Perussuomalaiset

Riikka Slunga-Poutsalo

Enemmän, kovempaa, nopeammin!

110 kommenttia

Hyvin hämmentynein tuntein tutkiskelin tämän päivän YLE:n gallupia. Ainoana hallituspuolueena meidän kannatus on laskenut miltei prosenttiyksikön edellisestä kuukaudesta. Miten se olemme aina me, jotka otamme vastaan iskut koko hallituksen puolesta? Onko todella niin, että teemme huonoa työtä hallituksessa (verrattuna mihin?). Onko niin, että puolueemme politiikan painopisteet ovat väärässä paikassa ja ministerit niin ”kikseissään” Audin takapenkistä, että totuus on jo ennättänyt unohtua vai mistä on kyse?

Perussuomalaiset ovat ainoa eduskuntapuolue, joka on päättäväisesti ajanut omaa maahanmuuttopoliittista ohjelmaa jo edellisellä eduskuntakaudella. Viime keväänä julkaisimme kattavan maahanmuuttopoliittisen ohjelman, joka tyrmättiin, mutta josta pienenkin osan toteuttaminen olisi ehkäissyt nyt käsillä olevaa katastrofia. Oppositiosta ei voi vaikuttaa hallituksen päätöksiin, joten tämä syksy on ollut ensimmäinen todellinen mahdollisuus saada muutoksia maamme harjoittamaan maahanmuuttopolitiikkaan.

Keväällä kannattajiemme selkeät poliittiset kärkiteemat olivat maahanmuutto, veroeurojen riittäminen elämiseen ja moraalikato. Nyt yhtäkkiä olemme maassamme siinä tilanteessa, missä nimenomaa maahanmuutto ja veroeurojen riittävyys linkittyvät tiiviisti toisiinsa. Veroeurot eivät riitä elämiseen ja Suomen veroaste on korkeampi kuin muualla EU:ssa. Samaan aikaan turvapaikanhakijatulva on tuottamassa vaivihkaa ison, ennalta arvioimattoman kuluerän ja pahimmassa tapauksessa halpatyövoiman markkinat. Oikeudentuntoomme ei mahdu se, että spontaani turvapaikanhakija saa paremman kohtelun yhteiskunnalta kuin omat kodittomamme leipäjonoissa. Äkkiseltään voisi kuvitella, kun tämä on ollut se suurin meidän äänestäjäkuntaa huolestuttanut asia, niin Perussuomalaisten olemassaolo koettaisiin vastaukseksi tarpeeseen. Vai olemmeko olleet väärässä koko ajan?

Jos lähdetään siitä, että ”rajat kiinni –politiikan” kannattajia on joka puolueessa, eikä vain esimerkiksi koko meidän eduskuntaryhmällinen kansanedustajia, hidastempoinen lainsäädäntötyö näkyisi muidenkin hallituspuolueiden kannatuksissa. Mutta ei. Keskustan kannattajia ei näytä paljoa tilanne ja sen hidas ratkaisu vaivaavan ja kokoomuksen kannattajien joukossa on väitetty jopa olevan tyytyväisyyttä sen suhteen, että maahamme saadaan halpatyövoimaa (linkki).

Tiedämme kyllä myös vihervasemmiston kannan yleensäkin maahanmuuttopolitiikkaan. Se on kutakuinkin päinvastainen kuin meidän omamme. Eli on selvää, että tahot jotka ovat mm. akuutista turvapaikanhakijakriisistä huolestuneita, eivät välttämättä hakeudu vihervasemmiston suojiin.

Kun seuraa sosiaalisen median uutisvirtaa, puolueemme palauteboksia tai iltapäivälehtien lööppejä saati ikäihmisten kommentteja jopa Ruokolahden torilla, niin suurin osa huolista ja hädästä koskee tätä akuuttia kriisiä; turvapaikanhakijoita, vastaanottokeskuksia, puskaraiskauksia jne. MTV3 julkaisi juuri tutkimuksen, jossa yli puolet suomalaisista olisivat halukkaita tiukentamaan maahanmuuttoa.

Ministerimme ovat hakanneet tiukennuksia hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan ennen näkemättömällä tavalla. Hallitusohjelman laimeiksikin väitettyjä kirjauksia Vihreä Lanka -lehti kauhisteli, budjettiriihen aikana julkaistu toimenpidelistaus sai jopa YLE:n uutisoimaan, että nyt on maan maahanmuuttopolitiikkaan tulossa rajuja kiristyksiä. Jokainen asiaa hetkeksi miettimään pysähtyvä voi tajuta sen, että mikään muu puolue ei olisi näitä asioita vaatinut tai esiin nostanut, ellemme me. Silti kannattajamme ovat malttamattomia, päätöksiä toivotaan enemmän ja nopeammin.

Ehkä olemme väärässä. Ehkä käsillä oleva turvapaikanhakijakriisi ei olekaan suomalaisille tärkeä. Jos olisi, eikö olisi silloin loogista, että se puolue joka ajaa näihin muutosta kokisi gallupnousua, vaikka toimenpiteet asioiden eteenpäin menemisestä olisivat hitaita? Tapahtuu sentään jotain mitä muuten ei ollenkaan? Eikö silloin nimen omaa pitäisi antaa tuki sille porukalle, joka yrittää? Joukkovoimaa ja taustatukea? Massaa, kannatusta, painetta muiden puolueiden päättäjille? Tätä me haluamme, tähän me haluamme muutoksen?

Norsukin syödään paloissa, työ jatkuu gallupeista huolimatta.

Osallistu keskusteluun!


110 kommenttia
srvstr
#1

Soinin sloganeille kyhätty kupla puhkeaa kovaa ja nopeaan, ei sen enempää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#7

Riikka, hyvin kirjoitat!

Galluppeja ja kommentteja mahtuu maailmaan. Ystävä- ja tuttapiirissäni ei olla moksiskaan, kyllä me ehdimme nähdä valoisampiakin aikoja.
Ei me kaikki olla malttamattomia.

Huomenna klo 7.10 on Hanna tv:ssä, sopivasti aamukahvin aikaan….. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Perussuomalainen
Tyytyväinen
#9

Kahvit juotu . 🙂 Mäntylää peukutan!

”Ministeri: Turvapaikanhakijoiden sosiaaliturvaa pienennetään merkittävästi.” (MTV3 , 4.12.)

Mäntylän mukaan myönnettävän tuen määrä siis vähenee. Kannatan todellakin myös tuen vastikkeellisuutta . Järjetön ajatus, että maksettaisiin tukirahaa siitä, että riuskat sällit makoilevat tyhjän panttina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lissu60
Vihainen
#12

Uskon tiukennuksen, kun näen sen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

JK
#14

Juuri näin. Ensinnäkin puoluejohdon ylimielinen suhtautuminen puolueen matukriittiseen siipeen alkaa todella nyppiä. Tässäkin piilovittuillaan että maahanmuutto ei kiinnostaisi. No heh heh.

Todellisuudessa, se mitä on tehty ei riitä alkuunkaan. Menossa on Suomen miehitys ja mitään ei tapahdu, puhetta kyllä riittää. Siinä vaiheessa kun laitatte ne rajat kiinni, niin ettei tänne oteta enää ainuttakaan matua, persujen kannatus pomppaa 40%. Jos tätä ei tapahdu ja pian, kannatus jatkaa laskuaan.

Itse katselen jo uutta vaihtoehtoa äänelleni, toivottavasti maahan saadaan oikeasti ”äärioikeistolainen” työväenpuolue. Pitäkää tunkkinne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Esa Nahka, työttömyysministeri
Vihainen
#8

”Keväällä kannattajiemme selkeät poliittiset kärkiteemat olivat maahanmuutto, veroeurojen riittäminen elämiseen ja moraalikato. ”

Moraalikato: SSS-hallituspuolueiden edustajat heti ensitöikseen nostavat omia ja avustajiensa palkkoja, kun Suomi on kriisissä. Missä oma johtamisen esimerkki?! Samaan aikaan vaaditte muilta palkanalennuksia, ja työttömien menemistä puoli-ilmaiseksi töihin. Samaan aikaan AY/EK-eliitti ja kuntien ja valtion vitkaköpit voivat hyvin, eikä tarvitse joustaa mistään – ei edes ylipitkistä lomista tai 5-vuoden irtisanomissuojasta.

Ja hyvin on riittäntyt veroeurot partapoikien elättämiseen. Veroparatiiseistä käsin toimivat terveystalot ja mehiläiset (= pörssiyhtiöt) ovat perustaneet VEK:sia veronmaksajien piikkiin kuin sieniä sateella. Samaan aikaan veronmaksajille valitetaan, kun ei ole rahaa (kuin elintasopakolaisten ja SSS/SDP-virkamiesten päivähoitoon).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

jatu
Tyytyväinen
#4

Ei tarvitse ihmetellä tuloksia, ne juuri siellä missä niiden pitääkin olla. Olette pettäneet kaikki vaalilupaukset mitä ennen vaaleja suurella paatoksella lupasitte.
Te saitte ihmiset vaaliuurnille, pointsit siitä!

Kaikki muu vaalien jälkeen on ollutkin pelkkää teatteria. Pitäkää peukut pystyssä ettei hallitus hajoa omia-aikojaan. Pitkä kausi oppositiossa alkaa takiaispuolueena. Tilanteesta on turha hakea muita syyllisiä, ihan itse aiheutettu krapula.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kiti
Vihainen
#5

En yhtään ihmettele kannatuksen laskua.
”Pakolaiset”, ei pitänyt leikata huonommassa olevilta ja juuri meiltä viedään eniten. Äänestin persuja, mutta en todellakaan äänestä enää! Kaikki lupaukset on petetty, keskusta ja kokoomus vievät kuin kuoriämpäriä. En sen puoleen äänestä ketään muutakaan. Kaikki samanlaisia paskanpuhujia ja omia etujaan ajavia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#6

Eli haluat että sinua viedään kuin kuoriämpäriä? Ja kyllähän sinua viedään. Nythän sinulla on edustaja hallituksessa. Miten se oli?. Kaikkein heikommassa asemassa olevat vapautetaan yleverosta. Varmaan täydellinen virhe ja takinkääntö perussuomalaisilta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

mökö
Hämmentynyt
#10

Yle vero vaikuttaa eläkeläisen tuloihin noin 4 euroa kuukaudessa . Onko se siis suuri apu eläkeläisen eloon ? Tätä ei siis kannata kauheasti hehkuttaa .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Partalainen
#11

Eipä niin mutta oikea suuntainen. Takuueläkkeen 23e/kk nousu (2016-alussa) on kuitenkin 23e parempi kuin sosialisti Antti Rinteen lupaama 10e/kk, jonka senkin hän jätti toteuttamatta, vaihtaen eläketulovähennykseen, joka ei auta euroakaan pieneläkeläistä, jonka eläke on verovapaa. Myös eläkeläisten asuntotukileikkauksen peruuntuminen on pitkälti laskettava persujen ja Hanna Mäntylän saavutukseksi. Ei sitäkään oppositiosta pystyneet sosialistit peruuttamaan! Asiat asioina ja nyt malttia ja työrauhaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#13

Minua 4 euroa ei hetkauta mihinkään suuntaan. Siltikin on paljon ihmisiä, joille tuo on paljon rahaa, suorastaan elinehto, tärkeä asia.
Duunari on nyt pettynyt, kun ei saa 20c:n palkankorotusta. Eikä kyllä ikinä eikä koskaan äänestä persuja. Kaikki on suhteellista kun päätä leikataan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sulje

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000