Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Perussuomalaiset toteuttaa kansan tahtoa

Mielipidekyselyt kertovat mitä mieltä kansalaiset ovat. Kun tuloksia verrataan puolueiden näkemyksiin, niin tulos on vähintään mielenkiintoinen. Puolueista vain perussuomalaiset on samaa mieltä kuin kansalaisten enemmistö. Perussuomalaiset toteuttaa siis kansan tahtoa. Saat mitä tilaat.

Helsingin Sanomien TNS-Gallupilla teettämä tutkimus kertoo tuoretta tietoa laittomasti Eurooppaan tulevien ”turvapaikanhakijoiden” ja kehitysavun osalta.

Juuri nyt Brysselissä valmistellaan päätöstä sitä, kuinka EU:n alueelle laittomasti tulleet jaetaan tasan eri maiden kesken. Jos aie toteutuu, Suomeen tulee huomattavasti nykyistä enemmän ”turvapaikanhakijoita”.

Perussuomalaiset eivät ole mitenkään innostuneita asiasta ja kannattavat muita keinoja tilanteen ratkaisemiseksi. Tukea tälle tulee suomalaisilta, sillä vain 31 % on täysin samaa mieltä tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että Suomen on otettava lisää ”turvapaikanhakijoita” EU-maista.

Puolueista kaikkein myönteisimmin hankkeeseen suhtautuvat vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat. Muut puolueet ovat jossakin siinä välimaastossa.

Toinen HS:n teettämässä gallupissa kysytty asia on kehitysavun määrä. Aikoinaanhan Suomi on lupaillut, että se nostetaan 0,7 %:iin bkt:sta. Toteutuessaan Suomen veronmaksajille koituva lasku kasvaisi huomattavasti nykyisestä.

0,7 % tavoitteesta on täysin tai jokseenkin samaa mieltä vain 22 % kyselyyn vastaajista.

Tässäkin asiassa kansalaisten selvän enemmistön ja perussuomalaisten tavoitteet ovat yhtäläiset. Ja jälleen kaikkein innokkaimpia ovat vihreät ja vasemmistoliittolaiset ja muut puolueet ovat siltä väliltä.

Perussuomalaisten vaatimuksesta Sipilän hallitus on päättänyt leikata kehitysavun määrää.

Aiemmat tutkimukset kertovat, että jopa kolme neljästä suomalaisesta kannattaa pakkoruotsista luopumista eli vapaaehtoista kielivalintaa. Puolueista vain perussuomalaiset on selkeästi samaa mieltä.

Edellä oleva on pitkälti syynä siihen, että perussuomalaiset saivat jatkojytkyn. Kansalaiset ymmärsivät, että he ”saavat mitä tilaavat”, kun he äänestävät perussuomalaisia.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Teitä äänestäneen pienituloisena eläkeläisenen olen erimieltä, sanoitte ennen vaaleja olevanne heikompien puolella, miten kun minusta ei nyt tunnu siltä että sain mitä tilasin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Canuck
Tyytyväinen
#2

Arvoisa nimetön!
Olet käsittänyt koko hallituksen ohjelman väärin. Hallitus on nimenomaan köyhien ja vähäosaisten asialla. Nämä leikkaukset ovat välttämättömiä ja kaikkien on kiristettävä vyötä. Toivottavasti hallituksen työllistämis ohjelma tulee menestymään. Lakoilla uhkaamiset ei tässä tilanteessa auta tippaakaan vaan ne ammattijärjestö-jyrät ketkä näin lietsovat eripuraisuutta, pitäisi sayrjäyttää ajoissa kaikkien edun mukaisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jari
Hämmentynyt
#4

Miten leikkaus vähäosaiselle on hyvä asia. Sipilä sanoi yhdessä haastattelussa, että hyvätuloisilta ei voi leikata, koska heidän tulonsa ei ole sidottu valtion budjettiin. No miksi sitten valtion virkamiesten, kansanedustejien, ministereiden, asiantuntioiden. Etuuksia ei leikata saati lakkauteta perusteella, koska Suomi on pahassa jamassa. Näiden palkat on sidottu valtion budjettiin jos ette tienneet.
No maalikon näkemys on, että. Köyhä, työtön, eläkeläinen, vammainen on ihmiskunnan sakkaa joten heiltä voi viedä sen viimeisimmänkin euron jolla hän olisi voinut ostaa vaikka ruokaa. Koska niistä pitää päästä eroon.
Äänesti persuja sen takia, koska lupasitte pitää köyhien puolia, mutta hallituksen ohjelma ei ole sellainen vaan. Köyhät kärsii tästä eniten ja herrat vaan rikastuu. Yhteikuntasopimuskin menee nurin ihan herrojen sikailun takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#3

Hyvin ansaitsevana, koulutettuna, ns. keskituloisena, joka kantaa aina raskaimmman taakan, koen, että saan mitä tilasin. Vallitevissa olosuhteissa, kakkosena, koen, että perussuomalaiset ovat saaneet tavoitteensa täytettyä. Suunta on jo muuttunut. Hyvä PS, hyvä kepu!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000