Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Puolueiden kannatus vaihtelee paljon eri ikäryhmissä

Säännöllisin väliajoin julkaistaan gallupkyselyjä puolueiden kannatuksista. Ne ovat kaikkien tiedossa ja siksi oli mielenkiintoista lukea Taloustutkimuksen Aamulehdelle tekemästä alueellisestä kyselystä, jonka osalta julkistettiin tietoja myös iän ja sukupuolen vaikutuksesta. Tulokset ovat yllättäviä, sillä ikä ja sukupuoli vaikuttavat hyvin paljon.

Keskustan ja demareiden kannatus on vankka eläkeläisten keskuudessa. Molempien puolueiden osuus on 30 %. Sen sijaan alle 35 vuotiaiden keskuudessa molempien puolueiden kannatus on vain 11-12 % luokkaa. Puolueiden tulevaisuus ei siis pitkällä aikavälillä näytä hyvältä.

Kokoomuksen kannatus on kaikkein tasaisinta eri ikäryhmissä.

Perussuomalaisten osalta tulos on mielenkiintoinen. Puolueen kannatus painottuu keski-ikäisiin ja kaikkein nuorimpiin. Keski-ikäisissä (34-49 v) kannatus on peräti 26 % ja nuorissakin (18-24 v) kannatus on 24 %. Näissä ikäryhmissä puolue on suurin Pirkanmaalla. Eläkeikäisissä (yli 65 v) kannatus on muita ikäryhmiä selvästi vähäisempää, vain 7 %.

Vihreän liiton kannattajat näyttävät järkiintyvän iän myötä. Kannatus keskittyy alle 35 vuotiaisiin. Sitä vanhemmissa kannatus on lähes olematonta.

Sukupuolen vaikutus näkyy selvimmin Perussuomalaisten kannatuksessa. Miehet ovat selvästi suurempi ryhmä kuin naiset. Vihreiden osalta tilanne on päinvastainen.

Vaikka Aamulehden teettämä tutkimus koski Pirkanmaata, on luultavaa, että lukemat ovat suuntaa antavia koko maan osalta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Havainnoija
Iloinen
#1

Tossavainen on toimelias kirjoittaja ja ajattelija. Tässä hieman lisälukemista.
Onko Reijo Sylvester Tossavainen suuri suomalainen ajattelija?

http://janne1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/183105-onko-reijo-tossavainen-suuri-suomalainen-ajattelija

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pekka Pypee
Iloinen
#3

Joo, rasittavia nuo blogit siellä US:ssa joskus – samat naamat jokaisessa – valituskompassin neula osoittaen aina PS:ää. On hyvä että Reijo Tossavainen tuo ja erittelee selväsanaisesti aineistoa jota ei itse aina jaksa kaivaa kissojen ja koirien kanssa esiin. Sopii hyvin toimittajalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

terve järki
Tyytyväinen
#2

Demareilla on edessä selvin alamäki, varsinkin kun hirttäytyvät pakkoruotsiinsa jota nuoriso inhoaa. Perussuomalaisten kannattaa jalkautua kouluihin ja oppilaitoksiin näkyvästi pakkoruotsin ja ajoneuvoverotus teemojen kanssa. Niillä saa tulevat ja 18 v täyttävät liikkeelle äänetyspäivänä..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000