Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Venäjä on tarvittaessa eristettävä urheilussa ja kulttuuriss

Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoo, että Venäjä ei voi osallistua G8-ryhmän kokouksiin ennen kuin maa suostuu toimimaan yhteisten arvojen mukaan ja kunnioittamaan valtioiden laillisia rajoja.

 
– Tapaamme Elmaussa seitsemän maan ryhmänä emmekä kahdeksan maan ryhmänä Ukrainan tilanteen kehittymisen takia, Merkel sanoi puheessaan parlamentille.

G7-maat tapaavat kesäkuussa Saksan Baijerissa ilman Venäjää. Kokoukseen osallistuvat Kanadan, Ranskan, Saksan, Italian, Japanin, Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen johtajat. Myös EU:lla on edustaja kokouksessa.

– Mielestämme G7 on arvojen yhteisö. Se tarkoittaa, että työskentelemme yhdessä vapauden, demokratian ja lainvoiman eteen. Se tarkoittaa maiden lakien ja alueellisen koskemattomuuden kunnioittamista, Merkel sanoi.

Näin uutisoi Taloussanomat.

Olen erittäin tyytyväinen Euroopan merkittävimmän valtion johtajan kannanottoon. Ja siihenkin, että sitä mukaa kun kansalliskiihkoinen Venäjä on jatkanut rymistelyään, Saksa on tiukentanut näkemyksiään Venäjän suhteen.

On selkeä ja täysin hyväksyttävä lähtökohta, että demokraattisten maiden edustajat eivät voi hyväksyä sotaa nykyaikaan kuuluvana menettelynä. Siksi sotiminen on estettävä kaikkia mahdollisia muita keinoja käyttäen.

Tärkein keino on talous. Siinä asiassa Venäjä on heikoilla ja muut maat vahvoilla. Siksi sitä ruuvia on kiristettävä.

Tähän saakka painostuskeinoja ei ole ulotettu esim. kulttuuriin ja urheiluun. Mielestäni myös näillä alueilla Venäjä on eristettävä ellei selkeää muutosta parempaan tapahdu.

Mielestäni on erittäin tärkeää, että taloudellisia ja muita aseettomia painostuskeinoja on lisättävä asteittain niin kauan, kunnes Venäjä suostuu työskentelemään vapauden, demokratian ja lainvoiman eteen sekä kunnioitamaan toisten maiden alueellista koskemattomuutta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
Luultavasti urheilun
#1

saralla Venäjän eristäminen ei tätä nykyä johtaisi tavoiteltuun tulokseen. Jalon urheiluhengen näkyvä loukkaaminen päinvastoin käännyttäisi yhä useamman venäläisen penkkiurheilijan Putin-propagandan rakentaman isänmaallisuus-myytin palvojaksi.

Sen sijaan venäjän kielen ja venäläisen kultturin levittämistä länteen pitää tässä vaiheessa suitsia, koska putinilaisen sotadoktriinin mukaan venäläisiä ja venäjänkielisiä tullaan aina ja pyhästi ”puolustamaan” joka puolella maapalloa. Tässä vaiheessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei ainoa
#6

Mitä ihmettä USA tekee siellä kokouksessa, jos perusteena on valtioiden laillisten rajojen ja yhteisten arvojen kunnioittaminen? Mitenkään Venäjän toimia puolustelematta, kyllä samat säännöt pitäisi koskea kaikkia valtioita, etenkin jos valtio toimii YK:n päätösten ja suositusten vastaisesti! On se kumma juttu, kun me länsimaalaiset hyväksymme ns. länsimaisten sivistysvaltioiden laittomuudet ja tuomitsemme toisten, eri tavalla ajattelevien teot! Tarkoitan Irakiin hyökkäystä ja Gaddafin vallasta syöksemistä, molemmissa valtioissa on siitä lähtien ollut täysi kaaos ja me eurooppalaiset saamme maksaa molemmat teot suurina pakolaistulvina! Lähetetään pakolaiset sinne minne kuuluukin, Yhdysvaltoihin, maksakoon itse laskunsa ja vastatkoon teoistaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Oikein
Utelias
#9

Meillä on Suomessa ihan omat ongelmat. Antaa nyt venäläisten hoidella omiaan. Eristäminen ja joillakin kaksinaismoraalisilla puolimädillä länsiarvoilla meiskaaminen ei ole meidän suomalaisten asia. Lopetetaan tämä maailmaa syleilevä moralisointi, josta mm. syytämme demareita ja vihreitä. Älkäämme olko USA-propagandan juoksupoikia kuten he.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

YK todellakin
#10

on jäänyt näkyviltä viime vuosina. Ei vähiten siksi, että turvallisuusneuvostossa istuu kaksi nationalistista totalitarismia, jotka sallivat hirvittävät erot kansalaistensa välillä, mitä tulee ihmisoikeuksiin. Tosi harmillista, että YK:n ääntä imitoivat ties mitkä viritelmät. YK:n merkitys ja tarkoitus on hämärretty.

Viime aikoina näillä palstoilla on riittänyt Saddamin ja Gaddafin ymmärtäjiä. Näiden ymmärtäjien mielestä nuo psykopaatit muka hallitsivat kansojaan mallikkaasti. Aivan hillittömiä murhaajia kumpikin olivat, tosiasiassa. Saddamkin käytteli kaasuja lapsisotilaita ja kurdeja vastaan. Kumpikin teki kaiken estääkseen sen, että maan suuren johtajan valtaa olisi koskaan testattu demokraattisissa äänestyksissä. Oma suku ja hyvät ystävät sen sijaan lihoivat ns. tavallisen kansan hävitessä ylimmän vallan näköpiiristä.

Vrt. itänaapurimme Valtu. Jos et satu tietämään, suurkaupunkien keskustojen ulkopuolella kansan elinolot vaikuttavat vähän muulta kuin Valtun elehtimiset antavat ymmärtää. Käy kesälomamatkalla Aivopestyjen Paratiisissa ja tutustu!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Becks
Utelias
#2

Moi Reijo,

Minkä puolueen kansanedustaja olet? Perussuomalaisten listoilla sinua ei eduskunnassa näy?

Miten mielestäsi nuo haluamasi demokraattiset ja lainvoiman tavoitteet toteutuvat EU:ssa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hyvin toteutuvat!
Iloinen
#7

Vielä ei olla EU:ssa hyökätty toisiamme vastaan toistemne maa-alueita anneksoimaan ja p***aa verenvuodatuksen päälle jauhaen. Pysymme järjellisinä. Vaikka Vallu muuhun yllyttäisi.

Postkommunismi eli putinismi ei yksinkertaisesti sanoen pärjää globaalissa ideologioiden kilpailussa 🙂 Putin-stalinismiin luottavat ainoastaan surkeasti älyltään jälkeenjääneet orjasielut. Tai tietysti muutkin, jos heidät sorrettuina väkivalloin pakotetaan.

Luehan vaikka Dostojevskia, niin ehkä vähitellen käsität, ettei aitovenäläisen tradition henki ole nykyisen KGB/FSB-Kremlin henki.

Hyvä, että venäjätrollausta on näinä päivinä paljon käsitelty Suomen mediassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Täysin ei pidä olla venäjävastainen ja useinhan käy niin että eristyksessä ollessaan voi kansakunta kuin ihmisetkin olla vaarallisimmillaan.
Ehkä on myös niin että kansa osaltaan on väärin johdettua poliittisissa käänteissä mitä kansalle viestitellään.
Valtava maa väestöineen ja rikkauksineen mutta valtavat ovat myös ongelmat – kaikki tuo yhden miehen varassa – suuri valta sumentaa kansanomaisuuden kuin toimivan oikeudenmukaisen demokratian.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Me täällä vain omaa mediaamme seuraten uskomme olevamme ainoa oikeassa oleva taho maan päällä – kuten muutkin eri maiden kansalaiset omissa maissaan vastaavasti -kuten eri uskonnot omista uskonnoistaan muihin uskontoihin nähden- itse oikeauskoisia – muut vääräuskoisia.

Jos seuraisimme monipuolisesti eri maiden medioita ja eri intressipiirien julkaisuja niitä vertaillen, faktoja ristiin vertailemalla koetellen, saisimme aivan erilaisen kuvan maailmasta.

Jos oikeasti joku uskoo mediamme Venäjä- ja Putin-pelottelua, joka ylilyövyydeltään ja kansan aliarvioinniltaan hakee vertaistaan, hän todella ei koskaan ole seurannut muiden maiden medioita eikä omaa juuri lainkaan kriittistä ajattelua, yleissivistystä tai elämänkokemusta.

Kannattaa tutustua vaikkapa, mitä Helmut Schmidt, Mikhail Gorbatshov ja Henry Kissinger ajattelevat nykyisestä kriisistä. Heillä on vuosikymmenien kokemus maailmanpolitiikasta ja sen kriiseistä. Jos et jaksa tai osaa etsiä tai kieliä, he näkevät tilanteen syyksi sen, että Yhdysvallat on tuonut tukikohtansa, erityisesti ohjuspuolustusjärjestelmänsä aivan Venäjän suurten kaupunkien lähelle, rikkoen lupauksensa. Venäjä ei suostu tähän enää, se pelkää sitä. Yhdysvaltain tulisi käyttäytyä luottamusta herättävämmin. Kun tähän lisätään lukuisat vallankaappaukset, terroristijoukkioiden tukemiset ja laittomat pommitukset, viimeksi Jemenissä, joita Yhdysvallat on liittolaisineen tehnyt, järjestänyt tai tukenut, myös Ukrainassa, jolla yritti saada Krimin tukikohdakseen ja luonnonvarat yhtiöilleen, tämä pahentaa epäluuloa. Ei ihme, jos venäläiset ajattelevat, että Yhdysvallat haluaa Venäjänkin luonnonvarat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Oletko Nimetön
Utelias
#8

muuten sama mies, joka SU:n kotimaan uutisten alla kirjoittelee samalla nikillä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Eristetään nyt USAkin, joka liittolaisineen ja jonka toimittamin asein pommitettiin Jemeniä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000