Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Soini: "Velvollisuus iskeä hajottajia kovimman kautta"

Timo Soini nöyrine opetuslapsineen käänsi nuttunsa nurin niin rajusti, että saumat ratkeilevat. Muistin virkistämiseksi ja petoksen moraalittomuuden ymmärtämiseksi pieni tekstipätkä vuodelta 2013. Soini kirjoitti Perussuomalainen -lehdessä näin:

”Älä alistu hajottajien käsikassaraksi!”


”Perussuomalaisten velvollisuus on iskeä hajottajia kovimman kautta. En hyväksy puolueenvastaista toimintaa. Tämä koskee kaikkia, niin kuin viime viikkoina on nähty. Yksittäiset narsissit eivät määritä tätä puoluetta…”


”… se edellyttää, että kenttäväki osoittaa palturin puhujille ja hajottaville voimille ovea. Olen saanut viime viikkoina valtavan määrän kannustusta kentältä tälle linjalle. Kiitos!”


Perussuomalaisten puoluehallitus kokoontui. Se teki Soinin tahdon mukaisesti. Puoluehallitus erotti Soinin ja muut puolueensa pettäneet loikkarit.

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

”Yksittäiset narsissit eivät määritä tätä puoluetta”
Narsissit vai narsistit no joka tapauksessa jälkimmäisen oireita näin Soinissa jo pitemmän aikaa ja se tunne vahvistui vaan kun katsoin Soinin tuloa eduskuntasaliin ensimmäisen kerran loikkauksensa jälkeen. Soini ei tahtonut saliin sopia oli niin iso ego.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
Utelias
#6

Soinilla Saul-syndrooma?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Soinihan usein sanoi: ” Sitä saa mitä tilaa” Tuo ainakin piti paikkansa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ei voi olla totta – Aamulehden verkkosivuilla varatuomari Matti Torvinen itkee taas käsimerkkejä!! Eikö tämä asiaton loanheitto voi jo loppua. Käsittämätön katkeruus jyllää eikä puoluekokouksesta päästä yli nyt millään keinolla. Kuinka ihmeessä tuollainen ns. hyvin koulutettu ihminen viitsii lähteä tuollaiseen mukaan! Jos tällainen loikkausoperaatio piti tehdä käsimerkkien takia niin eipä ole uusi ryhmäkään kovin vankalla perustalla. Pitäkää UV:n jäsenet kätenne tiukasti housuntaskuissa eikä sielläkään saa mitään pullistella. Siis millä tasolla tässä oikein ollaan. Yhtään todellista kommenttia yhteiskunnallisten asioiden hoitoon ei ole tullut. Koittakaa nyt soinilaiset päästä eteen päin ja alkakaa puhua tulevaisuudestanne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

No, ei se mitään – kaikki sataa Halla-ahon laariin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Teidän pitää vaatia Matti Torvinen puheille selvitystä hänhän valehtelee täysin häpeilemättä, vai mitä mieltä olette esim väitteestä.

”– Pitää muistaa, että kansanäänestyksessä, kädessä olisi ollut iso vihreä tai punainen lappu. Jokaisella oli sellainen jaettu. Käsi ei olisi ollut pystyssä ilman sitä lappua, jos olisi ollut äänestys.”

Tämä oli naurettava väite, teillä oli siellä valikoivat valot.

”Salin hämärissä alkoi näkyä käsimerkkejä. Käsiä oli ojossa, jotkut tekivät kurkku poikki -eleitä. Valot oli suunnattu puheenjohtajistoon niin, ettei Torvinen nähnyt naamoja.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Näihin median valheisiin on puututtava viipymättä ja kovaäänisesti. Facebook ja perussuomalainen lehti jää kansalta huomiotta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000