Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Pölhöpopulismi saa Stubbilta jyrkän tuomion!

Tämän blogin otsikon teksti on Kataisen hallituksen ulkoministerin Alexander Stubbin haastattelun otsikko Kymen Sanomissa 29.3.2011. Siis Kreikan ensimmäisen apupaketin jälkeen reilut neljä vuotta sitten, mutta teksti on hyvin ajankohtainen myös nyt. Siksi lainaus lehden jutusta:

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) hämmästelee parhaillaan Suomessa vellovaa euroa ja euromaiden tukemista koskevaa keskustelua.
– Puurot ja vellit näyttävät menneen täysin sekaisin. Luodaan mielikuvaa, että Suomessa oltaisiin lapioimassa miljardeja euroja Etelä-Eurooppaan ilman minkäänlaisia takeita ja vastuita.
– Minua raivostuttaa katsoa EU-vastaista pölhöpopulismia, jossa hysteerisellä tavalla luodaan käsitystä vastuuttomuudesta, jyrisee Stubb.
Hänen mielestä vastuun kantaminen on sitä, että rahaa lainataan hätään joutuneille maille ja että se raha saadaan myös takaisin.
Ulkoministeri sanoo olevansa pahoillaan siitä, että ennen vaaleja toiset puolueet yrittävät kopioida perussuomalaisia. – Sitä pitäisi välttää ja ajaa omaa linjaa, hän arvioi.
Tällä kertaa jätän kommentoinnin ja johtopäätösten teon teille arvoisat lukijat. Kertokaa!

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
I, Robot
Utelias
#1

Koskaanhan noita miljardeja ei saada takaisin. Niitä, joita ei siis olla lapioitu vastuunkantokoriin. Se on vain mielikuvaa; Suomella menee hyvin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rahahanat kiinni heti
Vihainen
#2

Se on kristallinkirkas fakta että Stubb ei kumppaneineen joudu koskaan vastuuseen meidän verorahojemme hassaamisesta (se on väärin) Se mitä nyt voisivat tehdä on sanoa jyrkkä EI lisärahan lapioimiselle, meidän mitta on täynnä. ME EI SITTEN TIENATTUKAAN

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Stubbi lienee koulunsa käynyt, ainakin jossain oli hymyjen määrän ja laajuuden vertailu, jotka ovat noista ajoista huomattavasti kavenneet.
Eniten olisi syytä huolestua tuon ”uuniperuna” Vanhasen uudesta tulemisesta. Kaverihan ei osoita minkäänlaista havahtumista tekemiensä virheiden suhteen. ”Me tienaamme tällä”, eli velan ottaminen markkinoilta ja lainaaminen Kreikalle ideasta ei ole näkynyt mitään katumusta.
Suhtautukaa varovasti kaverin visioihin! On Kepun eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Vauhtia on, mutta riittääkö järki? Vaarallinen yhdistelmä, jos toinen puuttuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lerba
Utelias
#4

Monissa maissa missä kansan temperamentti on korkea, moni poliitikko kantaa vastuunsa esim saamalla napin otsaansa. Hyvin ikävä ja tuomittava tapa mutta saattaako se toimia joskus ennaltaehkäisevänä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lerba
#5

Meillä ei onneksi sivistysmaissa ole tapana ottaa oikeutta omiin käsiin, mutta miten on näiden tulijoiden kanssa jotka ovat moiseen tottuneet???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000