Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Yle ei saa olla punavihreiden temmellyskenttä

Laki Yleisradiosta sanoo näin: ”Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia”.

Nyt punavihreiden temmellyskentäksi joutunut Yle rikkoo toiminnoissaan lakia Yleisradiosta. Siksi hallintoneuvoston pitäisi toimia Ylelain mukaisesti eli ”huolehtia ja valvoa, että julkisen palvelun ohjelmatoiminnan mukaiset tehtävät tulevat suoritetuiksi”.

Nyt Ylen johto ei toimi lain edellyttämällä tavalla. Siksi pitää vaatia lainmukaista toimintaa. Ellei muutosta tapahdu, johdossa pitää vaihtaa henkilöitä. Se kuuluu Ylen hallituksen tehtäviin.

Ellei hallitus ole kykenevä tai halukas vaatimaan, että Ylen ohjelmatoiminnassa noudatetaan Ylelakia, on hallintoneuvoston vaihdettava hallituksen jäseniä.

Yleisradio ei saa olla yhden kuppikunnan äänitorvi. Siihen on tultava nyt loppu.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Kokoomuksen Arto Satonen YLE:n Hallintoneuvoston Puheenjohtajana pitää huolen siitä mitä saa YLE:ltä saa kansalle uutisoida!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

No nyt tuo saa,sana tuli vahingossa kahteen kertaan,mutta eiköhän tuosta selvän saa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Sheikki Laakso VR:n hallintoneuvoston puheenjohtaja, mutta junat kulkevat miten sattuu ja loput peruttu. Saihan kuitenkin ulosottovelkansa veronmaksajien maksettaviksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Hallituksen lähikoulupakko on saanut jo ennustetun koronatartuntaketjunsa, Porvoossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Tuskin kuullaan mitään asiasta valtamediassa, se sotisi hallituksen politiikkaa vastaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Hallintoneuvoston PerusSuomalaiset jäsenet , tulee tästä edespäin tarttumaan kaksinkäsin YLE n epäoikeudenmukaiseen toimintaa !?! Jos ei muuta , niin ainakin merkauttamaan erävä mielipide ja oma esitys !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

©️srv?str®️
#11

Hallintoneuvoston kokous tuli ja meni vaan hiirenhiljaa tuloksista persut: https://www.suomenuutiset.fi/hallintoneuvoston-perussuomalaiset-jasenet-ovat-huolestuneita-ylen-puolueettomuudesta/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Eduskunnassa on porvari enemmistö. Peiliin katsomisen paikka. Eduskunnassa oli myös silloin porvarienemmistö, kun annoitte punaHaloskan muuttaa Perustuslakia niin, että sosiaaliturvamme kuuluu kaikille maahantunkeneille, eikä mitään tarpeellisia uudistuksia voi tehdä, koska punaHaloska sai muokattua Perustuslain tekstin niin. TE hyväksyitte senkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Keskiviikkona julkaistava puoluegallup karmeaa luettavaa. Miten Messias kommentoi ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

En ole messias, mutta vaikka eduskunnassa on porvarienemmistö, hallituspuolueet ja -puolueita tukevat yhdessä kääntävät eduskunnan voimasuhteet sosialistien eduksi. Rajanveto on hankalaa, kun esim. rkp on ja ei ole sosialisteja, kuten myös kepukin. Vaaleilla ei juuri ole merkitystä, onko eduskunta sosialistinen tai ei sosialistinen, tukea on käytännössä aina otettava jommalta kummalta puolelta. Vain kaksipuolue järjestelmä takaisi järjestelmän puolen, mutta kukaan ei tässä poliittisessa kaupankäynnissä moista halua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Ruotsidemokraatittien Åkensson Dagens Efterissä : EU:n ID -ryhmän Venäjämielisyys tuhon tie. Salvinin kannatus putoamassa kirkkoveneestä kahden melottavaan kajakkiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000