Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Suomeen maahanmuuttajien ghettoja jo lähivuosina

Suomi on valtavan maahanmuuttajien vyöryn kohteena. Ovet ovat apposen avoimet. Veronmaksajien piikille ei ole ylärajaa. Tilanne on hallitsematon, sillä juuri kukaan ei näytä miettivän mitä se tarkoittaa lähivuosien ja lähivuosikymmenien aikana.

Suomeen tulleita ja tulevia maahanmuuttajia yritetään hajasijoittaa eri puolille Suomea. Sen vaikutus on hetkellinen, koska ihmiset voivat valita itse asuinpaikkansa.

Maahanmuuttajat siirtyvät sinne missä on työpaikkoja ja jo ennestään samaa kansallisuutta olevia. Se tarkoittaa sitä, että he muuttavat isoihin kaupunkeihin. Siis lähinnä pääkaupunkiseudulle, Tampereelle ja Turkuun. Ja sielläkin tiettyihin kaupunginosiin.

Suomen kaupungeissa on jo noin 5-10 vuoden kuluttua lähiöitä, joiden asukkaiden selvä enemmistö on maahanmuuttajia. Kantasuomalaisista näihin lähiöihin jäävät lähinnä ne, joilla ei ole mahdollisuutta muuttaa pois. Ongelmat näissä lähiöissä tulevat olemaan mittavia.

Ei ole perusteita väittää, että meillä tuleva kehitys poikkeaisi muualla Euroopassa tapahtuneesta kehityksestä. Erityisesti silloin kannattaa katsoa mikä tilanne on esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa. Siellä on jo lähiöitä, joihin esim. palokunta suostuu menemään vain poliisisaattueen kera. Samanlainen tulevaisuus on meilläkin edessämme.

Osallistu keskusteluun!


21 kommenttia
perusäijä
Tyytyväinen
#1

Toivottavasti ghetot syntyvät PK seudulle , varsinkin vihervasemmiston alueille , eikä olisi pahitteeksi Töölöön ja Kauniaisiinkin.. pois ihmisten ilmoita hus- hus 🙂

Ahvenanmaa muuten loistaa edelleen poissaolollaan VOK suhteen. Nämä pakolaisten karkotuskeskukset voisi perustaa nyt ainakin sinne , olisivat helposti valvottavissa ja jo puolitiessä sinne mistä tulivatkin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Gyllä Gyllä
Tyytyväinen
#7

Juu ja suomalaisten naisten kanssa on niin heleppoa vielä tulla toimeen 🙂

Jätte kiva….tsadiin vaan ja mahdollisimman lähelle vasemmistoa 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#8

Kyllä näitä matuja on ympäri Helsinkiä. Töölössähän se yksi raiskasi naisen Hesperian puistossa.
Metrolla itään menevät pääsevät paikalliseen Mogadishuun. Itäkeskuksessa ei kantiksia näy. Vai ei ole jo nyt ghettoja?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sivullisen silmin
#2

Kyllä pienet kaupungit saavat ottaa osansa. Pizzeriaa, kahvilaa, parturia ja rengashuoltoa vaan pystyyn! Pienyrittäjyydestä löytyy työpaikkoja tänne jääville. Asuntoja löytynee ei-niin-halutuilta alueilta.

Pääkaupunkiin haluaville löytyy isoja perheasuntoja itä-Helsingistä. Nuoret miehet kimppaan asumaan, pienistä asunnoista on huutava pula!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sivullisen silmin
Utelias
#6

Tosin taitaa moni nuori mies lähteä kohta paluumatkalle. Osa poistui jo omin päin, kun ei ollutkaan niin kivaa ja palvelu oli huonoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Huolimatta tarmokkaista SUUNNITELMISTA, tilanteen hallitsemiseksi, meidän tulee varautaua siihen, että tämä touhu saattaa hieman hiljentyä, mutta ei lopu!
Onko meidä palattava 70-vuotta sitten käytössä olleisiin keinoihin? Nihin samoihin joita käytettiin sodanjälkeisen asutustoiminnan, niin siirtoväen kuin, rintamamiesten suhteen.
Tietenkin sovellettuna nykyaikaan. Nyt on sentään valmiina ns. infrastruktuuri. Tiet, sähköt ja tyhjillään olevia asuntoja, joita nämä turvattomista oloista tulevat varmaankin osaavat arvostaa ja ovat niistä kiitollisia. Siellä pääsee aloittamaan turvallisen elämän ja helpottaa sitä julkisuudessa kuulutettua kotoutumista.
Kerralla voitaisiin käynnistää Jorma Ollilan kalliin työryhmän, Suomi Brändin toteutus, luomua tuottavana maana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#4

Johan nämä ovat alkaneet poltella omia VOK:kejaan paremman tekemisen puutteessa :))

Reppana-Huusko sai TAAS sitä itseään rupeliinsa vaahdotessaan Tampereen ”polttopullo” tapauksesta… syylliset löytyivätkin talon sisältä 🙂

Uusi Suomi on vajonnut samalle tasolle HS ,YLE kanssa, roskamediaksi.

Nykyään on huvittavaa että esim HS sensuroi raiskaustapauksista edelleen maininnat mamuista, kun ne voi saman tien käydä katsomassa nimineen ja jopa kuvineen MV:stä. HS sensuuri siis ruokkiin MV lukemista 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Murhaajia kiinni!
#5

Juuri tuli tieto, jossa 2 irakilaista murhaajaa on otettu kiinni Suomessa!

Murhakaan ei estä turvapaikan saamista Suomessa. Ei Suomalaisen murha Suomessa eikä ulkomaillakaan.
Miksi näitä ei voi poistaa pysyvästi?
Tuskin ovat ainoita tapauksia maassamme….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000