Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Soinilta loppui ministeri-Audin kyydit - hillotolppa nurin

Eilinen oli merkittävä päivä Suomen lähihistoriassa. Timo Soini istui silloin viimeistä kertaa mustan ministeri-Audin takapenkillä.

Tänään vennamolaisuus on historiaa Soinin lakeijoineen vaalimassa muodossa.

Lähipiirinsä kanssa Soini teki merkittävän työn nostaessaan puolueen suurten joukkoon. Menestyksen huumassa hän ei kuitenkaan nähnyt ympärillään tapahtunutta muutosta perussuomalaiset puolueessa ja koko yhteiskunnassa. Sokeus kostautui pari vuotta sitten perussuomalaisten puoluekokouksessa ja sen jälkeisissä tapahtumissa.

Perussuomalaisten puoluekokoukseen voivat tulla kaikki puolueen jäsenet, joten kokous on kansanvaltaa eli demokratiaa parhaimmillaan. Tuo liki kolmituhantinen joukko valitsi suurella enemmistölle puolueelle täysin uuden johdon. Soinilaisiin huuteluihin ja Soinin itsekeskeisyyteen kyllästynyt jäsenkunta osoitti tahtonsa. Se halusi tiukempaa, asioihin keskittyvää politiikkaa.

Omaa erinomaisuuttaan jatkuvasti korostavalle Soinille puoluekokouksen päätökset olivat täysi tyrmäys. Soini oli siihen saakka kuvitellut, että puolue on yhtä kuin Soini. Ei ollut.

Sen jälkeen Soini halusi kuitenkin edelleen oman hiekkalaatikon, jotta ministeri-Audin kyyti olisi jatkunut. Tuon edun pitämiseksi hän uhrasi koko puolueen. Soini lakeijoineen loikkasi ja perusti Sininen tulevaisuus nimisen puoluekummajaisen Juha Sipilän ja Petteri Orpon avittamina.

Kansalaisten silmissä Soini oli kuitenkin Juudas Iskariot eli petturi. Ei pelkästään Soinin toiminta, vaan koko puolue nähtiin vain hillotolpan jatkeena. Siksi sen tarina päättyi nolosti. Uhoa seurasi ansaittu tuho.

Perussuomalaiset kokoontuvat jälleen puoluekokoukseen kesäkuun lopulla. Ja hyvillä mielin, sillä puolue on vahvempi ja yhtenäisempi kuin koskaan historiansa aikana. Viimeisin Ylen gallup kertoo, että 19,5 % kannatuksella perussuomalaiset on selvästi suurin puolue.

………
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Hirveän lapsellinen kirjoitus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Realistinen?
Eikö se jotenkin noin mennyt? Oma ego, mm. Sinunkaupat Sergei Lavrovin kanssa oli suuri hehkutuksen aihe. Hillotolppa ajoi ohitsen niiden puheiden kanssa joita meille syötettiin ennen vaaleja, ensimmäisessä tilaisuudessa ne unohdettiin.
Ministerilista koottiin ”ikuisesti kiitollisista”, varmasti samaa mieltä olevista ja ”harmittomista”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

#1 suvakki

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Fariseus
Iloinen
#7

Olen samaa mieltä. Lapsellista, että joku jaksaa tätä samaa virttä veisata. Loikkarit ovat saaneet rangaistuksensa ja opetuksen ja PS palkkion kannatuksen kautta. Nyt pulinat pois ja vanhojen muisteleminen myös. Katse eteenpäin ja kohti uusia haasteita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#2

Blogikirjoituksissaan Soini tunnustaa olevansa poliitiikan nero.

Kannattaa panna merkille, että Soini ei antanut nerouttaan lojaalien uuvattiensa tueksi. Sinne jäivät oman onnensa varaan kuin nallit kalliolle. Taitaa heitä hieman ”ottaa pattiin”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Siitä puhe, mistä puute.
Taitaa monella olla Soinia ikävä, vaikka eivät kehtaa sitä avoimesti myöntää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit mediassa
Utelias
#4

Soini uhrasi puolueen jo paljon aikaisemmin kun ei hallituksessa ajanut eteenpäin PS:n hallitusneuvotteluissa läpisaamia kohtia jolloin ne jäivät kuolleeksi kirjaimeksi, pelkästään tahroiksi paperilla. Soinin kokeneena poliitikkona täytyi tietää että sellainen politiikka johtaa puolueen kannatuksen katoamiseen. Ihmettelen kyllä oliko Soinilla jo alunalkaen herrasmiessopimus Sipilän ja Orpon kanssa siitä että PS ei hallituksessa tule vaatimaan näitä toteutettavaksi. Se selittäisi miksi Orpo allekirjoitti hallitusohjelman jonka myöhemmin julkisuudessa itse myönsi olevan ”kokoomuksen arvopohjan vastainen”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000