Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös PS hyötyy

Poliittiset puolueet yrittävät välttää paikalleen jämähtämistä. Siksi puolueet haistelevat uusia tuulia. Eivätkä vain haistele, sillä kansalaisten mielipiteitä ja kehityssuuntia tutkitaan hyvin tarkasti.

Punavihreys on tämän ajan muotiväri. Erityisesti nuoremmat ja naiset näyttävät siihen retkahtaneen. Ja koska puolueet tavoittelevat mahdollisimman suurta kannatusta, niin puolueiden ohjelmia ja käytännön toimintaa ohjataan punavihreään suuntaan.

Kokoomuksessa punavihreillä on jo keskeinen asema. Esimerkiksi Sirpa Pietikäinen ja Kai Mykkänen ovat monissa asioissa hyvin vasemmalla. Orpolaiset ovat hieman maltillisempia. Jäljellä oleva kokoomuksen perinteinen kannattajakunta on ihmeissään.

Demareita kannattavien ikärakenne on puolueen tulevaisuuden kannalta erittäin huono. Eläkeläisistä yli 30 % kannattaa demareita, mutta nuorten keskuudessa kannatus on alle 10 %. Nyt puolue yrittää Sanna Marinin johdolla ottaa oman osansa punavihreistä nuorista. Tässä tilanteessa perinteinen duunariväki suuntaa yhä enemmän perussuomalaisiin.

Kepun osalta tilanne on surkea. Puolue on yrittänyt kosiskella eteläisen Suomen nuoria äänestäjiä, mutta tulokset ovat olleet erittäin heikot. Puolueen suuruuden ajat ovat olleet ja menneet. Paluuta entiseen ei ole.

Kumartaessaan punavihreiden suuntaan kokoomus, demarit ja kepu pyllistävät perinteiselle kannattajakunnalleen. Siksi perussuomalaisten kannalta tilanne on erittäin otollinen. On hyvin todennäköistä, että perussuomalaiset keskustaoikeistolaisena ja kansallismielisenä puolueena on suurin puolue vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ja pitkälti sen jälkeen. Ja pääministerin nimi on Jussi Halla-aho.

………
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä media ja blogi saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Nimetön
#1

Keskustaa kannattavien olisi viimeistään nyt herättävä. Eilen kuultiin meppi Pekkarisen sanovan että on oikein ettei PS:n ryhmälle anneta merkittäviä eu valiokuntien johtajuutta. Tässä kuvastuu siis eu:n tarkoitusperät eli eu:n integraation syventämistoiminta, johon selväsanaisesti viittasivat perusteluissa niin demari- kuin kokoomusmepitkin. Keskustahan sijoittuu ex-Alde ryhmään joka ajaa vahvasti syvempää liittovaltiokehitystä.

Haluaako kansalaistemme enemmistö liittovaltiokehitystä, joka tarkoittaa käytännössä suurempia veroja muiden nettosaajamaiden hyväksi. Myös ottamaan vastuulle muiden velkaisten maiden velat?

Tästä liittovaltiokehityksen kasvattamisesta olisi hyvä saada aikaan seuraavissa vaaleissa (vaikka kuntavaalien yhteydessä) kysely kansalaisten mielipiteistä. Uskaltaako hallitus tehdä tämän päätöksen? Tuskinpa, sillä hallituspuolueet ovat ajamassa Suomen syvenevään liittovaltiokehitykseen viemässä kansallisen päätösvallan pois suuremmille jäsenmaille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#6

Uutisista kuulin muittenkin meppien sanovan , kuin Pekkarisen ettei persut olisi oikein soveliaita EU valiokuunta johtoon !! Olikos siellä äänessä sdp ,kokoomuksen , vihreittenkin edustajia ??! Jotenkin kuulosti , että olisi ollut jonkinlaisia isänmaan/itsenäisyyden luovuttajia vieraitten Käsiin!!??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Kyllähän Pekkarinen (kesk) sanoi selvällä suomen kielellä ettei ID-ryhmälle, johon PS kuuluu, sovi antaa vaikutusvaltaisen valiokunnan johtajuutta. Täten Pekkarinen tuki samaa kantaa kuin mitä esittivät demari ja kokoomus mepit. Samalla kannalla on kuuleman mukaan myös rkp:n meppi, eikä ihme, sillä rkp on täydellinen vastarannan kiiski kun puhutaan PS-puolueesta asiassa kuin asiassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#7

Tuo on juuri Merkelin ja Rinteen kehumaa demokratiaa joka on peräisin kommunistimaista. Äänestystulos ei merkitse mitään ja sanavapaus on sallittu vain jos on samaa mieltä eliitin kanssa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Merkeli vapisee siksi, että hän näkee aitopaikalta kommunistien nousun, siis jälleen kommunistit nousussa. DDR:n perk***ele on taas nousussa, ja myös kansallissosialistit vauhdissa. Itsekin vapisen vitu***tuksesta pohjoismaisten kommunistien pääsystä eulaiseen byrokratiaan kukoksi eu:n paska***tunkiolle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kokoomus on pelkkä pyöreä nolla ilman kannattajiansa. Kumpi on siis kokoomukselle tärkeämpi, kannattajat vai punavihreä puoluejohto? Demareista tai vihreistä ei ota selvää, molemmat ovat täysin hurahtaneet utopiaan. Kansallissosialisteilla tärkein oli puoluejohto, ja kenttäväki eli pelossa, ja kansa tuhottiin. Belgialaisten Leobold II oli vastaavaa, kuin viimeiset diktaattorit, joita punavihreät pitävät esikuvinaan. Leobold II otta Kongon omakseen, ja tuhosi lähemmäksi 10m miljoonaa kongolaista. Samaa Euroopan valloitusta harrastaa nykyinenkin Belgia, EU aluelle panijoita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Heh, kuuntelin tuossa aamulla Suomi areenan lähetystä, jossa äänessä olivat kokoomukset nuoret kertomassa puolueen politiikasta.

Tunnustivat suoraan kokoomuksen olevan viherkokoomus. Jollei vain olisi vieläkin enemmän vihreisiin kallistumassa kannatuskasvua hamuamassa. 😀 Onhan tuo kyllä havaittu Sipilän hallituskaudella, että kokoomus on enemmän vihreä kuin vihreät itsessään. Kokoomukselta on unohtunut tyystin koti, uskonto ja isänmaa. Nuo arvot, joilla puolue näyttää pyyhkineen takamustaan. Tilalle on tullut maailmaa halaava globalisaatiopolitiikka, jossa ensin jaetaan muualle ja jos jää jotain jäljelle, niin sitten annetaan omille kansalaisille. Ihan sama periaate koskee EU politiikassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Green
Iloinen
#3

Minä taannoin ennustin, että Vihreät ovat suurin puolue ensi eduskuntavaaleissa ja seuraavana vuonna pressana on Haavisto. Miksi näin? Ilmastokysymys nousee päivä päivältä tärkeämmäksi ja se pitää sisällään myös maahanmuuttoa lämpimistä maista tänne pohjan perukoille. PS pärjää myös hyvin ensi vaaleissa, mutta kärkipaikka on jo jaettu ja tämä merkitsee PS puolueelle ikuista oppositiota, sillä Haavisto 2 kautta pressana siivittää vihreät vielä rajumpaan nousuun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

”Ilmastokysymys” kasvaa vain vihreiden aivoissa, vailla todellisuuden pohjaa. Afrikan ongelmat kasvavat kuutionkäyrässä, nimen omaan väestön rajun lisääntymisen vuoksi. Näin vihreät voisivat pitää käytännössä suunsa yleisesti kiinni, kun sieltä ei tule muuta kuin sontaa. Mikä vihreiden aivoissa on vialla, saattaa johtua vaikka aivojen häiriöistä heikon ravinnon seurauksena. Vihreille neuvoksi; syökää lihaa syökää lihaa, aivonne voi paljon paremmin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Se on juuri näin, ja nyt asiantuntijat ovat maikkarin ja ylen avulla levittämässä tietoa, että ihmiset kärsivät ilmastoahdistusta.

No sehän on selvää, ylen ja maikkarin jokainen ohjelma sisältää ilmastoahdistusta ruokkivaa paskanjauhantaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Täsmälleen näin, elämme täydessä valheessa ilmaston lämpenemisen suhteen. Juuri mittasin mainetta saaneita alueita, Siperian ja Alaskan hiilidioksidi pitoisuuksia ja lämpötiloja vastaavissa paikoissa; Siperiassa hiili 419 ppm, lämpötila 9,1 C astetta, ja toinen; 398 ppm, lämpötila 20,3 C astetta. Alaskassa vastaavat tuore tieto pohjoisella rannikolla; 416 ppm hiili, ja lämpötila 8,6 C astetta, ja toinen 417 ppm, lämpötila 18.9 C astetta. Hiilidioksidin ja lämpötilojen suhde on siis riippumatonat toisistaa, kuten olen jo moneen kertaan aikaisemmin todennut. Ilmastieteenlaitoksen ”todisteet” tuosta yhteydestä ovat seuraavat; malleissa ei löydy muita ehdokkaita. Aivan kuin Ilmatiteenlaitoksen aivot olisivat jäässä; ei mitään ymmärrystä nopeista lämpötilanmuutoksista päivittäin, jotka johtuvat säteilyn salamannopeista muutoksista, ja jotka ei selity muulla, kuin magneettikentän nopeilla muutoksilla, ja joka on kytkeytyneenä päivään, eli auringon säteilyyn valonnopeudella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Sen verran on lisättävä edelliseen; ilmatieteenlaitokset kaverit ovat henkisesti sairasta väkeä, eikä heitä pidä ottaa tosissaan missään asiassa. Television toimittajat ovat myös henkisesti sairasta väkeä, ja kykenemättömiä puolueettomaan tiedonvälitykseen, koskee maikkaria ja yleä. Vain Suomen sosialistisessa tasavallassa on näille tilaa verovaroista maksettavassa yleisradiossa, umpikommunistinen laitos siis.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Punainen ja vihreä ovat vastakkaisvärejä. Kuin magneetteja, jotka vetävät toisiaan puoleensa.

Mutta, mitä tapahtuu, kun ne yhtyvät?
Räjähdys? Taantuma? Pysähdys? Menneisyyteen kääntyminen?
Jotain muuta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Oliko se muuten niin, että pioneereillä (kommunistien lapsi- ja nuorisojärjestöllä) oli vihreät paidat ja punaiset huivit (pienet punaiset huivit kaulassa) ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000