Perussuomalaiset

Riikka Slunga-Poutsalo

Vähiin käy ennen kuin loppuu, meinaan vuosi...

Kävimme eilen puoluetoimiston työntekijöiden kanssa joululounaalla. Tänä vuonna ei omia pikkujouluja järjestetty, ei kerta kaikkiaan ollut aikaa. Flunssakin on kaatanut meistä yhden vuoron perää pois pelistä. Kiittäessäni toimiston väkeä työpanoksesta ja jaksamisesta, jäimme muistelemaan minkälainen joulujuhla meillä viime vuonna oli. Harva muisti, aikaisempien vuosien kerrat kyllä. Tämä antaa hyvän kuvan siitä, millaisella vauhdilla ja minkälaisessa paineessa töitä on tämä vuosi paiskittu. Väsyneitä ilmeitä, juoksuaskelia käytävillä ja iltamyöhään työhuoneen ikkunoista loistavia valoja.

Lounaalta ei lähdetty ”rimpsalle” vaan miltei kaikki palasivat toimistolle, jossa jatkettiin strategiapalavereja, tuumaustunnin valmisteluja ja muita ennen joulua valmiiksi saatavia työtehtäviä. Kotiovi kolahti takanani klo 20:25 joten kun aamulla tuli lähdettyä 6 ja jotain, työpäivällä alkaa olla mittaa.

Ei tullut maailma valmiiksi ennen joulua. Mutta työpöytä siivoutui, rästitehtävät tuli jotenkin hoidettua, kesken jääneet tehtävät tul järjestettyä tärkeysjärjestykseen odottamaan tulevaa vuotta. Jotain jäi tekemättä, olen siitä aivan varma.

Nyt on kuitenkin aika sammuttaa työpisteen valo ja keskittyä hetkeksi perheeseen, pipareihin ja kinkunpaistopuuhiin. Ja ne joululahjatkin tulisi rakkaimmille varmaan jossain vaiheessa etsiä.

Puoluetoimisto sammuttaa valot jouluksi, virallisesti palailemme arkeen uudenvuoden jälkeen, osa vasta loppiaisen. Mutta jos vanhat merkit paikkansa pitää, ensi viikon torstaina puoluetoimistolla kokoontuu puolet porukasta, vaivihkaa ja ”ihan vain tarkistamaan pari asiaa”. Nämä hommat nyt vain on sellaisia, että irtautuminen on vaikeaa.

Kiitos Sinulle, että olet kulkenut tätä vuotta mukanamme. Kiitos jäsenille jaksamisesta, pitkästä pinnasta ja kovasta työstä. Kiitos myös meidän puoluetoimiston henkilökunnalle. Ootte lomanne ansainneet! Ja kiitos myös yhteistyökumppaneillemme!!

Ai niin, päivän korvamatona on soinut Jope Ruonansuun joululevy…varsinkin biisi ”Pakollinen joulu” …toimiston väki kiittää 😀

Politiikkaa: Viimeisen vuoden ajan muut puolueet ovat kilvan irtisanoutuneet yhteistyöstä meidän kanssa koska ”arvopohja”. Meidän arvopohja ei kestänyt pääministerin vetämän ilmastopoliittisen työryhmän päättömiä ja Suomelle kalliiksi tulevia, hyödyttömiä linjauksia. Julkaisimme tänään oman ympäristöpoliittisen ohjelman ja se on poikkeuksellisen painavaa tekstiä. PS on ympäristön puolella, mutta tolkulla ja maalaisjärjellä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
#1

Oi ihana Riikka, hyvää joulua ja kiitos itsellesi työntäyteisestä vuodesta ja kaikesta työstäsi PS:n hyväksi. Kevään vaaleja kohti PS101!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

hyvää joulua lauralle riikalle arjalle leenalle ja kaikille perussuomalaisille, keväällä tavataan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#3

Jouluista arvopohjaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Elpykää nyt kunnolla,voimia keräten. Sitten vain uusin voimin Suomea parantamaan.
Pitäkää linja, vaikka ”kuraa tuleekin” ja muut peloissaan vieroksuvatkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Kohti uusia , Jytkyjä !?! Ei tällä kertaa muuta sanottavaa !? Sanotaan nyt viellä ,Hyvää Uutta Voutta !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000