paskat, on tärkeää kitkeä vihapuhe, rasismi, natsit ja muut ääriliikkeet pois. Ihan sama onko kyseessä vasemmistoanarkistit, kansallismieliset, ihan mitkä vaan sivistysvaltioon kuulumattomat liikkeet. Kyllä jokaisen täysjärkisen tämä pitäisi ymmärtää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Toi on tärkeä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Riku Nevanpää Harjavallan Perussuomalaisten hallituksenjäsen, varavaltuutettu
Hämmentynyt
#7

Niin, isänmaallisuus ja kansallismielisyys eivät siis mielestäsi kuulu kansallisvaltioon.

No, multikulttiunelmoijiahan riittää.

Jokaisen täysjärkisen pitäisi kyetä ymmärtämään, että kansojen keinotekoinen ja tarpeeton sekoittaminen johtaa lopulta anarkiaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000