Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Perinteinen media salaa ja vääristelee

Uudenvuodenyönä Saksan Kölnissä, Hampurissa ja useilla muillakin paikkakunnilla oli liikkeellä lukuisia ulkomaalaisten miesten ryhmiä, jotka ryöstelivät ja kävivät härskisti naisiin käsiksi. Yksin Kölnissä noin 500-1 000 miehen teoista on jätetty tähän mennessä jo noin 120 rikosilmoitusta.

Mutta mitä tekee media, jonka pitäisi kertoa asioista objektiivisesti ja neutraalisti?

Esimerkkinä olkoon mukasuvaitsevien äänenkannattaja, ”koko kansan” Yle, joka rohkeni kertoa asiasta vasta eilen eli kuusi päivää tapahtumien jälkeen. Ja miten kertoi! Illan pääuutisissa toimittaja Dan Ekholm vähätteli tapahtumaa parhaansa mukaan kertoessaan mm., että ”ulkomaalaisten epäiltyjen joukko ahdisteli useita naisia”.

Yle valehteli, sillä näitä joukkoja oli useita ja useissa kaupungeissa, ei vain yksi ulkomaalaisten epäiltyjen joukko ja vain Kölnissä. Edelleen Yle valehteli, että kohteena oli ”useita naisia”, vaikka pelkästään Kölnissä rikosilmoituksen tehneitä on jo noin 120. Kaikki eivät ole vielä tehneet rikosilmoitusta ja ilmeisesti osa katsoo parhaaksi jättää sellaisen tekemättä. Tämä naisten joukko on Ylen mukaan ”useita naisia”.

Avoin kysymys Ylen toimivalle johdolle ja Ylen hallitukselle: Miksi Yle pimitti tietoa? Miksi Yle ei kertonut asioista niinkuin ne olivat, vaan vääristeli?

Yle on tässä vain yhtenä esimerkkinä perinteisen median toiminnasta. Tälläkin kertaa tapahtumat ”huomattiin” vasta sen jälkeen kun some oli niistä kertonut, ja somen puolella asiasta oli syntynyt kovaa keskustelua.

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
I, Robot
Utelias
#1

Niin. MTV kertoi uutisissaan asiat jokseenkin noin kun Reijo tuo esille, eilen illalla 6.1.16.
Ylellä ei ole minun silmissäni mitään arvoa. Paska sakki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Näin se on
Vihainen
#7

YLE on tätä nykyä Kokoomuksen media, jonka tehtävä on Amerikasta johdetun länsimedian avulla sopivasti suodattaa suomalaisille itä on paha länsi hyvä ideologia, johon meidän tulee kuulua. – Mutta kun suomalainen haluaakin ajatella itsenäisesti, olla itsenäinen, riippumaton ja toimintavapaa. Siinä sitä onkin EU-USA-Nato juoksupoika-eliitille kova tehtävä aivopestä porukka oikeaan uskoon!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

miten on
Utelias
#8

Tiedä sit onko Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja kansanedustaja Kimmo Kivelä, ps. hypännyt Kokoomuksen leiriin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei pilata hyvää tarinaa
Utelias
#2

Huvittavaa, että nämä media- ja poliitikon pellet tuovat nämä asiat julki todellakin vasta monta päivää tapahtuman jälkeen. Ovatko tyhmiä vai eivätkö vain usko mitä heidän suvakkikorvansa ja -silmänsä näkevät?

No mutta ei pilata hyvää tarinaa vai mitä Petteri Orpo!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#6

Orpo ui taas syvissä suvakkivesissä. Kunhan tarpeeksi ikäviä on tapahtunut tarpeeksi paljon ja siitä on kiistattomia näyttöjä, niin Orpokin on muuttanut mielipiteitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Suuriosa suomalaisista tiesi Kölnin tapauksesta jo seuraavana päivänä ja ihmetys oli suuri kun siitä ei valtamedia uutisoinut, yllätys se ei kuitenkaan ollut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jorpakko
#4

Eihän näistä kehitysmaalaisista pitänyt mitään haittaa tulla, pelkästään rikastuttavat kulttuuriamme. Vieläkin löytyy massoittain suvakkeja jotka kieltäytyvät tunnustamasta sitä tosiasiaa että enin osa muslimeista ei sopeudu eikä edes halua sopeutua länsimaihin. Kenen hallinnassa on media joka ylläpitää monikulttuuriutopiaa?Suvakki on todellakin suvakki, eli SUVAITSEVA VAJAKKI, ts. vajaaälyinen henkilö jonka kengännumerokin on suurempi kuin älykkyysosamäärä. Tämä vajakkilauma antaa yhteiskuntamme romuttua ja muuttua kivikautisen kulttuurin tasolle kehitysmaalaisten invaasion johdosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Nyt on tammikuun seitsemäs päivä, persujen oma nettilehti Suomen Uutisetkaan ei ole vielä ehtinyt Tossavaisen postausaihetta uutisoimaan. Että hiljaa hyvä tulee sillläkin rintamalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000