Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Pölhöpopulisti Stubb oli täysin pihalla

Median ja liberaaliporukan suosikkipoika Alexander Stubb totesi ensimmäisen Kreikan apupaketin jälkeen talvella 2011, että ”nyt asiat ovat kunnossa niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa. Joka muuta väittää, hän on pölhöpopulisti.”

Minä pölhöpopulistina olin silloin ja olen edelleen sitä mieltä, että Stubbin puheenvuoro oli esimerkki äärimmäisestä typeryydestä. Oli suorastaan järkyttävää havaita, kuinka pihalla Stubb tuolloin oli.

Lieventävänä asiana Stubbin kannalta voidaan todeta, että poliittisessa ja taloudellisessa sokeudessaan Stubb ei ollut yksin. EU- ja eurouskoinen eliitti kuvitteli pitkälti samoin.

Stubbin kanssa vuosikymmenen typerimmän teon tittelistä kisaa eniten Jutta Urpilainen. Hänen puheet Kreikka-lainojen vakuuksista pitäisi kirjata seuraavaan lasten satukirjaan.

Nyt olemme tilanteessa, että Kreikkaa on autettu euromäärällä, joka on yli viisinkertainen Suomen valtion budjettiin verrattuna. Rahaa on siten syydetty Kankkulan kaivoon hulvattoman paljon. Vain Stubb ja Urpilainen muiden yhtä sinisilmäisten kanssa uskovat noiden rahojen takaisinmaksuun.

Tyytyväisimpiä ovat ranskalaiset ja saksalaiset pankit. Niiden Kreikka-vastuut on siirretty veronmaksajien piikkiin. Myös sinun.

Nyt ilmoitetaan, että Kreikka selviää tästä eteenpäin yksin. Uskokoon ken tahtoo. Minä en.

………..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Pihalla on
Iloinen
#1

Stubukkahan oli jatkuvasti pihalla kuin ns. tamppoonin naru. Tästäkin huolimatta herra on Euroopan Investointipankin varapääjohtaja. Hyvävelikerho siis toimii edelleen oikein hienosti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

#pihalla on, olipa mauton vertaus…ymmärrän pointtisi, mutta voisit käyttää siistimpää kieltä ja keksiä järkevämmän vertauksen 🙁

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

järkevyys on etenkin politiikassa toivottavaa, mutta järkevyys kaskukerronnassa: meillä ei olisi hymynkareeseen vetäviä vitsejä, ryppyotsaisuus tappaa huumorin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Poliittinen muisti on uskomattoman lyhyt: SDP nyt sitten kannatuksen kärjessä, jos valtamediaa on uskominen; ei kai nyt ENÄÄ demareita valtaan …. voi hemmetti tätä perverssiyteen saakka menevää lyhytmuistisuutta … eikö nämä äänestäjät todellakaan halua minkään asian muuttuvan?! Minä ainakin haluan täysin uudenlaista politiikka – siis sellaista järjellistä, tolkullista, asiapitoista ei siis mielikuvapitoista politiikkaa, jonka edustajat osaavat ainakin perusasiat matematiikasta ja todennäköisyyslaskennasta, uskaltavat pitää suomalaisuutta arvossa, kunnioittavat menneiden sukupolvien työtä, kykenevät näkemään rehellisesti yhteiskunnan epäkohdat. Siksi äänestän PS-edustajia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Fariseus
Iloinen
#3

Luen juuri Stubbin kirjaa ’ Alex ’ ja onpa mielenkiintoista luettavaa EU: sta, maamme päättäjistä ja matkasta kohti Brysseliä. Avaa silmiä myös tällaiselle EU kriittiselle. -90 luvun loppupuolella jo me hamusimme tiiviimpää eurooppaa, yhteistä turvallisuutta ja kaikkea sitä, mistä nyt väännetään. Kreikankin avittaminen oli aivan välttämätöntä pahemman välttämiseksi. Kuka kaipaa markkaa, suljettua taloutta, tulleja, 2 numeroista inflaatiota, korkoja ja devalvaatioita. En minä, eikä kevään vaaleissa monikaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#7

Fariseukselle : hyvinhän suppin kirja on aivopessyt , fariseuksen lopullisesti ?! Jos ei nähdä asiassa muita vaihtoehtoja , niin on suppea näkökanta ! Niinkuin ei olisi muita keinoja , kuin lähteä tukemaan EUun rikkaimpia maita/Pankkeja ??!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Fariseus
Iloinen
#9

Kun nyt kerran EU:ssa ollaan, niin siellä on pyrittävä vaikuttamaan ja ajamaan yhteisiä ja maamme asioita. Stubb. Katainen ja muut kumppanit ovat tehneet loistavaa työtä maamme hyväksi ja tämä työ jatkuu. Reilut 20 vuotta rauhaa, vaurautta ja kansainvälistymistä. Tästä on hyvä jatkaa. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Toisinaan,etenkin tärkeissä yhteiskunnallisissa kuin eurooppalaisesti tarkistaa omia ”juuttuneita näkökantoja” – omasta perspektiivistään.

Historia,nykyisyyden kautta tuleviin aikoihin.

Velkaantuminen kuin suuret velanotot että tietyt eriarvoisuuden siemenet on hyvä tunnistaa mitä tapahtuu esim.tässä ajassa ja ovatko arvot todella koventuneet kaikesta huolimatta.

T. Seppo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Stubb on sellainen pölhöpopulisti, joita EU tarvitsee.
Stubbin kaltaiset tyypit ylläpitää sairasta EU:ta.

EU oli susi jo syntyessään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000