Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Punavihreä vääristely pitää oikaista

Helsingin Sanomien toimitus käy läpi presidenttiehdokkaiden vaalitentit, ja kaivaa niistä toimituksen mielestä vääriä tietoja ja väittämiä. On myös Faktabaari, joka punavihreän sihdin läpi “korjaa virheitä” maailmankuvansa mukaiseksi.

Tällainen toiminta kuuluu demokraattiseen yhteiskuntaan, jossa on sananvapaus. Se on täysin hyväksyttävää.

Silti kaikki ei ole hyvin.

Erään tutkimuksen mukaan noin 10 % kansalaisista vaikuttaa erityisen voimakkaasti muiden ihmisten mielipiteisiin. Jopa niin, että he toimivat toisin kuin sisimmässään ajattelevat.

Hyvänä ja ajankohtaisena esimerkkinä olkoon presidentinvaalit. MTV:n vaalikoneeseen vastanneista peräti noin 40 prosentille Laura Huhtasaaren näkemykset ovat lähimpänä omia näkemyksiä. Kuitenkin vain pieni osa heistä on galluppien mukaan valmis äänestämään Huhtasaarta.

Tässä tapauksessa kyse ei ole vain 10 prosentista kansalaisia, vaan huomattavasti pienemmästä ryhmästä. He ovat toimittajia, ja heistä suurin osa kuuluu ryhmään punavihreät. Työssään he päättävät keneltä kysytään, mitä kysytään ja mitä johtopäätöksiä tehdään. Kaikki tuo tapahtuu punavihreän suodattimen läpi.

Tarvitsemme Julkisen sanan korjaamon, JSK. Sen tehtävänä olisi korjata yksipuolisesti esitetyt asiat mahdollisimman objektiiviseen ja neutraaliin muotoon.

Mistä löytyisi taho, joka toteuttaisi Julkisen sanan korjaamon?

……….
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä media ja blogi saisi uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
vihakäytös
#1

Vähättelyä ja sovinismia ei haluta mihinkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

JSN Pelle Klubi ry
Iloinen
#2

Hesari on punavihreä mädätyslaitos. Yle on punavihreiden ja liberaalien Kokoomuslaisten suojatyöpaikka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

-Valtamedia
-Viher-kommunismi
-Pakolaisbisnes
-Eu-Trollaus
On kaikki samaa paskaa jolla on Komomuksen ja myös osan Keskustan tuki ! Tätä järjettömyyttä tuetaan vain ja ainostaan Brysselin miljoona virkojen jatkuvan kasvun takia ! Politikot ja Virkamiehet haluaa kaikki kilvat Miljooan virkoihin Eu-parlamenttiin ja Naton päämajaan Brysseliin !!!!
Siksi nämä syyttävät isänmaallisia rauhantahtoisia kunnon kansalaisia vaikka millä nimillä mm. venäjä mielisiksi, natseiksi, äärioikeistolaisiksi, Valemediaksi, Koska Eu:sta Euvostoliiton tekeminen ja Brysselin virkojen kasvu ja niihin halu on niin kovaa että se menee kaiken muun yli. Tämä Eu-Trollaus ym… paska on kuin Uskonnollinen hurmos joka saa ihmiset sekaisin ja uskomaan tuohon yhteen ”totuuteen”
Vain Persut 90 % ja n. 50% Keskustasta (Väyrysen siipi) on pysynyt järjissään ,tästä johtuu Persujen ja Keskustan jakautuminen kahdeksi puolueeksi. Keksustan ja Persujen yhteen laskettu kannatus viimme vaalissa oli yli 40 % !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Nyt kun molemmat puolueet on vaalien jälkeen ”hajonneet” Voidaan varovasti arvioida että järki ihmisten (jotka ei kannata tuota kaikkea Eu-Trollausta ja muuta paskaa) osuus on edelleen 30-35 % Suomen äänestäjistä !

JOS PERSUT JA VÄYRYSEN PUOLUEEN VOIMAT SAADAAN YHDISTETTYÄ NIIN PUHUTAAN VARMUUDELLA SEURAAVASTA PÄÄMINISTERI PUOLUEESTA !

Jos me isänmaalliset ja järkipolitiikkaa ja rauhaa haluavat rehelliset kunnon kansalaiset tajuaisiimme yhdistää voimamme ilman omien etujen ajamista niin voitto olisi varma.
SE PELASTAISI SUOMEN KONKURSSILTA JA TAKAISI RAUHAN MAAHAMME !

On päivän selvää että tämä Eu-Trollaus Suomessa ja Eu maissa johtaa levottomuuksiin, sotaan ja konkurssiin….
Siis velkaantuminen ,rajojen pois pyyhkiminen ,rotujen ja kulttuurien ja kansallisuuksien sekoitus on ihan varmaa etei siitä hyvä seuraa !!! ei koskaan ennenkään se ole onnistunut eikä se onnistu koskaan ihmis eikä eläin maailmassa…se on päivän selvää….
T.Päästiin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

”..tästä johtuu Persujen ja Keskustan jakautuminen kahdeksi puolueeksi. ”

No jaa.. Onko Persut jakautunut kahdeksi puolueeksi? Ainahan sitä ominpäin sekoilevaa epäkuranttia läskiä on heitetty yli laidan kun tarvetta on ilmennyt eikä puheenjohtajan vaihdoksen kohdalla voida juuri muusta puhua kuin ihan samasta ilmiöstä.

Pitää olla tyytyväinen että taso nousi molemmilla tahoillaan ja pois potkitut luopiot saivat ilmeisen hyvän diilin Sipilän korruptiohallituksen ostettuina aisankannattajina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Persujen äänet pitäisi keskittää Paavo Väyryselle !

Viherkommunistit keskittää äänet taas samoin kuin viimmeksi Pekka Haavitolle.
Koska on aivan päivän selvää että Laura jää 4. vaaleissa niin nyt Lauran ja Persujen pitäisi päättää Että kehoitetaan äänestämään ennen ennakkoäänestyksen alkamista Väyrystä !
Se rohkaisisi myös jakautunutta Keskustaa äänestämään Väyrystä ,Keskutaa jolla on käytänössä 3 ehdokasta Vanhanen ,Väyrynen ja Niinistö joille niiden äänet jakautuu..Näin Väyrynen pääsisi toiselle kierrokselle !

Väitän että Persut ja niiden kannatajat ratkaisee nämä vaalit ! jos kehoitusta ei anneta niin Persujen Lauralle annetut äänet menee Haavitolle ja Väyrynen tippuu toiselta kierrokselta jota ei sitten tule ollenkaan.
Persut tarviii Lauran seuraavaksi Pääminsiteriksi !
Nikä olisi parempaa kuin Väyrynen Presitenttinä ja Laura Pääinisterin’ ja Jussi Hallaaho sisäministerinä. !!! Nyt pitää ajatella järjellä eikä persesilmällä
t. Päästiin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Jos Väyrynen ei Presitentiksi pääse tarvitsee Suomi Väyrysen ulkoministeriksi ! (Suomi tarvitsee Ulkoministerin joka ei omaa Brysselin virkaa nuole ja rahaa jaa kuten nykyinen,vaan sellaisen joka ajaa tämän maan etua !!!)

Väyrynen on Suomen kokenein politikko jonka myöntää jopa istuva Presitentti,Väyrysen kokemus on jopa maailman laajuisesti kärkipäätä !!! ja Väyrysen neuvootelutaidot ja Suomen etujen ajaminen on täysin omaa luokkaansa tämän myöntää kaikki Suomen politikot yli puolue rajojen. Vaikka väyrynen on nersisti ja venkula se on silti rehellinen mies ! joka ei Suomen persettä myy on tullut selväksi viimeisen 50 v aikana !
t. Pääästin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Matti
Iloinen
#4

Lauran ympärillä on nyt hyvää nostetta. Nämä punavihreiden Pravdojen mustamaalaamiset saattavat toimia päinvastoin, kuin vihethörhöt tahtovat. Näyttää siltä, että Laura huolettaa heitä. Eikä ihan vähäisessä määrin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei mielipidettä
#5

Minäkin kokeilin että Lauran todellakin saa ykköseksi itselleen klikkaamalla vain eteenpäin näppäintä. Jos taas valikoi mielipiteitä niin tuo todennäköisyys saada laura on pieni. Kannattaa siis miettiä ,onko tuo Lauran tulos todellakin tarkoittamassa samanmielisten määrää vaiko vain kokeilijoiden määrää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000