Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

PS:n kolmas jytky seuraavissa eduskuntavaaleissa

Suomalaisen valtaeliitin johtohenkilöt Juha Sipilä, Peteri Orpo ja Sauli Niinistö saivat median ja hillotolpastaan kiinnipitävien loikkaripettureiden tuella Perussuomalaisten rivit hajalle.

Heidän ilonsa oli onneksi lyhytaikainen. On havaittavissa lukuisia merkkejä siitä, että vanha suomalainen sanonta ”onni onnettomuudessa” pitää jälleen paikkansa.

Jussi Halla-aho oli selvästi suosituin alle 50-vuotiaiden keskuudessa, kun kysyttiin suomalaisten suosikkia seuraavaksi pääministeriksi. Halla-ahon suosio oli selvästi vankempi kuin Timo Soinin aiemmin tehdyissä vastaavissa kyselyissä.

Jos jonkun puolueen puheenjohtajasta ei pidetä, se näkyy aina myös puolueen kannatuksessa. Siksi kannatuksen laskettua puolueen puheenjohtaja on saanut herkästi kenkää. Tästä on lukuisia esimerkkejä niin kotimaasta kuin muualtakin.

Media kohisee kansanedustajien loikkauksista, mutta kentällä tilanne on hyvin rauhallinen. Toki lähtijöitä on ollut jonkin verran, mutta sekin on lopulta jopa hyvä asia, sillä urputtajista on enemmän harmia kuin hyötyä. Yhtenäinen porukka on halukkaampi tekemään työtä yhteisen hyvän asian eteen. Määrä ei korvaa laatua. Riitely vain lamaannuttaa.

Puoluekokouksen jälkeen puolueeseen on liittynyt uusia jäseniä monta kertaa enemmän kuin on lähtenyt. Se on erittäin myönteinen asia. Se kertoo, että luottamus puoluetta kohtaan on palautumassa loikkaripettureiden lähdön jälkeen.

Jytky kolmonen tulee kevään 2019 eduskuntavaaleissa. Samalla loikkaripettureiden puoluekyhäelmä siirtyy ansaitsemalleen paikalle historian roskatynnyriin.

Osallistu keskusteluun!


29 kommenttia
Nimetön
#1

Heh, yli viisikymppisiltä gallup-tutkijat eivät ilmeisesti uskaltaneet kysyä riittävän laajasti: ilman muuta Halla-aho pääministeriksi seuraavissa vaaleissa. Niin ja presidenttikin kohta valitaan – kynä on jo teroitettu PS:n edustajan numeron piirtämistä varten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Se on mukava kuulla, että PS-puolueeseen on liittynyt paljon uusia jäseniä, mutta ette voi kuvitellakaan miten paljon uusia äänestäjiä PS on saanut! En ehkä koskaan liitykään poliittisen puolueen jäseneksi, mutta innokas äänestäjä olen ja kaikissa vaaleissa ääneni sataa nyt PS:n laariin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#3

Varmasti tulee jytky, mutta onko se tarpeeksi suuri? Suomen viimeinen mahdollisuus on 51% jytky. Jos jää alle eikä puolue pääse hallitukseen niin Suomi on menetetty kun vallassa ovat matuttajat. Nytkin hallitus pystyy kahdessa vuodessa saamaan aikaan paljon tuhoa kun Suomi on kerran vastuussa Afrikan väestönkasvusta ja EU:n järjettömyydestä. Seuraavat eduskuntavaalit ratkaisevat Suomen kohtalon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joosua
Iloinen
#6

Ilmassa on PerusSuomalaista, nousujohteista ilmavirtaa !!? Sen kyllä aistii helposti , eikö niin ??!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Ilman muuta äänestän PS:n edustajia, mutta samaa mietin joskus itsekin – riittääkö meillä Suomessa selkeää ajattelua ja isänmaan oikeaa puolustamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Totta on, että kannatus nousee, mutta se ei auta jos ei pääse valtaan. Näyttää pahasti siltä, että suuri osa kansasta haluaa tuhota Suomen. Moni luulee jonkun soten tai kikyn olevan suurin ongelma vaikka suurin ongelma on Afrikan väkiluvun räjähdysmäinen kasvu. Siellä on tällä hetkellä noin 800 miljoonaan väestö joka tuplaantuu nykyisellä vauhdilla 25 vuodessa, elikä lähellä on kun siellä on 1,5-2 miljardin väestö. Paine Eurooppaan ja myös Suomeen muutolle ei siis ole pienenemässä vaan kasvamassa. Mehän olemme Sipilän puheiden mukaan vastuussa Afrikan väestönkasvusta. Toinen juttu onkin tämä muslimien Euroopan valloitus jolle ei myöskään EU ja Suomikaan mitään näy mahtavan. Ei taida olla kuin 2 vaihtoehtoa, alkaa arabian opinnot tai maastamuutto sellaiseen maahan joka ei noita ota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Ja mistä Sipilän hallitus kuvittelee raapivansa rahat kaikkien maahantulijoiden elättämiseen. Koko ajan johtavat asiantuntijat ja poliitikot valittavat kestävyysvajeesta. No totta kai on kestävyysvaje, kun hallitsematon maahanmuutto aiheuttaa valtavan huoltosuhteen. Suurin osa maahanmuutosta ei ole työn perässä tulemista, suurin osa on työttömänä vailla ansiotuloja. He eivät kotoudu tänne, heillä ei ole samaa länsimaista moraalitajua eikä koskaan tule olemaankaan. Ne jotka jatkuvasti puhuvat, että pitää saada maahan lisää maahanmuuttajia töihin, niin yksikään näistä puhujista ei kykene näyttämään tilastoja maahanmuuttajien korkeasta työllisyysasteesta. Enkä minä yrittäjänä ottaisi ketään sellaista, joka ei ymmärrä kelloa – jos työt alkaa aamulla klo 8.00 silloin pitää olla työpaikalla klo 8.00 – joka työpäivä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Ikävä fakta on ettei Suomi pysty tarjoamaan kotimaista ravintoa edes nykyiselle väestölle. Meille tuodaan ulkoa noin 40% elintarpeista jo nyt. Millä Sipilä aikoo ruokkia ne 60 miljoonaa jotka EU:n mukaan mahtuvat Suomeen? Näin kevennyksenä, ota mamuja yövuoroon heiltä se öisin valvominen näyttää sujuvan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Ei voi olla totta. YLE Uutisten verkkosivuilla toimittaja Sara Rigatelli kertoo artikkelissaan ”Kuka tiesi ja mitä? Näin Jussi Niinistö apureineen hajotti perussuomalaiset ja juoni loikan takaisin hallitukseen” eli että kuinka kaikki oikein menikään. Ilmeisesti toimittaja Rigatelli on nyt Sinisen tulevaisuuden kärkipoliitikkojen luottotoimittaja. Artikkeli tuo ilmi, että juu ne poliittiset avustajat tämän loikkausoperaation masinoivat, Soini ja Terho plus muut kärkinimet olivat vain enimmäkseen KÄYTÄNNÖSSÄ taustalla. Soini, joka melko hyvin osaa haistella poliittisia tuulia – kesäkuuhun saakka – epäonnistui totaalisesti loikkausoperaatiossa. Joutui kumppaneidensa kanssa toteamaan, että himpskatti kun meidän ”isänmaan pelastusoperaatio” ei uponnutkaan kaikkiin ihmisiin. No nyt, kun tajuavat itsekin jo möhlineensä, nyt alkaa luottotoimittajien palkkaaminen ja heidän avulla kärkipoliitikkojen kasvojen ja käsien pesu – ”juu ei me mutta ne muut”. Bwahahahaaa …. ei muuten uppoa sekään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yuri Komissarov
#5

Seuraaviin vaaleihin on helppo valmistautua, suurimman osan vaalityöstä tekevät ihan pyytämäkin Soini, Sipilä ja Orpo se on helppoa kuin heinänteko.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

No se on kyllä ihan totta, eikä Soini ja kumppanit huomanneet yhtään mitään – heillä oli niin kiire ja niin huumaava ja pökerryttävä tuoksu up-greidattujen ministeribemukoiden nahkapenkeissä … nuuuuuuh, miten suloinen tuoksu … nuuuuuuh …. oikein kunnolla …. aaah poskeni sametinpehmeää selkänojaa vasten … mwhahahaaaa äänestäjät – tähän on tultu!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000