Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Sananvapaus on vaarassa, onneksi on some

”Tämän päivän Suomessa maahanmuutosta, islamista, seksuaalivähemmistöistä, Euroopan unionista ja eräistä muista kysymyksistä on tullut uusi Neuvostoliitto. Jos esität niistä vääriä mielipiteitä, olet pimeä voima, Helsingin Sanomia siteeratakseni”, Jussi Halla-aho sanoi äskettäin Perussuomalaisten puoluekokouksessa pitämässään linjapuheessa.

”Ja mikä pahinta, väärien mielipiteiden ilmaisemisesta joutuu yhä useammin taloudellisten tai juridisten sanktioiden kohteeksi”, Halla-aho sanoi viitaten esimerkiksi vasemmistolaisten virkamiesten tekemään PS-nuorten tukien kieltämispäätökseen.

Isoimpien mediatalojen toimittajista suurin osa on puoluekannaltaan punavihreitä. Heille oman poliittisen kannan ujuttaminen juttuihin on enemmän sääntö kuin poikkeus. Jos kaikkein räikeimpiä kannanottoja ei kehdata sanoa omissa nimissä, niin silloin haastatellaan tarkoitukseen sopivaa päivystävää dosenttia. Vetäydytään ikäänkuin nurkan takaa huutelemaan.

Ikävä kyllä nykyään mukasuvaitsevat pyrkivät rajoittamaan sananvapautta myös somessa. Esimerkiksi Facebook esti kansanedustaja Mauri Peltokankaan kirjoittamisen. Hän oli julkaissut Facebookissa otteita eduskunnassa pitämästään puheesta!

Aikoinaan vasemmistopuolueet valittivat oman lehdistönsä heikkoutta. Nyt valituksia ei enää kuule, sillä isoimpien mediatalojen toimitukset ovat punavihreiden hallinnassa. Joukossa on toki muitakin kuin punavihreitä, mutta he eivät yleensä uskalla tulla kaapeistaan ulos.

Perussuomalaisten puoluejohto uusiutui. Nykyinen puoluejohto ymmärtää aiempaa paremmin oman tiedotuksen merkityksen. Punavihreään tulitukseen ei haluta jäädä makaamaan, vaan puolue aikoo panostaa aiempaa enemmän tiedottamiseen ja erityisesti somen käyttöön. Hyvä niin, sillä informaatiotulvassa myönteisellä tavalla erottuminen on puolueen kannalta ensiarvoisen tärkeää.

……
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
#1

Onneksi on Perussuomalaiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#5

Juuri niin ….. Uusimman Gallupin mukaan Persut on ylivoimaisesti suurin puolue tässä maassa !
Kyllä kansa tietää ! vaikka Homostelijat ja Huumehörhöilijät ja Elitaso pakaolaisten ihailijat muuta yrittää väittääkin !

Jokainen järkevä tajuaa tässä maassa mihin tämän maan talous ja turvallisuus menee Viher-Kommunistien mukana ( Ja Kepun joka mahdollistaa niiden perseilyn jota yksikään Kepun äänestäjä ei edes tue )

On Päivän selvää Että Gallupit pakottaa Kepun eroamaan Hallituksesta viimmeistään ensi talvena !
Kepun johdolle (aivan sama kuka siellä on ) ei jää mitään muuta vaihtoehtoa kun erota Hallituksesta .. kannatus kun painuu alle 10 % silloin tulee uudet vaalit ja Persut on Pääministeri puolue !

Seuraavan enemmistö Hallituksen muodostaa Persut ,Kok ja Kd Persujen ja Kokoomuksen yhteis kannatus tulee nousemaan jo yli 50 % jolloin alle 10 % Kepua ei tarvita edes apu puolueeksi .
Kepun ainoa pelastus olisi Paavo Väyrynen !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tarkoitatko että Zuckerberg on ”mukasuvaisevainen” ja poistatti facebook kirjoittelua siksi. Eiköhän facessa ole jonkinlainen autimatisoitu paskanpoisto toiminto, joka Peltokankaan tapauksessa toimi hyvin. Mauri kun julkaisee ja puhuu vain viemäriin kuuluvaa sisältöä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ovatko vainoharhaisuus ja säälittävä uhriutuminen persuihin vaadittavia ominaisuuksia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Sinulla tuo taito näyttäisi olevan ”sisäänkirjoitettuna” tällä alustalla kirjoittamasi kommenttien perusteella, joten katse sinne peiliin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Mikä ihmeen sananvapaus???
Kukaan sellaisesta koskaan kuullutkaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000