Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Perinteinen media valikoi totuutta. Se siis valehtelee.

Porin SuomiAreenalla perinteisen median edustajat keskustelivat mediasta ja kehuivat perinteistä mediaa ja moittivat somea. Näin omahyväisesti ja sokeasti asennoitumalla media ampuu itseään pahemman kerran omaan nilkkaansa.

Perinteisen median suurin ongelma on valikoitu/manipuloitu totuus. Tarkoittaa sitä, että jossakin jutussa asiat ovat näennäisesti oikein, mutta lukijalle/kuulijalle/katsojalle syntyy silti täysin vääristynyt, suorastaan valheellinen kuva todellisuudesta.

Kerron tuoreen esimerkin Saksasta:

Saksan yleisradioyhtiö ZDF leikkasi eräästä G20-yhteenotosta pois sen osan, jossa näkyi millä raivolla mellakoijat hyökkäsivät poliisin kimppuun. ZDF:n julkaisemalla videolla näkyi siten toisenlainen totuus eli näytettiin vain kuinka brutaali poliisi iski viattomien ihmisten kimppuun.

Onneksi oli tälläkin kertaa some, joka näytti videolla ensin mellakoijien hyökkäyksen ja sitä seuranneen poliisien toiminnan. Sen jälkeen ZDF nöyrtyi ja pyysi katsojiltaan anteeksi.

Kerron myös hieman vanhemman esimerkin Suomesta:

Medialla on suuri tarve kertoa maahanmuutosta myönteisiä uutisia. Kun niitä ei ole, niitä pitää jopa keksiä. Kerran maahanmuuttajat lapioivat lunta. Media kertoi siitä innosta puhkuen. Sitä ei kuitenkaan kerrottu, että lumen lapiointi loppui heti toimittajien ja kuvaajien poistuttua.

Perinteinen media ei ole vielä tajunnut, että valikoiva uutisointi ja suoranainen manipulointi eivät enää onnistu. Niin tekemällä media vie pohjaa omalta uskottavuudeltaan ja omalta tulevaisuudeltaan.

Olen optimisti. Siksi uskon, että jonain päivän media ymmärtää objektiivisen ja neutraalin journalismin tärkeyden. Toivottavasti se tapahtuu ennenkuin se on myöhäistä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Nimetön
#1

Sinänsä täyttä asiaa Tossavaiselta, mutta tuo viimeinen kappale… No hyvä, Tossavainen on optimisti ja uskoo parempaan journalistiseen tulevaisuuteen. No, Tossavaisella on tällainen yksi pessimisti lukija, jollaista kukaan blogisti ei halua palstoilleen. No täällä minä nyt kuitenkin olen ja olen sitä mieltä, ettei journalismi tule koskaan olemaan neutraalia ja asioista monelta kannalta raportoivaa. Eivät he reviiriään tule pois antamaan. Journalismia ei tänä päivänä voi erottaa mielipidemuokkauksesta. On satoja ellei tuhansia yhteisöjä globaalilla tasolla, jotka ajavat agendaansa erittäin voimakkaasti, taitavasti, vaivihkaa, salakavalasti. Miten se on mahdollista? Se on mahdollista, koska ihmiset eivät ajattele omilla aivoillaan, jotka on lahjaksi saatu. Arvomaailmaa ei oikein edes tajuta mitä se tarkoittaa, ihmiskunta juoksee omaan hautaansa ja edessä olevasta rotkosta varoittelijoita pidetään lähes mielenvikaisina. Optimismia täytyy kuitenkin maailmassa olla, myönnän sen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Suomessa ei voi luottaa valemediaan elikä valtalehtiin ja ylenantoon. Myös kaupalliset kanavat syyllistyvät valehteluun. Uutisissa esitetään pääasiassa suvakkiuutisia ja vähätellään matutusta vastustavia. Sekin on valehtelua jos jätetään jotain oleellista kertomatta. Sitä tapahtuu joka päivä myös maan johdon taholta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kyllä kansa tietää
#3

Perinteiselle medialle ja tutkivalle journalismille ei ole olemassa kunnon vaihtoehtoa. Somessa harvoin nähdään metsää puilta, koska reagointi on niin nopeaa ja pyritään iskeviin tiivistyksiin.

On halveksintaa epäillä, etteivät lukijat osaa suodattaa ja ymmärrä lukemiensa perinteisten medioiden toimittajien maailmankuvaa Suomessa ja ulkomailla.

Esimerkiksi FOX:ssa oli mielipide ettei ole USA:lla tarvetta liittyä ilmastonmuutossopimuksiin, koska Jumala ei antaisi ihmiskunnalle ja sen maapallolle enemmän murhetta kuin se jaksaa kantaa. Moiselle voi hymähtää, mutta se auttaa ymmärtämään keille ja millä suodattimilla uutisia tehdään .

Liberaalilla puolella taas lähtökohdat ovat usein peilikuvia tuosta. Ihmisten maailmankuvan uskonollisuuden ja turvallisuudentunteen tarpeen unohtavia ja joskus realismista iratutuvia haaveita paremmasta. Bernard Clairvauxlainen sanoin : ” L’enfer est plein de bonnes volontes ou desirs” eli ”Helvetti on täynnä hyvää tahtoa ja hyviä toiveita”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ValemediaYLE
#4

Sama linja on Suomessakin. Vasemmisto anarkistien riehuntaa, tuhoa, pahoinpitelyjä Vasemmistoliiton kansanedustajat mukana agitaattoreina EI noteerata mediassa lainkaan. Vaikka nuo liit ja danit julkisesti naamakirjassaan sympatiseeraavat anarkistit, ollaan siitäkin hiljaa.
Sama pätee tph:den tekemisiin.

…mutta kun terrori-iskun jälkeen T. Hakkaraisen kirjoitukset media kampasi sanasta sanaan läpi ja oli löytävinään niistä vakavaa kiihottamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näkyvät Helsingissä töhrineen Paasikiven patsaan anargisti iskulauseilla ja Kiasman edessä oli myös töherryksiä suomeksi ja arabiaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yuri Komissarov
#7

Tuosta Hakkaraisen sakoista ja mm. Sauli Niinistön tuomiosta olisi kiva kysyä pilipali presidentiltä että kumpi on lähimmäisimmille ollut vaarallisempaa kuin nykyiset nuhteettomat ratista palaneet valtiopäivämiehet vai Teuvon toteamus

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#
#5

Perustuloo ei pidä kokeilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000