Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Some voitti muoviämpärit, siksi Halla-aho voitti Terhon

Hillotolppapuolueen auditeamin rivijäsen Timo Soini tunnetaan siitä, että hän väheksyy sosiaalisen median merkitystä ja korostaa toreilla räntäsateessa huutelua.

Kun tapasin Soinin ensimmäisen kerran kymmenisen vuotta sitten, minulla oli vain yksi asia: puolueen toiminta on siirrettävä tiedotuksen osalta nykyaikaan.

Muistan tuon tapaamisen hyvin. Soini sivuutti ehdotukseni olankohautuksella.

Myös tuon jälkeen olen puhunut samasta asiasta niin Soinille kuin muillekin Perussuomalaisten puolueaktiiveille hyvin huonolla tuloksella.

Kun Soini on ollut jotakin mieltä, niin muut persut ovat olleet samaa mieltä. Ja kun Soini on vähätellyt, jopa pilkannut somen merkitystä, niin moni persu on tehnyt samoin.

Nyt Soini opetuslapsineen petti puolueensa. Hyvinkin ikävässä asiassa on aina jotakin myönteistä. Esimerkiksi asenne someen on Jussi Halla-aholla täysin päinvastainen kuin Soinilla.

Puheenjohtajaehdokas Terhon muoviämpärit jäivät kumisemaan tyhjyyttään, sillä todellinen vaikuttaminen käytiin somessa. Täysin itsenäisesti ja oma-aloitteisesti Facebookissa toimineella ryhmällä oli ilmeisen keskeinen merkitys puoluekokouksen päätösten lopputuleman kannalta.

Myönteinen vaikutus näkyy myös jatkossa. Halla-ahon johdolla puolue ymmärtää somessa tapahtuvan kanssakäymisen merkityksen, sillä perinteinen media on ollut vihamielinen ja tulee olemaan sitä myös jatkossa.

Somen puolella toimittaja/toimitus/kustantaja ei päätä ketä haastatellaan, mitä kysytään ja mitä johtopäätöksiä tehdään. Siksi Perussuomalaiset tulee olemaan myös jatkossa merkittävä suomalainen puolue.

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Moro!
Meikäläinen kun ei todellakaan ymmärrä tätä pirun politiikkaa, niin kysyttävä on. Hallituksessa olivat Persut, Kokoomus ja Keskusta. OK! Nyt kävikin niin, että osa lähti Persuista ja Sipilä tekikin hallituksen uuden puolueen kanssa, ilman hallituksen kaatumista.

Kysymys kuuluukin, että voisiko Sipilä tosta vaan vaihtaa esim. Kokoomuksen vihreisiin ja se olisi siinä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Peter Björk...
#8

Moro vaan!
Periaatteessa kyllä, nykyisellään. Käytännössä ei, koska pitäisi saada enemmistöhallitus (vihreät liian pieni), koska luottamuslauseäänestys tuskin muuten onnistuisi sille kokoonpanolle suotuisaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Moro täältäkin !
Timo Soini ei seurannut aikaansa eikä joukkojaan,vaikka aikaa että tietämystä oli että jälleen luonnehdin”ettei uskossaan saa olla sokea”, ellei vastuullisesti seuraa harjoittamaansa politiikkaansa,ennen kaikkea silloin kun siihen olisi aihetta. Että lauma pysyy koossa sen kaikilta osin – uskottavana.
Soinin harja ei toiminut silloin vakuuttavasti kun sen olisi pitänyt toimia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Peter Björk...
#9

Matias Turkkila kuvasi hyvin Timo Soinin kehityskaarta, joka muuttui ”meistä minuksi”, jota Soinin kirjatkin kuvaavat.
Niin… Isi ei tainnutkaan puhua lapsille totta edes aiemmin, sanoessaan: ”Isi tulee kotiin nyt.”…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

uuden eliitin salainen ase
#3

Hardcore salaliittoteoreetikot aina puhuvat eliitin sisäpiirien suljetuista yhteisöistä. Nyt siis on hyvä kun sellainen luotiin puolueen kaappaamiseksi ja jatkossakin puolueen uuden eliitin pitäisi sellaisia hyödyntää ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Peter Björk...
#10

Voi kuule, eihän se ole mitään kaappaamista jos käydään vaalikampanjaa. Yhdellä vain on omat konstit ja toisella omansa. Kumpikin yrittävät parhaansa mukaan vakuuttaa äänestäjälle erinomaisuuttaan niillä. Äänestyksessä ja äänten käsittelyssä se kaappaus pitää tehdä jos sellaista termiä halutaan käyttää! Huono häviäjä – ja varmaan huono voittajakin, olisi ollut hän joka kaappaukseen vetoaa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Mielenkiintoinen kirjoitus:

Harry Harkimo arvostelee puoluejohtoa hallitusdiilistä: ”Näin tehtiin, koska kaikki yhtäkkiä säälivät Timo Soinia”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
#6

Eipä tuota sääliä ole liiennyt vanhuksille, sairaille ja työttömille.
Onhan se ihmisyyttä säälimättömyyskin ja arvo pohjalla…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pertti
#5

Millähän saisi kansan enemmistön uskomaan ettei perussuomalaisuus ole rasismia ihannoiva liike?
Emmehän me ole ulkomaalaisvastaisia. Mielestäni oikeaa monikulttuurisuutta ovat itsenäiset kansallisvaltiot omine kulttuureineen jotka elävät rauhaisaa rinnakkaiseloa tehden yhteistyötä moninaisin tavoin.
Liian erilaisten kulttuurien on parempi pysyä omien rajojensa sisällä niin kaikilla on kivaa.
Ei ole mikään ihmisoikeus tukeutua toiseen maahan etenkään elätettäväksi.
Käymään saa tulla ja olla maassa maan tavalla, niinhän mekin teemme kun matkustamme jonnekin. Jos ei minua johonkin haluta niin ei sitten, ei haittaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ilkeiletkö ?
#7

taidat olla trolli kun tämä kirjoituksesi minä oli jo niin lähellä vihervassarin perus oletusta persusta, joka ei edes tajua olevansa rasisti, ettet voi olla olemassa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Peter Björk...
#11

Taidat itse olla, senkin höpönassu… 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000