Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Valehtelun ja solvaamisen kupla puhkesi

Maassamme järjestettiin laajoja mielenosoituksia ”turvapaikanhakijoiden” puolesta. Innokkaimmat menivät jopa Pohjois-Ruotsiin kertoakseen miten Suomeen pääsee ja millä tavalla heitä täällä sitten hyysätään.

Pääministeri Juha Sipilä ilmoitti antavansa talonsa ”turvapaikanhakijoiden” käyttöön. Ministeri Alexander Stubb tviittasi, että ”monikulttuurisuus on rikkautta. Ei minulla muuta”. Maahanmuuttoasioista vastaava ministeri Petteri Orpo leimasi rasisteiksi henkilöt, jotka epäilivät ”turvapaikanhakijoiden” motiiveja. Suvaitsevina ja hyvinä itseään pitävät kansalaiset olivat tietenkin samaa mieltä. Perinteinen media jakoi heille auliisti palstatilaa. Rasisti-, fasisti- ja natsihuudot raikuivat.

Mikä on tilanne nyt?

Mielipidekyselyn mukaan 88 % suomalaisista on valmis rajoittamaan maahantuloa. Varsinkin presidentti Sauli Niinistön puheenvuoron jälkeen yhä useampi uskaltaa sanoa ääneen, että kyseessä on kansanvaellus. Tänne tulee paljon ihmisiä lähinnä paremman elintason toivossa.

Kansalaiset eivät enää ole johdateltavissa. Heillä on silmät ja korvat päässä, ja he pystyvät tekemään ihan omia johtopäätöksiä maahantulon syistä ja seurauksista. Somen aikakaudella päin naamaa valehtelu ja tosiasioiden kieltäminen ja salaaminen ei kerta kaikkiaan onnistu!

On olemassa sellainen elin kuin Julkisen sanan neuvosto. Jos lehti väittää ”että Matti kävi kaupassa”, mutta todellisuudessa ”Matti ei käynytkään kaupassa”, niin silloin JSN päättää, että ”Matti ei käynytkään kaupassa” ja lehti on velvollinen julkaisemaan JSN:n näkemyksen asiassa.

Sen sijaan jos perinteinen media valehtelee kertoessaan maahantulijoiden olevan ”turvapaikanhankijoita”, niin sellainen täysin tietoinen valehtelu on hyväksyttävää.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


24 kommenttia
Ja niin totta
Hämmentynyt
#1

Hyvä, että pidä tätä asiaa yllä. Ikävä kyllä meillä ja Euroopassa on ne ehkä kaikkein tyhmimmät päättäjät joten mitään järkevää ratkaisua ei näiden osalta voi odottaa….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vastenmielisyys > viha > väkivalta
#7

Odotettavaa oli mamukriittisyyden kasvaminen. Viimeisenä on suoran toiminnan vuoro eli väkivalta ellei tuloksia tule.

Sipilän, Stubbin ja Orpon ja median mukana meni tavallisia kansalaisia, jotka osoittivat kuuliaisuutensa olemalla samaa mieltä. Suvaitsevaisuus oli/on hyvin yksipuolista. Muut leimattiin armotta. Jopa epäily motiiveista tulla Suomeen oli ministeri Orpon suulla sanottuna rasismia!
Kukaan ei halunnut tuhota työpaikkaansa ja uraansa joutumalla immoseksi.

Realistit osasivat nähdä tulevaisuuteen – kuten Halla-Aho.
Kaiki meni kuten J.H. sanoi jo vuosia sitten.
Olisi kannattanut..

88%a kansasta haluaa poistaa maasta nuo muukalaiset eikä enempiä saa tänne tuoda. Nyt olisi suvakkien aika tunnustaa tosiasiat.

Suhteet muukalaisiin ovat kaikissa kunnissa pahoin tulehtuneet. Esim. Lieksa kiehuu vastenmielisyyttä ja aitoa vihaa muukalaisiaan kohtaan. Tilanne pahenee vuosi vuodelta. Kotoutuminen ei auta. Ainoa keino on poistaa paikkakunnalta somalit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

SMP harjaa
#9

”Varsinkin presidentti Sauli Niinistön puheenvuoron jälkeen yhä useampi uskaltaa sanoa ääneen, että kyseessä on kansanvaellus.”

Paitsi persut. Ne hämillään painavat katseensa lattiaan ja pelkäävät Harjaa. Ja ovat ihan hiljaa.

Kokoomuksesta sentään vielä löytyy joitain ihan oikeasti kansaa edustavia kansanedustajia:

http://www.imatralainen.fi/artikkeli/367123-kansanedustaja-kopra-rikollisista-turvapaikanhakijoista-leima-takapuoleen-ja-ulos

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Päin vastoin kultaseni! Trollauksesi on niin kovin lapsellisen läpinäkyvää.
Ainoastaan persut ovat aidosti mamukriittisiä. Kaikki aloitteet mamukiristyksiin tulevat persuilta. Ei muilta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Stubbido-landia osaa
Vihainen
#11

Valtio rankaisi ennätysmäärää työttömiä – syynä työtarjouksien laiminlyönti. Työnhakuvelvoitteen laiminlyönnistä annetut karenssit nelinkertaistuivat kolmessa vuodessa. Tätä selittää työtarjousten määrän kasvu sekä työttömien aiempaa tiukempi valvonta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reserviläinen
Hämmentynyt
#2

Suomen nykyinen poliittinen ja viranomaisjärjestelmä on valtamedian tuella täysin hirttäytynyt tarinaan ”keisarin uusista vaatteista”.
Kukaan heistä ei uskalla puhua tarinaa vastaan koska eri mieltä olevat potkaistaan pois ”piireistä” ja ”rahakaukalolta”.

Valitettavasti nyt ei puhuta keisarin vaan kansan työpaikoista, kodeista, arkivaatteista ja jokapäiväisestä ruuasta jotka herrat varastavat muslimisuojateilleen, ja se osa eliittiä joka osaa lukea kansaa on jo keräämässä korruptiorahojaan ja karkaamassa Brysseliin tai Portugaliin.

Kansa maksaa laskun herrojen seikkailuista päättävissä pöydissä, kuten on aina joutunut tekemään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut "ei" persettä myy
#3

Parasta mitä Suomessa on tapahtunut vuosikymmeniin on Presitentin puheet. Presitentti sanoi medialle että pakolaisten tekemiä rikoksia ei saa peitellä ja tämän vuoden alusta asti on kerrottu peitellyt raiskaukset jne.. paljon rehellisemmin kuin ennen. Oli hyvä että Presitentti puuttui Median sensuuriin ja rajoitukseen.Ennen vuoden vaihdetta van yksi lehti MV-lehti uskalsi kertoa rehellisesti asiat niin kuin ne on.
Vai oliko taustalla Presitentin pelko että MV lehti ja katupartiot perustaa puolueen ja siitä tulee seuraavissaa vaaleissa suurin puolue ,koska eihän kansa Suomessakaan tyhmää,ei kaikki ole sinisilmäisiä suvakkeja jotka hyötyisi tästä maailman lopun menosta, Kyllä Suomessa on rehellisiä isänmaallisia moraalinsa säilyttäneitä kunnon kansalaisia vielä.
No oli miten oli n,iin pääasia että lehdistön vapaus nousi uudelle tasolle Suomessa 2016 siitä kiitos Saulille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nyt hymyilyttää
#4

Tossavaisen pappa ja Julkisen sanan neuvosto 🙂

Tähän astihan juuri ne valehtelua harrastavat kanavat kuten hänen suosikkinsa MV-lehti eivät kuulu JSN:n alaisuuteen, joten sitä ei voi vaatia vastuuseen. Olisiko kaksinaismoralismia, vaiko tosiasioiden tunnustamista siis vaatia vanhalle medialle rehellisyyttä ja unohtaa kokonaan sellainen p*a median yhteydessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

osa-aika duunari
#5

Mutta mitä hyötyä siitä on, vaikka 88 % suomalaisista on valmis rajoittamaan maahantuloa. Kun päättäjillä Perussuomalaiset mukaanlukien on asenne vamma.

Mietitään persu ministeri Jarinkin kommenttia:
Venäjältä tulee JOITAKIN HAKIJOITA. Todettakoon kolmella edellisellä viikolla tulijoita oli 396.

Kun vuonna 2014 tuli 3651 turvapaikanhakijaa, meteli oli Persuilla kova.

Mutta nyt ei Persuille 500 kuukausivauhti ole kuin ainoastaan joitain.

Niin tää maailma muuttuu, vai mitä Tossavainen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#6

Kuluvana vuonna Venäjältä Lappiin on tullut 939 turvapaikanhakijaa. Heidän joukossaan on 30 eri kansallisuutta. Pääosa turvapaikanhakijoista on afganistanilaisia, intialaisia, syyrialaisia ja bangladeshilaisia.

Käykää seuraavilla sivuilla, saatte päivittäin tietoa mamutuksesta:

http://www.uutiskynnys.fi/mediaseuranta/maahanmuutto_72

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Luepa niitä Paperimies-Jarin kommentteja hänen lempiaiheestaan ”kotouttamisesta”.

Siinä jäävät jo melkein SPR ja vasemmistonuoretkin toiseksi, kun Jari kohta laittaa tuulemaan ja aloittaa suvaitsemisen eli ”kotouttamisen” veronmaksajan rahoilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#10

Ja SAK alkaa mamutusneuvonnan. Ilmaista lakineuvontaa työpaikoista ym. mamuille ensin netissä, sitten offiisissa.
Siis SAK, suomalisen duunarin asialla, suomalaisen duunarin jäsenmaksulla. Ja lehmät lentää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

SMP=SAK=SDP
#12

SAK:lla on unelma:

https://www.sak.fi/ajankohtaista/uutiset/sak-tukee-monikulttuurista-suomea-2015-07-28

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

osa-aika duunari
#13

Helvetin hyvä juttu, jos sillä saatais, ettei ne Jarin matut rupeais tekee nälkäpalkalla töitä. Voisi mahtua johonkin meitä Suomalaisiakin töihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000