Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Punavihreä väkivalta ja suvaitsemattomuus kuin 1930-luvulta

Berliinissä AfD-puolueen kaupunkiparlamentin edustajista joka kolmas on joutunut omaisuuteensa suunnattujen iskujen kohteeksi. AfD:n Berliinin osaston johtaja Beatrix von Storch voi liikkua vain poliisin suojeluksessa.

Monin paikoin puolueen kokoontumisia ei sallita punavihreän väkivallan pelossa. Lisäksi puolueen kannattajat ovat ei toivottuja esim. Berliinin Friedrichstadtpalast-teatteriin.

Poliittinen suvaitsemattomuus ja suoranainen väkivalta on yltynyt. Nyt se tuo mieleen jo 1930-luvun tapahtumat, mm. juutalaisiin kohdistuneet vainot. Tulevaisuus näyttää synkältä, suorastaan pelottavalta.

Suomessa ollaan samalla tuhoisalla tiellä. Yli 200 poliisia kyttää netissä vääriä mielipiteitä. Siis yli 200 poliisia! Demokraattisessa valtiossa ja vuonna 2017.

Markku Jokisipilä on eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja. Hän tuomitsee harvinaisen selkokielisesti mielipidevainon:

”Ajatus siitä, että meidän tulisi ennalta estää joidenkin mielipiteiden ilmaisu, on läpikotaisen epädemokraattinen. Rikoslakimme tarjoaa viranomaisille laajat valtuudet puuttua lainvastaiseen mielipiteenilmaisuun, mutta koska perustuslakimme yksiselitteisesti kieltää ennakkosensuurin, se voi tapahtua vain jälkikäteen. Demokraattisessa valtiossa viranomaisten tehtäviin ei todellakaan kuulu kertoa kansalaisille, mitkä mielipiteet ovat ”eettisesti hyväksyttäviä”. ”


Jokisipilän jokainen sana on täyttä asiaa.

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Nimetön
#1

Just näin. Meillähän jo PS-puoluetta nimitellään vaikka miten ja kaikesta yhteistyöstä kieltäytyminen on aplodien aiheena, ja homma vain yltyy. Pian on punavihreä ns. arvoliberaali (lue: diktatuurimainen) esivalta nuijimassa kaikki konservatiivit ja kansallismieliset maan syvimpään rakoon. Mutta hei, me ei anneta periksi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Kansalaiset voisivat itsekin puuttua vihapuheisiin, eli tappouhkauksiin ja törkeisiin solvauksiin. Persujen turha itkeä ja uhriutua, siivotkaa ensin oma tupanne! Kukaan, toistan, ei kukaan täyspäinen ihminen ole kieltänyt ASIALLISTA krititiikkiä. Mutta voihan olla, että ette itse tunnista mikä on sitä ja mikä ei.
Suomen uutiset sallii ala-arvoisen kommentoinnin. Sekö muka sananvapautta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Ymmärrän tästä sinun kommentista, että esim. tv:ssä esitetyt vihjailut PS:n natsitervehdyksistä ei ollut lainkaan törkeää, solvaavaa vaan ihan sitä sinun tarkoittamaasi ASIALLISTA kritiikkiä. Sinulla on kommentissasi melkoinen epäloogisuus jota kyllä sinun kannattaisi vähän harjata siellä omassa tuvassasi ennen kuin lauot näillä palstoilla mitään. Ja mitä ihmettä sinä oikein luet Suomen Uutisia tai keskustelijoiden kommentteja, jos ne ei miellytä – mene muille sivuille – varmaan esim. vihreillä joku kivapuhe-sivusto, joka voisi sinulle olla paremmin mieleinen. Jos et pidä jostain kommenteista, et sinä niitä voi kieltää (kyllä, jotakin sananvapaudesta on vielä jäljellä), mutta tajua nyt itse kiertää ne kaukaa niin ei ala ketutus keittään yli.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Martti
Utelias
#6

Ymmärrän nimetöntä, joka ilmiselvästi ihmettelee samaa, mitä itsekin. Persut ryntäävät esim. fb:ssa nimittelemään, haukkumaan ja räksyttämään sivuille, joita hallinnoivat eri tavalla ajattelevat. Mutta jos heitä arvostelee sanallakaan, vedetään heti herne nenään.
Pysykäähän itsekin omilla saiteillanne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Samat sanat sinulle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Ja vihervasemmistoko sitten miekkarimeuhkaajineen ja somesolvauksineen ovat asiallisia. Kyllä nyt haisee kihisevä ja höyryävä kiukku PS:n kannatuslukujen noususta!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Kuules nyt Martti, itse tulet tänne PS-puolueen sivuille räksyttämään ja vetämään herneitä nenääsi. Jos haluat arvostella PS:ää, valmistaudu siihen että myös sinua arvostellaan. Tätä et ole tainnut vielä ymmärtää, mutta tätä sinun pitäisi kyllä ajatella oikein vakavasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ryhti
#3

Suomen persujen linja on musta kirkastunut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tarkistetaanpa taas väittämiä
#4

Ei niiden 200 poliisin tehtävä ole vain poliittisia mielipiteitä kytätä. Siihen on parempiakin, avainsanoja tunnistavia tekoälypohjaisia seurantaohjelmia. Kaikenmaailman pervot ja huumeiden-, aseiden- ym. myyjät siellä ovat seurannassa. Toki aina kun trollaamista tai vihapuhetta tulee vastaan, ottavat sen tutkintaan.

Ps. Reijo. 30-luvun saksassa vaino oli ylhäältä puolueesta johdettua. Nykyään tuskin kuulet Merkelin käskemässä viemään oman maan kansalaisia leireihin ja uuneihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ei vielä ….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

probe
#8

Saksassa juutalaisilla EI ollut mitään hätää, ennenkuin JUUTALAISET ITSE julistivat sodan ja kauppasaarron Saksalle.
Kaiken takana oli kasaarimafia joka oli järjestämässä sotia muuallakin, kuten Venäjän vallankumouksen. Myöskin houkuttelivat USA:n maailmansotaan Saksaa vastaan.
Holokaustistin todellisuudesta ei voi mennä takuuseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tällaistako täällä jo suvaitaan ?
Hämmentynyt
#12

Nyt nopeasti lääkepurkille…siellä Pietarissa tai missä oletkaan. Aivan uskomatonta scheissea suollat.
Natsit dokumentoivat tekemisensä saksalaisella tarkkuudella eivätkä todellakaan tuhonneet kaikkia dokumenttejään mm. leirien toiminnoista, junakuljetusten sisällöistä jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Probe, ihan Suomesta, Pietari on perseestä.
#13

Miksi jotkut Auswitcsissä vuosia olleet juutalaiset väittävät ettei mitään kaasutuksia tapahtunut? Miksi punainen risti ei havainnut mitään vaikka kävi leirissä? Miksi ennen väitettiin 6:n miljoonan kuolleen, sitten 4:n, viimeisen tiedon mukaan reilun miljoonan? Onko jostain löydetty tonneittain tuhkaa? Enräpä esim. Faurissonin ja kumppaneiden tutkimukset, mitään Zyklonia ei käytetty? Ja Anne Frankin päiväkirja, väärennös!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000