Perussuomalaiset

Riku Nevanpää

Kenen joukoissa seisoa?

Tiedote.

Julkaisuvapaa: 26.6.2017 22.00

Pitkällisen harkinnan jälkeen olen tullut siihen lopputulokseen, ettei Perussuomalaiset enää pitkään aikaan ole edustanut sitä puoluetta johon olen liittynyt.

On siis suunnanmuutoksen aika.

Puolueen suunta on muuttumassa kohti oikeaa suuntaa.

Pidän kehitystä pelkästään positiivisena asiana.

Mm. Tästä syystä ilmoitan jatkavani Perussuomalaisten jäsenenä, varavaltuutettuna ja paikallisyhdistyksen pj:nä.

Lisäksi tulen tavoittelemaan Satakunnan Perussuomalaisten puheenjohtajuutta viimeistään vuoden 2017 syyskokouksessa.

Istuva piirin pj on ilmoittanut jo aikaa sitten, ettei enää ole käytettävissä ja etsivänsä itselleen seuraajaa.

Näin ollen pj:n paikka on avoinna viimeistään syyskokouksessa, laajoista etsinnöistä huolimatta en ole löytänyt tehtävään itseäni sopivampaa henkilöä.

Erivaihtoehtoja on jo ehditty julkisuudessa ”puimaan”, hyvä niin.

Tilanne on tällä hetkellä niin kimurantti, ettemme tiedä ketä on enää vuoden vaihteessa mukana, toivottavasti kaikki uv-säteilylle altistuneet ovat ymmärtäneet poistua vapaa-ehtoisesti Perussuomalaisista, nököttämään hillotolpan nokkaan.

Aidot Persut jatkavat kohti kantasuomalaisten hyvinvoinnin turvaamista ja maamme itsenäisyyden säilyttämistä.

Tähän työhön ei audin takapenkiltä tässä maassa kyetä, se on jo nähty.

Elämme poliittista murroskautta, murros vaatii vahvan säännöt osaavan ja niiden mukaan toimivan piirin pj:n ja hallituksen.

”näin on aina toimittu” on muinaishistoriallisuuteen viittaava harhainen käsite.

Ennen oli ennen ja nyt on nyt.

Nykyisyydessä ei puolue-/piirieliitille ole tilaa, vaan koko joukkueen on vedettävä yhtä köyttä kohti voittoa.

Voitto on saavutettavissa, mutta vain toimimalla nykyaikaisten sääntöjen mukaan.

Satakunnan Perussuomalaiset tarvitsevat aktiivisen pj:n, joka uskaltaa ja kykenee kehittää piiriä puolueeseen nähden oikean suuntaan.

Taantumuksen aika on ohi!

26.6.2017

Riku Nevanpää

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Hienoa, että haluat jatkaa kanssamme. Toivottavasti sinut valitaan Satakunnan puheenjohtajaksi. Puolue, Satakunta ja Suomi tarvitsevat sinua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

EXPS
Tyytyväinen
#2

Rikun kanssa samaa mieltä, mutta katson asiaa toisesta kulmasta.
Minulle puolueen nuiva siipi oli ongelma ja koko ajan kasvava sellainen. Kun puoluekokous sitten valitsi mainitun värisuoran, niin oli aika lähteä. Nyt muutama viikko tästä tapahtumasta mieli on levollinen ja tyyni. Sai jättää taakseen sen, jota ei kokenut omakseen. Ei katkeruutta, ei vihaa, ei mitään sellaista. Vain hyvä tunne siitä, että tuli tehtyä oikein. Toivotan kaikille, niin PS jäsenille, paluumuuttajille, lähteneille mitä parhainta kesää ja tulevaisuutta. Tärkeintä, että olette sinut päätöksenne ja aatteenne kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Pitkällisen harkinnan jälkeen olen tullut siihen lopputulokseen, ettei Perussuomalaiset enää pitkään aikaan ole edustanut sitä puoluetta johon olen liittynyt.

NIIN……
Minä Huomasin saman heti Hallituksen kokoamisen jälkeen 2 v. sitten
Kun Soini alkoi persetä myymään oman Ministerin paikkansa eteen jolla se voi tienata Brysseli miljooona viran tietäen 100 % varmasti että tämä vaalilupausten pettäminen kostautuu seuraavissa vaaleissa varmasti,Soini ja Sota-Jussi ja kumppanit pelas upporikasta tai rutiköyhää.

Ennen vaaleja nimim. oli ”persut ei persettä myy” heti vaalien jälkeen muutin nimen ”Persut on perseensä myyneet” nyt oli taas aika vaihtaa nimi. t. Päästiin perseen myyjistä

Suomi tuhottiin Näiden Persu loikkarien ansiosta mm. rahat meni Kreikkaan ,Turkkiin ja Ukrainaan Venäjän suhteet on vedetty vessan pöntöstä alas Pakolais kiintiöt on ylitetty moninkymmen kertaaisesti !!!
Autovero jäi poistamatta . jne.
t.Päästiin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Persuille oli ehdottomasti voitto että päästiin perseen myyjistä eroon jotka piti koko puoluetta vankina tuolle suvakki ja Brysselin ja Merkkelin perseen nuolemis politiikalle,kannatus olisi ilman loikkausta laskenut 5% puolueksi !!
Nyt on mahdollisuudet vaikka mihin kun pidetään huoli ettei näitä pahimpia perseen myyjiä nuolevia ja puollustelevia loikkareita oteta takaisin puolueeseen !!! Ne voi pilata kaiken nousun.
Luottamus on mennyt ,nyt on aika rakentaa uutta luottamusta ilmanniitä jotka sen menetyksen aiheutti !!!! rahat on maalmalla, sosiaali pummit Suomessa ja Autovero poistamatta ja yritysten ja Sijoittajien ja investoijien täne tulemisen esteiden purkamiet tekemättä jotta saisimme tännä työtä ja valuutta tuloa ja hyvinvointia.
Suomi tarvitsee Rauhaa,taloutta joka tuo tänne vuutta tulona rahaa…
Perseen nuolenta ja suun soitto pitää unohtaa omien Brysselin eu/Nato virkojen takia pitää unohtaa nyt.

Päästiin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000