Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Sotesoppa saattaa palaa pohjaan

Hallitus yritti omaa soteratkaisuaan kolmen vuoden ajan, mutta ajautui täydelliseen umpikujaan. Siinä tilanteessa hallitus joutui nielemään ylimielisyytensä ja kutsui opposition mukaan neuvonpitoon. Sen jälkeen yhteinen tahto löytyi suhteellisen helposti.

Ratkaisua kehuttiin sen julkistamisen jälkeen kaikilla tahoilla. Nyt kun sitä on tarkemmin tutkailtu, on huomattu sen sisältävän monia hyvin vakavia puutteita.

Ensinnäkin sote-alueet ovat laajoja. Esimerkiksi kotikuntani Savitaipale kuuluu eteläiseen sote-alueeseen, joka ulottuu Parikkalasta aina Hankoon saakka. Etäisyyttä on noin 400 km ja asukkaita liki pari miljoonaa.

Sote-alueella on päätösvalta palvelujen järjestämisestä koko alueella. Se päättää esimerkiksi siitä, kuinka palvelut järjestetään Savitaipaleella. Ongelmana on päätösvallan ja maksajien etääntyminen toisistaan, koska 3700 asukkaan Savitaipaleen vaikutusvalta liki kahden miljoonan asukkaan alueella on lähes olematon. Helsinkiläinen päättäjä ei tunne Savitaipaleen oloja. Hyvä että edes tietää missä päin Suomea Savitaipale on. Epäilen siis vahvasti helsinkiläisen päättäjän mahdollisuuksia tehdä savitaipalelaisten kannalta parhaita ratkaisuja.

Savitaipaleen kunnan budjetista yli puolet käytännössä päätettäisiin tavalla, johon savitaipalelaiset eivät voi juuri mitenkään vaikuttaa. Demokratian kannalta tilanne on täysin kestämätön.

Nykyistä hajanaista soteamme moitikaan tehottomuudesta ja vaaditaan suurempaa tehokkuutta. Tosiasia on, että aiottu uusi malli voi johtaa ojasta allikkoon. Kaavailtu systeemi ei juuri mitenkään kannusta ennaltaehkäisevään toimintaan eikä muuhunkaan taloudelliseen tehokkuuteen.

Nyt peli pitäisi viheltää poikki ja nostaa koko paketti tehotarkastukseen. Puutteet on korjattava nyt. Muutoin tehdään kansalaisten kannalta poikkeuksellisen suurta vahinkoa.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Samaa mieltä
#1

Nurkan takana vaanii myös yksi ongelma: Palkkojen harmonisointi! Veronmaksajaa kylmäävä sana. Eli yhtyneistä laajoista Sairranhoitopiireistä etsitään se kaikkein suurimpia palkkoja joutumaan maksanut kunta. Siihen tasoon mukaan sitten nostetaan kaikkien palkat. Pohtimatta yhtään olosuhteita ja perusteita jotka ovat palkkajohtajuuden syynä. Kuntaliitoksissahan tästä on oivia ja kallita esimerkkejä. Näitä ei kyllä kaivata lisää, mutta tuskin löytyy päättäjissä ryhtiä kierteen katkaisuun, on niin monella oma lehmä ojassa. Kyllä nöyrästi kansa maksaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000