Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Perussuomalaisten tulee panostaa someviestintään

Timo Soinin ja monen muunkin mielestä Perussuomalaiset on paras toripuolue. Väite pitää epäilemättä paikkansa. Puolueen kenttäväki on tuttu näky kansan parissa. Läheinen kosketus ihmisten arkeen on koettu tärkeäksi. Hyvä niin.

Maailma kuitenkin muuttuu. Sosiaalinen media eli some on nykyajan tori, jonne kokoonnutaan kertomaan kuulumiset ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Tämä pätee erityisesti nuorempiin ihmisiin.

Perinteinen media suhtautuu Perussuomalaisiin kielteisesti, jopa vihamielisesti. On myös tosiasia, että tilanne tulee jatkumaan vähintään yhtä yksipuolisena.

Näistä syistä on helppo päätyä johtopäätökseen, että menestyäkseen Perussuomalaisten on panostettava nykyistä huomattavasti enemmän someen. Ei riitä, että siellä ollaan jotenkin mukana. On pyrittävä ”ilmatilan hallintaan”. Se edellyttää aivan uudenlaista panostusta, aivan uusia toimintatapoja. Viestinnän painopisteen tulee olla somessa.

Parin viikon kuluttua Perussuomalaiset saa uuden puheenjohdon. Emme vielä tiedä, keitä he ovat. Silti pidän selvänä, että uudistuva johto ymmärtää somen merkityksen. Se on välttämätöntä puolueen tulevaisuuden kannalta. Suorastaan ”elinehto”.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Myös toreilla näkymistä pitäisi uudistaa. Jotenkin.

Kävin viikonloppuna Maailma kylässä tapahtumassa Helsingissä.
Uskomatonta, miten paljon matuille ja heitä hyysääville suvakeille oli annettu tilaa ja mahdollisuuksia tuoda esille aatteitaan.

Matujen teltta oli ykköspaikalla rautatientorilla ja mainoksia jaettiin, iskulauseita esillä isoinkirjaimin kirjoitettuna joka suuntaan.

Ja lisäksi suvakit olivat onnistuneet ujuttautumaan erilaisiin työtehtäviin ja paneeleiden jäseniksi. Järkyttävää suorastaan.

”pakolaiskiintiötä pitää suurentaa” oli yksi kuulemistani iskulauseista.
Perusteluna se, että ”kyllä tänne mahtuu”. Kukaan ei puhut siitä, mitä kaikki maksaa ja kuka laskun maksaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
#2

Matuilta ei Suomen ilmatilan haltuunotto ole vielä onnistunut Jihad Sibullahin ja Petturi Urpon kovasta yrityksestä huolimatta, myös somaliosaajista rekrytoidun kaarnalaivalaivaston muodostaminen meni karille.
Toisin on toritilan haltuunoton suhteen, puoliryhmän tai ryhmän kokoiset ympäri vuorokauden partioivat matuyksiköt panevat suomalaisiin musliminpelkoa kuin venäläiset miehitysjoukot ison ja pikku vihan aikoina konsanaan…
Ps. Milloin historiankirjoista poistetaan maininnat isosta ja pikku vihasta, kyseessä lienee törkeän kriminaali vihapuhe ja yllytys historiankirjoihin kirjattavan käsitteen ”muslimiviha” käyttöön nykyisestä kantasuomalaisten sortokaudesta ja Suomen miehityksestä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#3

Olet enemmän kuin oikeassa. Some on tärkein kanava puolueelle ja ehdokkaille. Otin viime kuussa kantaa aiheeseen mm. näin…

”Olen seurannut mielenkiinnolla v. 2015 aloitettua vaaligalleriaa ja miten eri ehdokkaat ovat sitä hyödyntäneet. Osa on tajunut sen voiman ja mahdollisuuden, osa ei lainkaan. Minusta puolueen olisi koulutettava jokainen ehdokas gallerian saloihin. Miten pukeutuu, miten esiintyy, miten lausuu, miten kehonkieli, miten poikkeaa valtavirrasta ja tietysti mitä sanoo. Mä uskon, että minuutin video on paljon tärkeämpi kuin pitkät kirjoitukset, kotisivut ja blogit. Kävin läpi ison joukon pätkiä galleriassa ja vertasin niiden tasoa äänisaaliiseen. Kävelevät käsi kädessä ja tähän on jatkossa meidän panostettava.”

Meidän on jatkossa tähän paneuduttava ja saatava vaalityöhön henkilöitä, jotka tämän oivaltavat ja osaavat. Toritapahtumat yhdessä toimivan ja tehokkaan somen kanssa ovat nykypäivää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000